Browsing by Author "Kääriäinen, Pekka"

Oikeuksien väärinkäytön kieltävä periaate on tunnettu länsimaisessa ja eurooppalaisessa oikeudellisessa perinteessä jo pitkään. Tyypillisesti periaatteella viitataan tilanteisiin, joissa tiettyyn oikeussääntöön vedotaan muodollisesti pätevällä tavalla, mutta joissa oikeussäännön soveltaminen johtaisi säännön tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen. Kyse on käytännössä lain hengen vastaisesta toiminnasta, jonka seurauksena syntyviä lopputuloksia ei voida hyväksyä. Periaatteen tarkoituksena on estää ja korjata tällaisesta toiminnasta aiheutuvat epäoikeudenmukaiset seuraukset. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa periaate nivoutuu perinteisesti kiinteästi yhteen demokraattisten arvojen kanssa. Perus- ja ihmisoikeuksien väärinkäytön määrittelemisen kannalta keskeiseksi kriteeriksi muodostuu pyrkimys demokraattisen ja ihmisoikeudet turvaavan järjestelmän hävittämiseen. Sellaisen toiminnan, joka uhkaa demokraattisen yhteiskunnan ydintä ja sen keskeisiä arvoja, ei voida sallia kuuluvan perus- ja ihmisoikeuksien takaaman suojan piiriin. Tämä erottaa perus- ja ihmisoikeuksien väärinkäytön kiellon siitä, kuinka oikeuden väärinkäytön kielto yleisenä oikeusperiaatteena perinteisesti ymmärretään. Suomen perustuslakiin ei sisälly mitään nimenomaista perusoikeuksien väärinkäytön kieltävää säännöstä. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä oikeuksien väärinkäytön kiellon sisältöön kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja tutkia kiellon asemaa kotimaisessa perusoikeusjärjestelmässä. Tutkielma pyrkiikin vastaamaan kysymykseen siitä, voidaanko oikeuksien väärinkäytön kiellon katsoa sisältyvän kotimaiseen perusoikeusjärjestelmään. Tutkielmassa päädytään siihen johtopäätöksen, että oikeuksien väärinkäytön kiellon on katsottava sisältyvän perusoikeusjärjestelmäämme. Kielto vaikuttaa perusoikeusjärjestelmäämme erityisesti kahdella eri tavalla. Ensinäkin perustuslain 22 § asettaa julkiselle vallalle aktiivisen velvoitteen turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Oikeuksien väärinkäytön kielto sisältyy käytännössä kaikkiin keskeisimpiin Suomea sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja sen on katsottava olevan osa sitä ihmisoikeuksien muodostamaa kokonaisuutta, joiden turvaamiseen julkinen valta on perustuslain nojalla velvoitettu. Lisäksi kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän luonteesta seuraa, että ihmisoikeudet asettavat kansalliselle perusoikeusjärjestelmälle sen vähimmäistason, jonka perusoikeuksien on vähintään täytettävä. Oikeuksien väärinkäytön kiellon on katsottava kuuluvan myös tähän vähimmäistasoon sillä perusteella, että Suomi on useiden ihmisoikeussopimusten välityksellä sitoutunut noudattamaan kieltoa. Toisekseen, kansainvälinen oikeuskäytäntö on osoittanut, että oikeuksien väärinkäytön kieltoa sovelletaan myös oikeuksien rajoittamisen sallittavuutta koskevan arvioinnin yhteydessä. Myös valtiosääntöoikeuden yleiset opit perusoikeuksien rajoittamista koskien mahdollistavat oikeuksien väärinkäytön kiellon tällaisen epäsuoran huomioimisen. Lisäksi on syytä korostaa, että perus- ja ihmisoikeudet ovat perusoikeusuudistuksen myötä sisällöllisesti hyvin lähellä toisiaan. Perustuslakivaliokunta on tästä johtuen korostanut tarvetta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien tulkinnalliselle harmonisoinnille. Erityisesti sananvapautta ja kokoontumis- ja yhdistymisvapautta koskevia perusoikeuksia tulkittaessa tulisi siten huomioida myös Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten soveltamiskäytäntö, myös oikeuksien väärinkäytön epäsuoran soveltamisen osalta. Tällä on erityisesti merkitystä silloin, kun toiminnan katsottaisiin olevan luonteeltaan sellaista, että relevantin perusoikeuden soveltamisalan ulkopuolelle sulkeminen merkitsisi liian voimakasta puuttumista perusoikeuksiin.