Browsing by Author "Järvi, Sini"

Tutkielmassa tarkastellaan menettelyn aikaista yksilön oikeusturvaa suomalaisessa tuomioistuinsovittelussa. Kyseessä on osapuolille vapaaehtoinen tuomarin johdolla käytävä menettely, jonka tavoitteena on pyrkimys sovinnolliseen ratkaisuun. Tilausta sovittelun käytön lisäämiselle on nähtävissä sekä EU:ssa että Suomessa, joten sovitteluun liittyvien yksilön oikeusturvakysymysten voi olettaa kasvattavan merkitystään. Näkökulma aiheeseen on pääosin lainopillinen, mutta tutkielmassa huomioidaan myös sovittelu- ja konfliktiteorioita sekä empiiristä aineistoa. Lisäksi työ sisältää tieteidenvälisen tutkimuskohteen mahdollistamaa teoreettista pohdintaa ja kriittistä tarkastelua. Tutkielman tiedonintressi on praktinen, sillä tavoitteena on lisätä ymmärrystä tutkimusaiheesta. Tutkimuskysymystä – miten yksilön oikeusturva toteutuu suomalaisessa tuomioistuinsovittelussa – lähestytään kolmesta eri tarkastelukulmasta. Ensimmäiseksi käsitellään sovittelun konfliktiteoreettista taustaa ja oikeusturvakäsitystä. Toiseksi tarkastellaan tuomioistuinsovittelijan asemaa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (394/2011, tuomioistuinsovittelulaki), muiden virallislähteiden sekä oikeuskirjallisuuden perusteella. Kolmanneksi selvitetään tuomioistuinsovittelijoille kohdennetulla kyselytutkimuksella Manner-Suomen käräjäoikeuksien tuomareiden sovittelukäytäntöjä, sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään yksilön oikeusturvasta tuomioistuinsovittelussa. Vastauksia vastaanotettiin 62 tuomarilta, joista 80 % oli tuomioistuinsovittelijoita. Lopuksi tarkastelukulmat yhdistetään tuomioistuinsovittelun mahdollisia yksilön oikeusturvauhkia kartoittavaksi teoriapainotteiseksi tarkasteluksi. Lainopillinen tarkastelu osoittaa, että tuomioistuinsovittelijan on sovittelutilanteessa punnittava tapauskohtaisesti useita yksilön oikeusturvaan vaikuttavia sääntöjä ja periaatteita. Lähtökohtaisesti tuomioistuinsovitteluun ei haeta menettelyohjeita oikeudenkäyntiä koskevasta lainsäädännöstä. Sovittelijan toimintaa ohjaa tuomioistuinsovittelulaki, joka jättää osapuolille sovittelijan valvoman ratkaisuvallan asiassa. Suomalaisessa tuomioistuinsovittelussa korostuvat yksilön oikeusturvan elementteinä osapuolten itsemääräämisoikeus, sovittelijan tasapuolisuus ja puolueettomuus menettelyperiaatteena sekä sovittelijan sovintosopimuksen vahvistamisharkinta aineellisoikeudellisena ulottuvuutena. Näiden lisäksi tuomioistuinsovitteluun liittyy asianmukaisen menettelyn vaatimus, jolla tuetaan yleistä luottamusta viranomaistoimintaan. Kyselytutkimuksella kartoitetaan osapuolten itsemääräämisoikeuteen ja sovittelijan puolueettomuuteen liittyvää tuomioistuinsovittelijoiden sovintoehdotuskäytäntöä. Tulokset osoittavat, että vastanneiden tuomioistuinsovittelijoiden keskuudessa 52 % on saanut työssään sovintoehdotuspyynnön, noin 48 % on tehnyt sovittelijana ainakin kerran sovintoehdotuksen ja noin 28 % on kieltäytynyt sovintoehdotuspyynnön saatuaan ainakin joskus tekemästä sovintoehdotusta osapuolten pyynnöstä huolimatta. Kyselyssä ei kuitenkaan selvitetty sovintoehdotuspyyntöjen tai sovintoehdotusten yleisyyttä. Lisäksi kaikkien vastaajien keskuudessa noin 98 % suhtautuu pääosin myönteisesti tuomioistuinsovitteluun ja 92 % näkee, ettei menettely vaaranna osapuolten oikeusturvaa. Kyselytutkimuksen voi nähdä antavan uutta tietoa käytännön sovittelutoiminnasta tuomioistuinsovittelua käräjäoikeudessa harkitseville osapuolille, tuomioistuinsovittelusta ja sovittelijoiden koulutuksesta vastaaville tahoille sekä nykyisille ja tuleville tuomioistuinsovittelijoille. Yhdistettynä teoreettiseen tarkasteluun tulokset auttavat tunnistamaan mahdollisia tuomioistuinsovittelun oikeusturvauhkia ja lisäämään tietoisuutta sovittelijan keskeisestä roolista yksilön oikeusturvakokemuksen takana. Johtopäätöksenä yksilön oikeusturvan huomioon ottavat tuomioistuinsovittelukäytäntöjä yhtenäistävät toimet ovat tulevaisuudessa tavoiteltava – joskaan ei yksinkertainen – suunta, joilla tuomioistuinsovittelulle voidaan luoda yhä ennakoitavampaa ja vahvempaa asemaa. Sääntelyn lisääminen ei silti vähennä osapuolten kokemuksellisuuden merkitystä menettelyssä, jossa korostuvat sovittelijan tapauskohtainen harkinta ja ammattivastuu yhä kompleksisemmassa riidanratkaisumaailmassa.