Browsing by Author "Degerman, Alexander"

Kestävä kehitys voidaan määritellä kehitykseksi, jossa tyydytetään nykyisten sukupolvien tarpeet vaarantamatta kuitenkaan tulevien sukupolvien mahdollisuutta tehdä samoin. Ennalta varautumisen periaate mahdollistaa puolestaan suojatoimet tilanteissa, joihin liittyy esimerkiksi vakavan ympäristöhaitan vaara, vaikka varma tieteellinen näyttö puuttuisikin. Sekä kestävä kehitys että ennalta varautumisen periaate ovat kansainvälisestikin tunnustettuja ympäristönsuojeluperiaatteita. Tästä huolimatta esimerkiksi periaatteiden käyttötavoista (rooleista) tuomioistuinten ratkaisuissa ei tiedetä tarpeeksi. Tutkielmassani pyrin selvittämään, mitä rooleja kestävän kehityksen ja ennalta varautumisen periaatteilla on ollut Euroopan unionin tuomioistuimen (EUTI) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisuissa vuosina 2017–2018. Tavoitteeni oli tutkia, mitä eroja ja samankaltaisuuksia tuomioistuinten välillä on kyseisten ympäristönsuojeluperiaatteiden käyttötavoissa. Lisäksi pyrin tuomaan esiin tekijöitä, jotka vaikuttavat näihin eroihin ja samankaltaisuuksiin. Tutkimuskysymyksiini vastaamisessa käytin yleisenä lähestymistapana oikeusvertailua, johon yhdistin pääasiassa empiiristä oikeustutkimusta. Lisäksi tutkielmassani oli lainopillisia piirteitä. Empiirisen tutkimuksen menetelmistä hyödynsin tutkielmassani oikeustapausanalyysiä, jonka kohteena olivat EUTI:n ja KHO:n ratkaisut vuosilta 2017–2018, sekä KHO:n työntekijöiden haastatteluja. Kyseiset menetelmät antoivat jossain määrin ristiriitaisia tuloksia, mitä käsittelen tutkielmassani. Tutkimustulokseni viittasivat kuitenkin siihen, että EUTI:n ratkaisuissa kestävälle kehitykselle ja ennalta varautumisen periaatteelle annetut roolit erosivat ainakin jossain määrin periaatteiden käyttötavoista KHO:n ratkaisuissa. Tämä näkyi esimerkiksi oikeustapausanalyysieni tuloksissa siten, että siinä missä EUTI näytti hyödyntävän kestävää kehitystä ja ennalta varautumisen periaatetta suurimmassa osassa tapauksistaan tulkintaperiaatteena, KHO vaikutti käyttävän näitä periaatteita erityisesti ratkaisuperiaatteen roolissa. Tämä ero periaatteille annetuissa rooleissa vaikuttaisi heijastelevan EUTI:n ja KHO:n toimivaltaan liittyviä oikeuskulttuurisia eroja. Toisaalta tutkimukseni perusteella näyttäisi myös siltä, että ympäristönsuojeluperiaatteiden rooleja erilaistavien oikeuskulttuuristen vaikutusten vastavoimana, EU-oikeudella ja EUTI:n ratkaisukäytännöllä on myös periaatteiden rooleja yhtenäistävää vaikutusta. Tämä tuli oikeustapausanalyyseissäni ja haastattelututkimuksessani esiin esimerkiksi samankaltaisuuksina siinä, miten EUTI ja KHO käyttivät ennalta varautumisen periaatetta Natura 2000 -alueita koskevan luontodirektiivin (92/43/ETY) 6 artiklaa soveltaessaan. Tutkielmani tulokset tukevat ajatusta, että ympäristönsuojeluperiaatteet eivät ole universaaleja oikeusperiaatteita, vaan riippuvaisia oikeuskulttuurisista vaikutuksista. Tosin oikeuskulttuurilla ei välttämättä kuitenkaan ole vain ympäristönsuojeluperiaatteiden rooleja erilaistavaa vaikutusta, vaan yhteinen oikeuskulttuuri voi myös yhdenmukaistaa periaatteiden käyttötapoja eri tuomioistuimissa.