Browsing by Author "Huttunen, Anu"

Tutkielman pääkysymyksenä on ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten nauttima suoja lesken ottamien henkivakuutuksien ja niihin liitettyjen edunsaajamääräyksiä varalta. Tutkielmassa pohjustetaan ongelman tarkastelua henkivakuutukseen liittyvien yleisten kysymysten käsittelyllä. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan tutkielman aiherajauksen mukaisesti vapaaehtoisia henkivakuutuksia sijoitus- ja säästämisinstrumenttina sekä niihin liittyvän edunsaajamääräyksen oikeustoimiluonnetta ja suhdetta testamenttiin. Lisäksi luvussa luodaan katsaus henkivakuutuksien verottamiseen ja niiden merkitykseen jäämistösuunnittelukeinona. Lopuksi ensimmäisessä luvussa käsitellään vielä henkivakuutusten aiheuttamia ongelmia perhe- ja jäämistöoikeuden alalla ja erityisesti tutkielman näkökulman mukaisesti PK 3 luvun järjestelmässä. Vastaavanlainen valmisteleva rooli on myös tutkielman toisella pääluvulla, jossa kuvataan PK 3 luvun mukaista jakoa koskevaa säännöstöä, erityisesti toissijaisia perillisiä suojaavia säännöksiä. Luvussa käsitellään lesken perintöoikeutta ja toisaalta toissijaisten perillisten oikeutta lesken disponointeja vastaan. PK 3 luvun pääsäännön mukaan eloonjääneen puolison kuoltua lesken pesä tulee jakaa puoliksi ensiksi kuolleen puolison perillisten ja lesken perillisten kesken. Leski saattaa kuitenkin lahjoittaa omaisuuttaan elinaikanaan, tai esimerkiksi sijoittaa sitä vapaaehtoiseen henkivakuutukseen ja siten olennaisesti vähentää omaisuuttaan. Omille perillisilleen kuuluvasta omaisuudestaan leski saa disponoida haluamallaan tavalla, mutta toissijaisille perillisille kuuluvaa osuutta koskee testamenttauskielto. PK 3 luvussa säädetään vastikkeesta ja lahjansaajan palautusvastuusta toissijaisien perillisten oikeussuojakeinoina. Vastike on oikeussuojakeinoista ensisijainen, ja lesken disponoinnin tulee täyttää vastikeperusteen tunnusmerkit, jotta toissijaiset perilliset voisivat onnistuneesti vedota vastikkeen antamiseen. Kyseessä tulee lain mukaan olla lahja tai siihen rinnastuva oikeustoimi, jolla leski on olennaisesti huonontanut omaisuuttaan ottamatta asianmukaisesti huomioon toissijaisten perillisten oikeutta. Mikäli vastikkeen nojalla laskennallisesti huomioon otetusta lahjasta seuraa, että lesken pesä on riittämätön toteuttamaan toissijaisten perillisten oikeutta, voi kyseeseen tulla lahjansaajan palautusvastuu. Kyseessä siis tulee olla vastikeperusteen edellytykset täyttävä oikeustoimi, jonka huomioon ottaminen johtaa pesän riittämättömyyteen. Palautusvastuuseen ei voida vedota ennen kuin vastikkeen antamista on vaadittu. Lain mukaan palautusvastuu edellyttää toteutuakseen, että kyseessä on vilpillisessä mielessä ollut lahjan saaja. Lahjan saaja on siten joko tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että lesken antama lahja loukkaa toissijaisten perillisten oikeutta. Tutkielman viimeisessä pääluvussa tarkastellaan päätutkimuskysymystä eli sitä, millä tavalla PK 3:3:een otettuja vastiketta ja lahjansaajan palautusvastuuta koskevia säännöksiä voidaan soveltaa lesken ottamiin henkivakuutuksiin. Ensinnäkin luvussa tarkastellaan vastikeperusteen edellytyksien täyttymistä henkivakuutuksien kohdalla. Lain sanamuodon perusteella henkivakuutus ei oikeustoimiluonteensa puolesta aiheuta soveltamisongelmia. Olennaisuus-kriteerin suhteen tarkastelu on tapauskohtaista arviointia, johon vaikuttavat sekä lesken pesän koko että annettu henkivakuutussumma. Mikäli henkivakuutus täyttää vastikkeen tunnusmerkistön ja pesä on riittämätön, ajankohtaistuu mahdollinen henkivakuutuksen edunsaajan palautusvastuu saamastaan vakuutussummasta. Palautusvastuu ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteinen verrattuna vastikkeen antamiseen, sillä kyseessä tulisi lain sanamuodon mukaisesti olla lahja. Henkivakuutuksien oikeustoimiluonnetta tulee siis tarkastella ja tutkia sen mahdollista rinnastumista lahjaan. Lisäkysymyksenä tulee myös pohtia, edellyttääkö PK 3:3.2 toteutuakseen välittömän lahjoituksen tapahtumista. Edunsaaja ei ole välitön lahjansaaja, sillä henkivakuutusjärjestelyissä on kyse kolmannen välityksellä annetusta lahjasta. Edunsaajalta edellytetään vielä tämän lisäksi vilpillistä mieltä. Vilpillisessä mielessä on sekä henkilöllinen että ajallinen ulottuvuus, joista erityisesti vilpillisen mielen määräytymisen ajankohta muodostaa mielenkiintoisen kysymyksen. Vilpillisen mielen määräytymisen tutkimisessa haetaan apua muiden oikeudenalojen vilpillistä mieltä koskevista opeista. Näiden oppien pohjalta ajallinen määräytyminen voi tapahtua joko takaisinsaantinormiston mukaisesti lahjoitustahdonimaisun antamisen hetkellä tai esineoikeudellisen saantosuojan mukaisesti vilpillisen mielen arviointiajankohdaksi voidaan määrätä tradition tapahtuminen. PK 3 luvun järjestelmässä perustellulta vaikuttaisi kallistua määrittämään lahjansaajan vilpillinen mieli tradition hetkellä. Henkivakuutusten kohdalla tradition määräytyminen on oma kysymyksensä. Henkivakuutus on kuolemanvarainen oikeustoimi siten, että edunsaajan oikeus alkaa vasta vakuutuksenottajan kuollessa. Tradition tapahtuminen ei kuitenkaan vielä tapahdu tällöin. Loppuluvussa tutkitaan mahdollisuutta soveltaa maksupalvelulain mukaan tapahtuvaa rahan siirtymistä edunsaajan haltuun keinona ajoittaa vilpittömän mielen suojan ulottuvuus ja voidaanko edunsaajan vilpittömälle mielelle antaa suojaa ennen tätä.