Browsing by Author "Haapala, Maija"

Tutkielmassa verrataan henkilökohtaisen rikosvastuun sisältöä suomalaisessa ja kansainvälisessä rikosoikeudessa erityisesti laajennetun tekijävastuun näkökulmasta. Laajennetulla tekijävastuulla viitataan perusmuotoisen tekijävastuun käsitteen ulottamiseen sellaisiin rikoksiin, joissa vastuuperusteen ja sitä kautta rikoskumppanuuden osoittaminen on hankalaa. Kyseessä on rikosoikeuden yleisiin oppeihin kuuluva (teoreettis-) lainopillinen ja oikeusvertaileva tutkimus. Näkökulmaa laajennettuun tekijävastuuseen etsitään kansainvälisen rikosoikeuden osallisuusopeista. Tutkielmassa tarkastellaan ensin rikosoikeuden osallisuusoppeja pääosin kotimaisen rikoslain näkökulmasta. Tämän jälkeen muodostetaan kokonaiskäsitys voimassaolevista henkilökohtaisen rikosvastuun muodoista ja vastuun laajuudesta kansainvälisessä rikosoikeudessa. Kattavan kuvan muodostamiseksi käydään läpi myös kansainvälisen rikosoikeuden sääntelyn historiaa. Erityisesti huomiota kiinnitetään laajennetun tekijävastuun kehityskaareen. Lähteinä ovat ad hoc -tuomioistuinten ja ICC:n oikeuskäytäntö, sekä niitä koskevat kommentaarit. Laajennettu rikosvastuu soveltuu erityisesti organisaatiomuotoisen rikollisuuden vastuumalliksi. Sen avulla on mahdollista kohdistaa rikosoikeudellinen vastuu myös hierarkian ylimpiin johtajiin, joiden tuomitseminen yleisten osallisuusoppien avulla on hankalaa. Tarkasteltavia osallisuusmuotoja ovat erityisesti rikoskumppanuus ja välillinen tekeminen. Kansainvälisen rikosoikeuden osallisuusmuotoina nousevat esiin joint criminal enterprise ja teonherruusteorian sovellutuksena erityisesti organisaatioherruusteoria. Aiheella on läheinen liityntä esimiehen vastuuta koskevaan problematiikkaan, mutta esimiehen vastuu Rooman perussäännön 28 artiklan tarkoittamana osallisuusmuotona on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle Tutkimuksessa järjestelmien väliset erot osoittautuivat odotettua pienemmiksi ja ennemminkin erilaisista rikostyypeistä kuin periaatteellisista valinnoista johtuviksi. Tarkoituksena oli myös tutkia, olisiko kansainvälisestä rikosoikeudesta omaksuttavissa laajennettua tekijävastuuta koskeva osallisuusmuoto, jota voitaisiin soveltaa kotimaassa vakavien rikosten vastuuperusteena. Osoittautui, että varsinaista estettä tulkita osallisuutta esimerkiksi organisaatioherruusopin mukaisesti ei nytkään ole. Laillisuusperiaatteen näkökulmasta tilanne on kuitenkin ongelmallinen ja vaatisi osallisuutta koskevien rikoslain yleisten oppien uudelleenmuotoilua täyttääkseen tiukimmatkin laillisuusperiaatteen asettamat vaatimukset. De lege ferenda -tavoitteena voidaankin pitää osallisuusoppien systematisointia rikoslaissa yhteen säädökseen nykyisen hajanaisen sääntelyn sijaan.