Browsing by Author "Ejanti, Lassi"

Kansainvälistyminen on merkittävä osa suomalaisten arkea eikä mikään oikeudenala ole varsinaisesti immuuni kansainvälistymiselle. Kansainvälistyminen on johtanut lisäksi entistä suurempaan määrään kansainvälisluonteisia velkasuhteita, joissa osapuolet ovat sijoittuneet eri maihin. Jokaiseen velkasuhteeseen liittyy kiinteänä osana vanhentuminen. Suomen oikeudessa vanhentumista yleislakina sääntelevässä velan vanhentumisesta annetussa laissa ei ole säännöksiä kansainvälisten tilanteiden varalta. Tämän työn tarkoituksena on tutkia sitä, miten ulkomainen menettely katkaisee sellaisen velan vanhentumisen, johon sovelletaan Suomen lakia. Tutkielman tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva siitä tilanteessa, joka Suomen oikeusjärjestyksessä tällä hetkellä vallitsee ulkomaisten menettelyjen katkaisuvaikutuksen osalta. Tavoitteena on lisäksi muodostaa käsitys siitä, minkälainen oikeustila tältä osin vallitsee Ruotsin, Norjan ja Tanskan laeissa ja yhdessä näiden ja eräiden muiden kansainvälisten lainsäädäntöinstrumenttien kanssa tehdä johtopäätökset siitä, minkälainen tilanne Suomen lain mukaan olisi kannattavin. Työn aihepiiristä ei ole kirjoitettu merkittävästi Suomen oikeuskirjallisuudessa. Tutkiminen pohjautuu olemassa olevan kirjallisuuden lisäksi muiden Pohjoismaiden oikeuden voimassa olevaan sisältöön, niiden esitöihin ja oikeuskirjallisuuteen. Lisäksi työssä tarkastellaan kahta kansainvälistä periaatekokoelmaa ja yhtä vanhentumista koskevaa yleissopimusta. Metodina työssä on käytetty lainopillista metodia ja praktista oikeusvertailua. Nämä metodit yhdessä muodostavat parhaan mahdollisen pohjan aiheen tutkimiselle. Työn tarkoituksena on keskittyä vanhentumislain tulkintaan ja systematisoimiseen eikä kattavaan oikeusvertailuun Pohjoismaiden kesken. Vanhentumislainsäädännöt Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (pl. Islanti) ovat melko yhtenevät. Pääperiaatteet ovat samat ja eroja on ainoastaan yksityiskohtien tasolla. Kansainväliset tilanteet on nimenomaisesti huomioitu lain tasolla Ruotsissa ja Norjassa. Näissä maissa ulkomainen menettely tunnustetaan kuin kansallinen edellyttäen, että menettelylle on ollut olemassa pätevä syy. Kansainväliset instrumentit perustavat pääpiirteiltään Pohjoismaiden oikeutta vastaavan systematiikan, jossa merkittävimpänä erona on vanhentumisen katkaiseminen velkojan puolelta. Velan vanhentumisen tavoitteiden ja funktioiden sekä Pohjoismaiden kansallisen oikeuden ja kansainvälisten instrumenttien sisällön vertailun myötä johtopäätöksenä esitetään, että ulkomainen menettely tulisi tunnustaa Suomessa tiettyjen edellytysten vallitessa. Ulkomaiselle menettelylle tulisi olla perusteltu syy, joka voi olla sopimuksesta tai laista tuleva pakottava tai vapaaehtoinen oikeuspaikkasäännös tai välityssopimus. Ulkomainen menettely keskeyttää vanhentumisen kuitenkin vasta silloin kun asiassa on toimitettu tiedoksianto velalliselle, eikä silloin kun menettely tulee vireille, vaikka lain sanamuodon mukaan näin tulisi olla. Velkojan tulisi katkaista vanhentuminen vapaamuotoisesti siihen saakka, kunnes tiedoksianto tapahtuu. Vanhentumisnormiston periaatteiden ja tarkoitusten nojalla tällaista lain sanamuodosta poikkeavaa menettelyä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kansainvälisiä tilanteita varten tulisi lisätä vanhentumislakiin nimenomaiset säännökset. Vanhentumislaissa tulisi määritellä tuomioistuinkäsite siten, että se kattaisi myös ulkomaiset tuomioistuimet sekä lakiin tulisi lisätä menettely, jossa velkojalla on velvollisuus ilmoittaa ulkomaisen menettelyn aloittamisesta velalliselle. Tällöin oikeudellisen katkaisemisen vanhentumisen keskeyttävä oikeusvaikutus syntyisi jo tällä ilmoituksella, eikä vasta tuomioistuimen tiedoksiannolla.