Browsing by Author "Jokinen, Erno"

Tutkielmassa tarkastellaan luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisältöä ja syntyedellytyksiä luottosuhteen syntyvaiheessa Suomen oikeuden mukaan. Luottosuhteen syntyvaiheella tarkoitetaan tässä tutkielmassa ajanjaksoa mahdollisen tulevaa luoton-ottoa koskevan neuvonnan pyytämisestä alkaen aina luottohakemuksen tekemisestä luottosopimuksen solmimiseen. Tarkasteluun on vahinkolajeista otettu ainoastaan puhdas, henkilö- ja esinevahingoista erillinen varallisuusvahinko, joka on luottosuhteessa tavallisimmin esiintyvä vahinkolaji. Luotonantajan vastuuta koskeva tutkimus ja sääntely ovat lähtöisin angloamerikkalaisen oikeuden maailmasta, erityisesti Yhdys-valloista ja Iso-Britanniasta. Suomessa erityisesti 1990-luvun alun pankkikriisi sekä viime vuosikymmenen loppupuolella alkanut finanssikriisi ovat osoittaneet, että luotonantajia ja erityisesti ns. pankkisektoria koskeva sääntely ei ole kaikilta osin ollut ajantasaista tai kyennyt vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin. Laajalti on koettu käyneen niin, että mahdolliset voitot on yksityistetty, mutta tappiot kansallistettu. Tähän epäkohtaan on haluttu puuttua, minkä seurauksena luotto- ja rahoituslaitosten toimintaa on pyritty meillä lisääntyvässä määrin sääntelemään. Tästä esimerkkinä on erityisesti laki luottolaitostoiminnasta sekä mm. kuluttajaluottosuhteita sääntelevä kuluttajansuojalaki, joiden avulla luotonantoa on paitsi luotonhakijoiden ja -saajien, myös luotonantajien itsensä suojaksi pyritty sääntelemään niin, että mahdollisilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Tässä on osin onnistuttu, mutta tutkielmassa osoitetaan, että sääntelyssä on edelleen myös kehittämisen varaa. Tarkastelussa keskeiseen asemaan nousevat luottoneuvottelut, joiden yhteydessä luotonhakijalle aiheutunut vahinko voi tulla korvattavaksi joko sopimuksenulkoisen deliktivastuun, sopimuksentekotuottamusta ilmentävän culpa in contrahendo -opin tai sopimusvastuunormiston nojalla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä luotonantajan vahingonkorvausvastuu voi syntyä ja millaiseksi se laajuudessaan voi yltää. Tutkimuksen tuloksena tulee esiin mm. se, että myös luotonottajan omilla toimilla voi olla vaikutusta luotonantajan vahingonkorvausvastuun laajuuteen. Tutkielmassa esitetäänkin mahdollisuutta säännellä myös luotonottajan vastuuta luonnollisena vastinparina luotonantajan vastuulle. Tällä todetaan olevan sääntelykokonaisuutta ja luoton-antajan vahingonkorvausvastuun sisältöä selkeyttävä vaikutus. Aluksi tutkielmassa tarkastellaan luotonantajan ja -hakijan välisen oikeussuhteen kehittymistä luottosuhteen syntyvaiheen aikana. Alussa osapuolten välistä oikeussuhdetta voidaan pitää luonteeltaan täysin sopimuksenulkoisena, mutta myöhemmin neuvottelujen edetessä siinä voi olla nähtävissä myös sopimussuhteen kaltaisia piirteitä. Luottosuhteen kehitysasteella osoitetaan olevan olennainen vaikutus luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisältöön ja sovellettavaa vastuumuotoa koskevaan valintaan. Luottosuhteen kehitysasteiden tarkastelun jälkeen luotonantajan informointivelvollisuudet otetaan tarkasteluun siksi, että niiden noudattaminen on eräs luotonantajan keskeisistä velvollisuuksista luottosuhteen syntyvaiheessa. Informointi- eli neuvonta- ja tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti voi johtaa luotonantajan vahingonkorvausvastuuseen. Olennainen havainto tässä yhteydessä on se, että informointivelvollisuuden sisältö määräytyy osin myös luotonhakijan oman tiedollisen aseman sekä tällä olevan luotonantajan omien velvollisuuksien täyttämiseen kohdistuvan myötävaikutusvelvollisuuden perusteella. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, mitä vastuun syntyminen luottosuhteen syntyvaiheessa aiheutuneen vahingon osalta edellyttää sekä sitä, miten laajaksi luotonantajan vastuu voi yltää. Tutkielman päättävässä luvussa esitetään yhteenveto keskeisimmistä johtopäätöksistä. On todettava, että käytännössä hyväksyttävimpänä vastuumuotona on pidettävä culpa in contrahendo -vastuuta, sillä siinä on otettavissa huomioon sekä delikti- että sopimusvastuun parhaat piirteet samalla välttäen mainittuihin vastuumuotoihin liittyvät ongelmakohdat erityisesti vahingonkärsijän kannalta. Viime kädessä kunkin tapauksen yksittäispiirteet kuitenkin määrittävät luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisällön – tulkinnallinen epävarmuus on siten realiteetti myös luottosuhteen syntyvaiheessa aktualisoituvan luotonantajan vahingonkorvausvastuun yhteydessä.