Browsing by Author "Ilves, Sini"

Tutkielman aiheena on rikoskytkennäisissä välimiesmenettelyissä sovellettavan näyttökynnyksen korkeusaste. Tavanomaisesti sekä kansallisissa että kansainvälisissä menettelyissä sovelletaan riita-asioiden todistelu- ja näyttöratkaisuja, myös näyttökynnyksen korkeusasteen osalta. Rikoskytkennäisissä välimiesmenettelyissä, joissa asianosainen tai ulkopuolinen taho nostaa esille väitteen jonkun osapuolen syyllistymisestä jonkin rikostunnusmerkistön täyttävään tekoon, ei yksimielisyyttä sovellettavan näyttökynnyksen asteesta ole. Väitteissä on tavallisesti kyse joko korruptiota, lahjontaa, petosta tai rahanpesua koskevista epäilyistä. Tutkimusteemaa lähestytään riita- ja rikosasioiden eriävien ja yhtenäisten funktioiden tai tehtävien kautta. Riitaprosessiin liitetään tavanomaisesti oikeussuoja-, konfliktinratkaisu- ja ohjausfunktio kun taas rikosprosessissa tasapainoillaan rikosvastuun toteuttamistehtävän ja oikeusturvafunktion välillä. Oikeutta luova ja kontrollifunktio katsotaan molemmille prosessilajeille yhteisiksi. Tutkielman erityisenä painopisteenä on ulkomaisten sijoittajien ja kohdevaltioiden välisiä investointiriitoja ratkaisevan ICSID:n (International Centre for Settlement of Investment Disputes) alainen välimieslainkäyttö. Tutkielman keskeisenä havaintona on, ettei välitystuomioiden perusteella rikoskytkennäisissä menettelyissä ole toistaiseksi syntynyt konsistenssia sovellettavan näyttökynnyksen suhteen. Menettelyissä on sovellettu niin tavanomaista siviilioikeudellista näyttökynnystä, keski-asteelle asettuvaa common law -valtioissa eräissä asioissa sovellettavaa clear and convincing evidence -näyttökynnystä kuin rikosoikeudellista beyond reasonable doubt -näyttökynnystä. Vaikka näyttöratkaisuja perustellessa välitystuomioissa viitataan lähes poikkeuksetta aiempiin välitystuomioihin jopa varsinaisen sopimusalan ulkopuolelle, kuten ICC:n ja UNCITRAL:n välitystuomioihin, käytetään näitä viittauksia enemmänkin strategisesti käsillä olevaa näyttöratkaisua tukien. Samalla rikostunnusmerkistöt ovat osittain irtaantuneet kansallisesta lainsäädännöstä ja muuttuneet yleisluonteisiksi kannanotoiksi ”kansainvälisen oikeuden” rikkomisesta. Huomioitavaa on myös näyttöratkaisujen suppeus. Riita- ja rikosprosessien funktioiden tai tehtävien näkökulmasta tarkasteltuna ei välitystuomioista tehtyjen empiiristen havaintojen perusteella ole löydettävissä tukea näyttökynnysratkaisuihin. Välitystuomioissa, joissa on esimerkiksi korostunut riitaprosessin ohjausfunktio, on sovellettu niin tavanomaista siviilioikeudellista näyttökynnystä kuin korotettua näyttövaatimusta. Tyypillisesti ohjausfunktion painotus heijastuu korotettuna näyttövaatimuksena. Niissä harvoissa välitystuomioissa, joissa on eksplisiittisesti todettu, ettei rikoskytkennäisten välimiesmenettelyiden tarkoitus ole rikosvastuun toteuttaminen, on sovellettu vaihtelevasti kaikkia kolmea eriasteisia näyttökynnyksiä. Näin on siitä huolimatta, ettei oikeuskirjallisuudessa rikosoikeudellisen näyttökynnyksen soveltaminen ole saanut käytännössä lainkaan tukea. Oikeuskirjallisuudessa näkemyserot koskevat sitä, tulisiko näyttökynnyksen asettua matalimmalle tasolle vai keskiasteelle. Johtopäätöksenä tutkielmassa todetaan, että rikoskytkennäisissä välimiesmenettelyissä ei kuitenkaan tulisi poiketa tavanomaisista siviilioikeudellisista ja välimiesoikeudellisista näyttöratkaisuista, vaan soveltaa tavanomaista matalalle asettuvaa siviilioikeudellista näyttökynnystä. Vaikka eräissä välitystuomioissa on määrätty erityisesti Engel-kriteerien valossa tarkasteltuna rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi katsottavia sanktioita, ei tällaisten harvalukuisten välitystuomioiden perusteella voi tehdä johtopäätöstä, että prosessi olisi kokonaisvaltaisesti muuttumassa ja korkeampaa näyttökynnystä puoltaa. Rikoskytkennäisissä menettelyissä ei voida lähtökohtaisesti määrätä julkisoikeudellisia sanktioita vaan mahdolliset seuraamukset rajoittuvat siviilioikeudellisiin.