Browsing by Author "Anttila, Eetu"

Vakuutuksenantajan takautumisoikeudella viitataan vakuutusyhtiön oikeuteen periä vakuutuksen perusteella maksamansa korvaussumma vahingon vähintään törkeällä huolimattomuudella aiheuttaneelta taholta. Takautumisoikeus on oikeudenmukaisen vastuunjaon näkökulmasta välttämätöntä, sillä muuten erityisen moitittavallakin menettelyllä aiheutetut vahingot ja niistä aiheutuvat kustannukset kanavoituisivat aina vakuutuksenantajalle ja sitä kautta välillisesti vakuutuksenottajille eikä vahingon aiheuttanut taho joutuisi välttämättä millään tavalla taloudellisesti vastuuseen teostaan. Vakuutuksenantajan takautumisoikeus vahvistetaan vakuutussopimuslain (543/1994) 75 §:ssä. Lainkohta on yksityishenkilöiden eduksi pakottava, joten takautumisoikeutta ei voida laajentaa yksityishenkilöksi katsottavien vahingonaiheuttajien haitaksi esimerkiksi vakuutusehdoin. Vakuutuksenantajan takautumisoikeuden alarajaksi on katsottava vahingonaiheuttajan törkeän huolimaton vahinkoa aiheuttava menettely, kun kyseessä ei ole laissa erikseen säädetty ankaran vastuun tilanne. Vahinkoa aiheuttanut toiminta voi olla joko aktiivista tekemistä tai perustua laiminlyöntiin. Tutkielmassa käytän pääasiallisena metodina lainoppia, jonka avulla pyrin systematisoimaan ja jäsentelemään vallitsevaa oikeustilaa tutkimuskysymysteni näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti takautumisoikeuden syntyedellytysten selvittäminen VSL 75 §:n perusteella yksityishenkilöiden aiheuttamien vahinkojen kohdalla ja takautumissaatavan sovittelun mahdollisuus. Kumpaakin aihealuetta tutkin laajalti myös alaikäisten ja syyntakeettomien vahingonaiheuttajien näkökulmasta. Tutkimuksessa korostuvat siis tapauskohtainen arviointi törkeän tuottamuksen alarajan sekä takautumissaatavan sovittelun yhteydessä. Kokonaisarvioinnin ollessa vaikuttava tekijä niin takautumisoikeuden kuin sovittelunkin edellytysten olemassaoloa selvitettäessä, korostuvat tutkimuksen lähdeaineistona niin korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö kuin myös vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukset. Näiden lisäksi lainvalmisteluaineistoista ilmenevä lainsäätäjän tahto ja suomalainen oikeuskirjallisuus ovat merkittäviä lähteitä tutkimuksessa. Oikeuskäytännössä törkeän tuottamuksellisen toiminnan on katsottu olevan lähellä tahallisuutta. Jos tekijä on suhtautunut tekonsa seurauksiin piittaamattomasti ja häikäilemättömästi, tekee tämä hänen toiminnastaan entistä moitittavampaa. Tietoinen riskien ottaminen, menettelystä aiheutuva suuri vahingonvaara ja otettujen riskien vakavuus ovat myös törkeän huolimattomuuden puolesta puhuvia seikkoja. Vahingon aiheuttajan aikaisemmat kokemukset vastaavanlaisten riskien toteutumisesta voivat myös korostaa vahingon aiheuttajan syyllisyyttä ja tuottamuksen asteen vakavuutta, sillä tällöin hänen on tullut riskit todistetusti tiedostaa ja tästä huolimatta hän on vahinkoa aiheuttaneeseen toimintaan ryhtynyt. Käytännössä törkeän tuottamukselliseksi toiminnaksi voidaan katsoa esimerkiksi vahingonaiheuttajan tosiasiassa tahallinen toiminta, jota ei ole voitu kuitenkaan todistaa tahalliseksi. Oli sitten kyseessä tahallaan tai törkeällä tuottamuksella aiheutettu vahinko, vahingonaiheuttajan menettelyn tulee olla syy-yhteydessä syntyneeseen vahinkoon, jotta takautumisoikeus voi vakuutuksenantajalle syntyä. Alaikäisyys voi myös vaikuttaa tuottamuksen asteen arviointiin vahingonkorvauksen sovittelua koskevan VahL 2:2:n esitöiden perusteella. Syyntakeettomuuden on myös katsottu oikeuskirjallisuudessa vaikuttavan tuottamusarviointiin VahL 2:3:n mukaan, vaikka esitöissä ei tähän olekaan suoraan otettu kantaa. Tämä lienee kuitenkin harvinaisempaa kuin alaikäisten kohdalla. Sovittelun kynnys puolestaan on erityisen korkealla vakuutuksenantajan takautumisoikeuden yhteydessä, sillä teon moitittavuus puhuu sovittelua vastaan. Sovittelu on kuitenkin mahdollista törkeän tuottamuksen ja jopa tahallisesti vahingon aiheuttaneiden kohdalla, mikäli sovittelussa muutenkin korostuvat tekijän varallisuusolot ovat heikot. Vakuutusyhtiön varallisuusasemalla ei arvioinnissa ole merkitystä, sillä sovittelun edellytyksiä arvioidaan vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan suhteessa. Sovittelussakin kokonaisarvostelu on tärkeässä asemassa, mikä johdosta alaikäiset ja syyntakeettomat vahingonaiheuttajat ovat lähtökohtaisesti todennäköisempiä sovittelun kohteita kuin terveet aikuiset. Tähän vaikuttaa lähtökohtaisesti alhaisempi moitittavuuden aste ja sekin seikka, että lapsille ei välttämättä ole ehtinyt kertyä merkittävää varallisuutta ja psyykkisesti sairaiden tulonhankkimiskyky saattaa olla huomattavasti heikentynyt. Sovittelun perusteella vahingonkorvaukseen tehtävät vähennykset ovat oikeuskäytännössä olleet kohtuullisen maltillisia, mikä alleviivaa vahingonkärsijän oikeutta saada täyden korvauksen periaatteen mukaisesti korvaus vahingosta.