Browsing by Author "Juuti, Riikka"

Tutkielman aiheena on perintökaaren 23 a luvussa säännelty perinnönjaon oikaisun sovittelu. Perinnönjaon oikaisussa puututaan jo toimitettuun perinnönjakoon, jossa yksi tai useampi perillinen tai testamentin saaja on tullut sivuutetuksi. Jaon oikaisu edellyttää sitä, että virheellisessä jaossa omaisuutta saaneet palauttavat kuolinpesään omaisuutta uutta jakoa varten. Tutkimuksessa arvioidaan ensinnäkin, millä edellytyksillä tätä palautusvastuuta voidaan sovitella PK 23a:8 nojalla. Analyysi sisältää sekä PK 23a:8 säännöksessä esitettyjen sovitteluperusteiden yksittäisen tulkinnan että näiden perusteiden keskinäisen kokonaisharkinnan. Toiseksi tutkimuksessa vastataan kysymykseen, miten sovittelumahdollisuus vaikuttaa PK 23 a luvun palautusvastuuseen, erityisesti sen ankaruuteen palautusvelvollisen kannalta. Apuna palautusvastuun ankaruuden ja ominaispiirteiden hahmottamisessa käytetään kahta ennallistamisperiaatetta, alkutilan palautuksen periaatetta ja rikastumisperiaatetta, sekä eräitä kotimaisia ja pohjoismaisia palautusvastuujärjestelmiä. Tutkimuksen metodi oli pääosin lainopillinen. Käytettäväksi tulivat perinteisten lainopin keinojen lisäksi punninnan metodit, koska sovittelusäännösten tulkinta edellyttää eri suuntaan vaikuttavien tekijöiden kokonaisharkintaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa de lege lata –tyyppisiä kannanottoja eli tulkintasuosituksia. Tärkeässä roolissa tutkimuksen teossa oli vertailu muihin koti- ja pohjoismaisiin palautusvastuujärjestelmiin. PK 23a:8 sovittelusäännöksen ensimmäistä sovitteluperustetta, palautusvelvollisen tietoisuutta oikaisua vaativan oikeudesta, arvioitiin tyyppikohtaisesti riippuen siitä, millainen taho vaati oikaisua. Jos perillinen oli tullut perillisasemaan vasta perinnönjaon jälkeen, tietoisuus tämän oikeudesta näytti edellyttävän yleensä, että palautusvelvollinen tiesi tai tämän olisi pitänyt tietää positiivisesta isyystestistä ja isyyden vahvistamiskanteesta. Jos perillisasema oli ollut selvä jo perinnönjaon hetkellä, tietoisuuden arvioinnissa oli keskiössä perittävän jälkeen toimitettu sukuselvitys. Jos sukuselvitys oli toimitettu puutteellisesti ja sivuutettu perillinen olisi selvinnyt täydellisestä sukuselvitysketjusta, palautusvelvollinen ei ole ollut vilpittömässä mielessä. Tieto sivuutetun testamentin saajan oikeudesta oli monimutkaisempi kysymys, sillä esitöissä ei ollut pohdittu sitä laisinkaan. Testamentin näkemisen perittävän kuoleman jälkeen tulkittiin tarkoittavan, että palautusvelvollinen oli tietoinen oikaisua vaativan oikeudesta. Jonkun väitteelle testamentin olemassaolosta ja muille toisen käden havainnoille testamentista päädyttiin tutkimuksessa antamaan vaikutusta sitä kautta, että ne nostivat palautusvelvolliselta edellytettävää huolellisuuden tasoa. PK 23a:8 säännöksen toinen sovitteluperuste on omaisuuden saamisesta palautusvaatimuksen esittämiseen kulunut aika. Työssä päädyttiin esittämään tulkintaa, että huomioitavan aikajanan alkupisteenä on pidettävä perinnönjakokirjan allekirjoittamista ja omaisuuden haltuun saamista. Myös oikaisua vaativan tai pesänselvittäjän esittämä muu kuin kannemuotoinen palautusvaatimus katkaisee sovittelussa palautusvelvollisen hyväksi huomioitavan hallinta-ajan. PK 23a:8 kolmas kohta esittää sovitteluperusteeksi palautusvelvollisen ja oikaisua vaativan taloudelliset olosuhteet ja palautusvelvollisuuden vaikutukset heidän toimeentuloonsa. Tutkimuksessa suositettiin tulkintaa, jonka mukaan tilanteissa, joissa täysimääräinen palautusvastuu romahduttaisi palautusvelvollisen toimeentulon tason alle nk. toimeentulominimin, palautusvelvollisen taloudelliset olosuhteet puhuisivat vahvasti vastuun sovittelun puolesta. Jos taas palautusvastuu heikentäisi palautusvelvollisen toimeentulomahdollisuuksia huomattavasti romahduttamatta kuitenkaan tämän taloutta alle em. minimin, palautusvelvollisen taloudelliset olosuhteet puhuisivat edelleen sovittelun puolesta, tosin nyt hieman pienemmällä painoarvolla. Tutkimuksessa esitetään, että PK 23a:8 neljännessä kohdassa esitettyinä muina seikkoina sovitteluharkinnassa voitaisiin huomioida perintönä saadusta omaisuudesta maksetut verot sekä palautusvelvollisen ja oikaisua vaativan erittäin sopimaton käytös, joka on johtanut virheelliseen jakoon tai hankaloittanut huomattavasti virheellisen jaon oikaisua. Tutkimuksessa päädyttiin siihen, että palautusvelvollisen tietoisuus oikaisua vaativan oikeudesta sekä palautusvelvollisen taloudelliset olosuhteet saavat eniten painoa sovitteluharkinnassa. Omaisuuden saamisesta kuluneella ajalla ja muilla seikoilla taas olisi lähtökohtaisesti pienempi vaikutus kokonaisharkintaan. PK 23 a luvun sovittelematonta palautusvastuuta voidaan pitää alkutilan palautuksen periaatetta toteuttavana järjestelmänä. Lähtökohtaisesti palautusvelvollisen on palautettava kaikki saamansa omaisuus, ensisijaisesti vielä esineellisesti samat objektit. Palautusvelvollinen kantaa yksin riskin saadun omaisuuden huonontumisesta tai menettämisestä hallinta-aikanaan. Pääsäännön mukainen palautusvastuu on siis melko ankaraa palautusvelvollisen kannalta. Tätä kovaa vastuuta on pyritty pehmentämään PK 23a:8 sovittelusäännöksellä. Se tuo PK 23 a luvun järjestelmään elementtejä rikastumisperiaatteesta siirtäen osittain riskiä perintönä saadun omaisuuden myöhemmästä kohtalosta myös kuolinpesälle ja lopulta oikaisua vaativalle. Sovittelusäännös lieventää erityisesti sellaisen vilpittömässä mielessä olevan palautusvelvollisen vastuuta, jonka jäämistösaanto kävisi täyden palautusvelvollisuuden myötä tappiolliseksi tai jonka taloudelle täysi palautusvastuu aiheuttaisi merkittäviä vaikeuksia.