Browsing by Author "Immonen, Marko"

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten liikesopimuksen osapuolilta sopimusneuvotteluissa ja sopimuksen täyttämisvaiheessa kohtuudella vaadittavat huolellisuus ja lojaali käytös vaikuttavat tuomioistuimen toteuttamaan jälkikäteiseen riskinjakoon vahingonkorvausriidassa. Erityisesti tarkoitus on selvittää, miten riski, tuottamus ja lojaliteettivaatimus liittyvät toisiinsa, miten tuottamus vaikuttaa sopimustulkinnassa, ja miten samoja tosiseikkoja koskeva huolimattomuutta tai muuta moitittavaa käyttäytymistä koskeva harkinta limittyy toisiinsa eri vaiheissa, kun tuomioistuimen täytyy ottaa kantaa sekä sopimuksen sisältöön että vahingonkorvauksen edellytyksiin. Tutkielma on lainopillinen, ja sen keskiössä on epätäydellinen, tasavertaisten osapuolten kertaluonteinen liikesopimus, joka ei kuulu erityislainsäädännön piiriin, joskin kauppalaista haetaan johtoa yleisille oikeusperiaatteille. Näkökulma on oikeudenkäyntiin valmistautuvan asianajajan, joka pyrkii ennakoimaan mahdollista lopputulosta todistusharkinta huomioiden. Näkemystä rakennetaan pohjoismaisen oikeuskirjallisuuden pohjalta verraten sitä korkeimman oikeuden prejudikaatteihin. Aluksi tutustutaan sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden yhteiseen tehtävään ja taustalla vaikuttaviin sopimus- ja riskikäsityksiin. Sen jälkeen perehdytään tuottamusarviointiin ja eri tapoihin asettaa huolellisuusstandardi, yhtenä erityisen mielenkiinnon aiheena riskiperusteinen tuottamusarviointi. Huomiota kiinnitetään erikseen tulos- ja toimintavelvoitteisiin, ja pyritään täsmentämään kontrolli- ja ekskulpaatiovastuun välistä eroa. Seuraavaksi huomio kohdistetaan epätäydellisen sopimuksen tulkintaan ja täydentämiseen, ja kartoitetaan osapuolten tuottamuksen vaikutusta ensisijaisesti epäselvyyssäännöstä käsin laajentaen, mutta myös selvän sanamuodon sivuuttajana. Kolmanneksi kartoitetaan osapuolille asetettavia tietämis- ja käyttäytymisvaatimuksia erikseen sopimuksen neuvottelu- ja täyttämisvaiheessa. Neuvotteluvaiheessa erityishuomion kohteena ovat tiedonanto- ja huomautusvelvollisuudet, ja sopimuksen täyttämisvaiheessa alkuperäisen sopimuksen konkludenttinen muuttaminen ja yksipuoliset muuttamisyritykset. Oikeuskäytännön ilmaisemille käyttäytymisvaatimuksille etsitään oikeusperustaa lain ohella hyvän tavan noudattamisen vaatimuksesta, lojaliteettivaatimuksesta ja ns. luottamuksensuojasta. Lopuksi yritetään muodostaa kokonaiskuva tuomioistuimen harkinnasta silloin, kun tosiseikat ovat samat, mutta doktriinin mukaan tapauksessa suoritetaan sekä sopimuksen tulkinta tai täydentäminen ja täyttämisvaihetta koskeva tuottamusharkinta, joissa kaikissa arvioidaan osapuolilta vaadittavaa kohtuullista huolellisuutta. Koska huolellisuusarviointia vaikuttaa sisältyvän useaan vaiheeseen, tutustutaan lyhyesti vielä yhteen sen vaihtoehtoon, oikeustaloustieteen tavoittelemaan, kokonaistaloudellisin perustein määriteltävään ja objektiiviseksi väitettyyn riskinjakoon. Tutkielmassa päädytään siihen, että osapuolten huolimaton suhtautuminen tai tietoinen riskinotto, varsinkin vastapuolen kustannuksella, tulevat huomioiduksi useassa eri tuomioistuinharkinnan vaiheessa. Oikeustieteen hahmottelemista kokonaismalleista sopimuksen tavoitteellista tulkintaa ja täydentämistä sekä toisaalta riskiperusteista tuottamusharkintaa koskien löytyy prejudikaateista viitteitä hyvin vähän, jos ollenkaan. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että KKO jäljittää objektiivisesti havaittaviin seikkoihin nojaavia osapuolten perusteltuja odotuksia, ja tarjoaa niille luottamuksensuojaa silloin, kun ne perustuvat huolelliseen toimintaan tai vähintäänkin vastapuolta vähäisempään tuottamukseen. Osapuolen tietoisuutta ja ymmärrystä arvioidaan huolellisuusvelvoitteena, ja asiantuntemuksen vaatimustasoa nostava merkitys näkyy joka vaiheessa. Huolellisuusnäkökulmasta tarkastellen prejudikaattien lopputulokset sisältävät hyvin vähän yllätyksiä. Huolellisuuden ja hyvän neuvottelu- ja liiketavan noudattamisen arvostus näkyy prejudikaateissa, joten ehkä niiden tulisi saada vielä nykyistä näkyvämpi rooli myös sopimusperusteista vahingonkorvausriitaa koskevassa doktriinissa.