Browsing by Author "Hagström, Jonna"

Tämä tutkielma käsittelee passiivista avunantoa ja sen rangaistavuutta. Aihe on herättänyt keskustelua ennakkoratkaisun KKO 2014:22 jälkeen, eikä avunantoa laiminlyönnillä ole suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa ennen tätä käsitelty laajemmin. Korkeimman oikeuden ratkaisua on kommentoitu ja kritisoitu, ja kysymys passiivisesta avunannosta on saanut muutamia eri tulkintavaihtoehtoja. Rikoslain uudistuksen myötä avunannon toteuttamistavat määriteltiin väljemmin. Hallituksen esityksestä (HE 44/2002) käy ilmi, että tarkoituksena oli mahdollistaa RL 5:6:n mukainen avunannon toteuttaminen myös laiminlyönnillä. Korkeimman oikeuden ratkaisujen valossa avunannon toteuttamiseen laiminlyönnillä on kuitenkin suhtauduttu pidättyväisesti, ja avunannon toteuttamisen edellytykseksi laiminlyönnillä on liitetty RL 3:3.2 §:n sääntelemä oikeudellisen velvollisuuden vaatimus. Laiminlyönnin ollakseen rangaistavaa, edellytetään, että henkilöllä on ollut oikeudellinen laista johdettavissa oleva toimintavelvollisuus. Hallituksen esityksessä on esitetty, että mikäli henkilöllä on ollut oikeudellinen velvollisuus toimia, häntä rangaistaan tekijänvastuun nojalla. Tutkielmassa käsitellään tätä oikeudellisen velvollisuuden aiheuttamaa ristiriitaa sekä ehdotetaan, että avunanto laiminlyönnillä muodostaisi oman konstruktionsa, joka voitaisiin pitää erillään RL 3:3:n laiminlyöntirikosten konstruktiosta. Tutkielmassa pidetään yhä jotakin toimintavelvollisuutta ehdottomana edellytyksenä laiminlyönnin rangaistavuudelle, mutta tämä toimintavelvollisuus ehdotetaan vapautettavaksi muodolliseen asemaan liittyvästä oikeudellisesta velvollisuudesta. Sen sijaan tapauskohtainen harkinta siitä, milloin henkilöltä, kaikki olosuhteet ja seikat huomioon ottaen, olisi voitu edellyttää toimintaa rikoksen estämiseksi tai sen vaikeuttamiseksi. Jotta avunanto olisi toteutettavissa myös laiminlyönnillä, laiminlyönnin on lisäksi oltava rinnastettavissa aktiiviseen toimeen ja täytettävä kaikki RL 5:6:n asettamat edellytykset rangaistavalle avunannolle. Siten tämä rinnastumisvaatimus tulisi yhdistää tapauskohtaiseen harkintaan toimintavelvollisuudesta. Kummankin vaatimuksen täyttyessä, avunanto laiminlyönnillä lienee mahdollista, mikä näyttäisi olevan myös lainsäätäjän tarkoitus.