Browsing by Author "Iilomo, Roni"

Yhteiskuntamme digitalisoituu huimaa vauhtia. Internetiin yhteydessä olevien laitteiden sekä maailmassa tuotetun datan määrä ovat moninkertaistuneet viime vuosien aikana ja tämä trendi tulee entisestään kiihtymään lähitulevaisuudessa. Tekoälyn luomat tietokannat ovat olleet suuressa roolissa tässä teknologisessa kehityksessä. Esimerkiksi esineiden internetiin kytkeytyneet laitteet hyödyntävät toiminnassaan pitkälti tekoälyä ja erilaisia sensoreita, joiden keräämä raakadata muodostaa valtavia tietomassoja. Näiden tietomassojen oikeudellinen suojattavuus tietokantadirektiiviin sisältyvän sui generis -tietokantaoikeuden avulla on tutkielman pääaiheena. Kysymys tekoälyn luomien tietokantojen suojattavuudesta sui generis -tietokantaoikeuden nojalla liittyy laajempaan immateriaalioikeudellisessa keskustelussa viime aikoina puhututtaneeseen kysymykseen tekoälyn luomien teosten suojaamisesta. Perinteisen tekijänoikeuden saralla pohdinta on liittynyt enimmäkseen tekoälyn luomien teosten tekijyyskysymyksiin, kun taas tietokantojen osalta fokus on ollut enemmän sui generis -tietokantaoikeuden saamisen edellytysten, eli sisällön keräämiseen, varmistamiseen tai esittämiseen tehdyn huomattavan investoinnin täyttymiseen liittyvissä kysymyksissä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten hyvin sui generis -tietokantaoikeus soveltuu tekoälyn luomien tietokantojen suojaamiseen sekä esitellä joitakin keskeisimpiä haasteita, joita tekoälyn luomat tietokannat ovat sui generis -tietokantaoikeuteen liittyen nostattaneet. Lisäksi tutkielmassa esitellään muita mahdollisia suojakeinoja tekoälyn luomien tietokantojen näkökulmasta ja pyritään lopuksi vastaamaan siihen, mikä olisi tulevaisuutta ajatellen paras lähestymistapa tällaisten tietokantojen suojaamiselle. Tutkielmassa osoitetaan, että tietokantadirektiivillä luodun sui generis -tietokantaoikeuden säätämiseen liittyneet perustelut ja oletukset tietokantojen suojan tarpeellisuudesta olivat jo direktiivin syntyhetkellä osittain virheelliset ja puutteelliset. Tietokantadirektiivin suurimpia puutteita ovat huomattavan panostuksen kriteeriin ja tietokannan valmistajan määrittelemiseen liittyvät ongelmat. Tekoälyn luomat tietokannat eivät kovinkaan usein täytä huomattavan panostuksen kriteeriä. Keskiössä eivät niinkään ole investointien kokoon, vaan niiden kohdistumiseen liittyvät ongelmat. Tietokantadirektiivin nojalla suojaa saadakseen on tietokantaan tehdyn huomattavan panostuksen liityttävä sen sisällön keräämiseen, varmistamiseen tai esittämiseen. Tekoälyn luomat tietokannat perustuvat kuitenkin pitkälti esineiden internetin ja erilaisten sensoreiden tuottamaan tietoon, jonka on usein katsottu olevan ennemmin tiedon luomista kuin sen keräämistä. EUT:n ratkaisukäytäntö tietokantadirektiiviä koskien on ollut direktiivin soveltamista merkittävästi muokkaavaa ja osittain hyvin ristiriitaista, mikä on entisestään lisännyt sui generis -tietokantaoikeuden hyödyntämiseen liittyviä ongelmia. Tutkielman loppupäätelmissä todetaan, että tietokantadirektiivillä luotu sui generis -tietokantaoikeus soveltuu huonosti erilaisten tekoälyn luomien tietokantojen suojaamiseen. Muualla maailmassa toteutetut tietokantojen suojakeinot ovat paremmin edistäneet tietokantamarkkinoiden kehittymistä ja ”less is more” -ajattelu näyttää tuottaneen parempia tuloksia niin tietokantojen valmistajien kuin myös käyttäjien suhteen. Vaihtoehtoisten tai täydentävien suojakeinojen, kuten sopimuksien ja teknisten suojakeinojen hyödyntäminen tekoälyn luomien tietokantojen suojaamisessa on tehokkaampi ja innovaatiomyönteisempi tapa ratkaista tekoälyn luomia tietokantoja koskeva suojausongelma. Pikemminkin löyhempi kuin tiukempi sääntely tekoälyn ja muiden kehittyvien teknologioiden sovellutusten suhteen tulee tuottamaan tulevaisuudessa todennäköisesti paremman lopputuloksen sekä taloudelliselta että oikeudelliselta kannalta. Liiallinen sääntely liian varhaisessa vaiheessa tuo todennäköisesti mukanaan enemmän ongelmia kuin ratkaisuja, sillä mitä tiukemmin tietokantoja ja niiden sisältämää dataa suojellaan, sitä lähemmäs päädytään datan de facto omistajuutta. Tiedonsaannin vaikeutuminen luo esteitä innovaatiolle ja taloudelliselle kehitykselle, joten liiallinen sääntely saattaa kääntyä itseään vastaan. Tietokantadirektiivin kumoaminen olisi kuitenkin omiaan lisäämään oikeudellista epävarmuutta EU:ssa ja entisestään lisäämään tekoälyn luomien tietokantojen suojaa koskevaa epävarmuutta. Tämän vuoksi olemassa olevan sääntelyn kehittäminen status quon hengessä tuottanee tulevaisuudessa parhaan lopputuloksen.