Browsing by Author "Huuska, Helena"

Liikkeeseenlaskijan velvollisuudesta julkistaa sisäpiiritieto yleisölle säädetään markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) 17 artiklassa. Kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan liikkeeseenlaskijan on ilmoitettava yleisölle mahdollisimman pian sisäpiiritiedosta, joka koskee suoraan kyseistä liikkeeseenlaskijaa. Tiettyjen edellytysten täyttyessä liikkeeseenlaskija voi kuitenkin lykätä sisäpiiritiedon julkistamista: MAR 17 artiklan 4 kohdan mukaan lykkääminen on mahdollista liikkeeseenlaskijan omalla vastuulla, mikäli a) julkistaminen todennäköisesti vaarantaisi liikkeeseenlaskijan oikeutetut edut, b) julkistamisen lykkääminen ei todennäköisesti johtaisi yleisöä harhaan ja c) liikkeeseenlaskija pystyy takaamaan kyseisen tiedon säilymisen luottamuksellisena. Tässä pro gradu -tutkielmassa tulkitaan edellä mainittua MAR 17 artiklan1 kohdan julkistamisvelvoitetta sekä artiklan 4 kohdan julkistamisen lykkäämisedellytyksiä a ja b. Tutkimuskysymyksenä on, milloin liikkeeseenlaskijan on julkistettava sisäpiiritieto yleisölle. Sisäpiiritiedon julkistamisvelvoitteessa voidaan katsoa olevan kyse tasapainon löytämisestä kahden vastakkaisen intressin välillä: liikkeeseenlaskijan tarpeen pitää tieto luottamuksellisena ja markkinoiden tarpeen saada tieto julkistettua. Kyseisiä intressejä punnitaan tässä työssä keskenään, ja pyrkimyksenä on ratkaista kysymys sisäpiiritiedon optimaalisesta julkistamisajankohdasta ja julkistetun tiedon määrästä siten, että eri markkinaosapuolten edut ovat tasapainossa. Kummankin osapuolen intressit huomioivan tulkinnan löytäminen on tärkeää, sillä sekä liian laaja että liian suppea julkistamisvelvoite vaarantaa arvopaperimarkkinoiden tehokkaan toiminnan. Tutkielman metodeina käytetään sekä lainoppia että oikeustaloustiedettä, eli tutkielma on metodeiltaan pluralistinen. Tutkielmassa omaksutun näkökulman mukaan lainoppi saa kuitenkin etusijan tulkinnassa, joten oikeustaloustieteellistä argumentaatiota sovelletaan vain lainopin sallimissa rajoissa. Tutkielma perustuu lisäksi näkemykseen siitä, että arvopaperimarkkinoita koskevan sääntelyn ensisijaisena tarkoituksena on turvata markkinoiden mahdollisimman tehokas toiminta. Julkistamisvelvoitetta ja lykkäämisperusteita tarkastellaan tästä taustaoletuksesta käsin, jolloin tavoitteena on muodostaa markkinatehokkuuden maksimoiva tulkinta. Tutkielman ensimmäisessä osassa, luvuissa 2-3, tarkastellaan sisäpiiritiedon julkistamisvelvoitteen normiperustaa. Tutkielman toisessa osassa, luvussa 4, puolestaan selvitetään, mitä oikeustieteen tulkintaoppeja julkistamisvelvoitteen arviointiin on mahdollista soveltaa, ja luvussa 5 esitellään taloustieteellistä tiedon toimintaa ja merkitystä markkinoilla analysoivaa informaatioekonomista tutkimusta. Tutkielman viimeisessä oassa, luvussa 6, arvioidaan, miten oikeustieteen tulkintaoppeja ja oikeustaloustieteen informaatioekonomian näkökulmaa tulisi soveltaa julkistamisvelvoitteen ja lykkäämisedellytysten tulkinnassa. Lykkäämisedellytysten osalta muodostetaan myös kaksi tulkintaa yksinkertaistavaa mallia, joiden avulla sisäpiiritiedon julkistamisen lykkäämisedellytysten täyttymistä on mahdollista tarkastella. Tutkielman johtopäätöksenä on, että sekä sisäpiiritiedon julkistamisvelvoitetta että lykkäämisedellytyksiä on tulkittava suppeasti. Suppean tulkinnan puitteissa tulee huomioida informaatioekonominen näkökulma, jonka mukaan sisäpiiritieto on julkistettava yleisölle silloin, kun julkistettavasta tiedosta markkinoille koituva hyöty on julkistamisesta aiheutuvia informaatiokustannuksia suurempi. Sisäpiiritieto tulee lähtökohtaisesti julkistaa yleisölle mahdollisimman nopeasti. Tosin tiedon nopea julkistaminen ei ole ehdoton prioriteetti, vaan informaation esittäminen helppolukuisessa muodossa ja tiedon luotettavuuden varmistaminen voi olla välitöntä tiedottamista tärkeämpää.