Browsing by Author "Haapaniemi, Maiju"

Syyteneuvottelumenettely on vuoden 2015 alussa voimaan tullut uusi rikosprosessimenettely. Tiivistäen syyteneuvottelulla tarkoitetaan vastaajan teon tunnustamista tarkoittavaa lausumaa, ja siitä tälle tulevaa rangaistuksen lievennystä tai syytteen rajaamista tämän eduksi. Rangaistuksen lievennys tai syytteiden rajaaminen perustuvat syyttäjän ja rikosasian epäillyn tai vastaajan välisiin neuvotteluihin. Neuvotteluita voidaan käydä esitutkinnan aikana tai viimeistään oikeudenkäyntivaiheessa silloin, kun syyttäjä harkinnanvaraisten edellytysten täytyttyä katsoo sen perustelluksi. Menettelyä on tarkoitus käyttää laajatutkintaisten ja monimutkaisten talousrikosten selvittämiseen, ja tavoitteena on näin säästää yhteiskunnan resursseja ja välttää pitkittyvät oikeudenkäynnit. Nämä vaikutukset pyritään saamaan aikaan vastaajan oikeuksia heikentämättä. Menettelyyn on oikeuskirjallisuudessa aiemmin suhtauduttu kriittisesti. Tässä tutkielmassa tätä arviointia jatketaan aiempaa konkreettisemmalla tasolla nyt lain voimaantultua. Tutkimuksen keskiössä on syyttäjän toiminta ja tunnustuksen arviointi, jotka ovat menettelyn kannalta keskeisiä kysymyksiä. Koko menettelyn toiminnassa tunnustus on keskeisessä asemassa ja syyttäjä on keskeisessä asemassa menettelyn käyttämistä koskevassa päätöksenteossa. Yleisen tason tavoitteena on arvioida voimaan tullutta syyteneuvottelumenettelyä syyttäjän toimivallan ja aseman sekä tunnustuksen arvioinnin aiemmin luotuun kotimaiseen oikeustieteelliseen viitekehykseen. Väitteenä on ensinnäkin että, vaikka syyttäjillä ei ole lain mukaan syyteneuvottelussakaan varsinaista tuomiovaltaa, on lain mukainen laaja harkintavalta tosiasiallisesti kuitenkin hyvin lähellä tällaista. Tämä voi olla ongelmallinen lain tavoitteena olevan vastaajan oikeuksien takaamisen näkökulmasta. Toisaalta tunnustuksen arviointi ja asema syyteneuvottelussa sekä siihen rikoksesta epäillyn tai vastaajan suojaksi liitetty hyödyntämiskieltosäännös voi koitua koko menettelyn toimivuuden kohtaloksi. Syyttäjän kynnys lähteä menettelyyn voi olla korkea, kun tiedossa on, ettei vastaajan tunnustaminen ole sitova. Tutkielmani ensimmäisessä osiossa päätynen siis siihen, että omaksuttu sääntely voi koitua ongelmalliseksi syytetyn oikeuksien kannalta (samalla kun omaksuttu malli mahdollistaa koko menettelyn toimimisen). Toisessa osiossa taas omaksuttu säätely on edullinen syytetyn kannalta ja näin ollen lain muut tavoitteet voivat jäädä saavuttamatta.