Browsing by Author "Kaarento, Anni"

Kasvojentunnistusteknologian käyttö rikostorjunnassa on yksi tämän hetken polttavimmista kysymyksistä, sillä myös lainvalvontaviranomaiset ovat huomanneet teknologian kehitykseen liittyvät mahdollisuudet. Biometrisen etätunnistamisen avulla ihmisiä voidaan tunnistaa ja paikantaa nopeasti ja helposti, mikä tehostaa rikostorjuntaa ja helpottaa erityisesti vakavaan rikollisuuteen puuttumista. Biometrinen etätunnistaminen toimii tyypillisesti siten, että julkiseen tilaan asennetaan internet-yhteydellä varustettu valvontakamera, joka skannaa jokaisen valvottuun tilaan astuvan henkilön kasvot. Kasvoista luodaan biometrinen malli, jota verrataan tietokannassa oleviin kasvokuvatietoihin. Hyötyjen lisäksi kasvojentunnistusteknologian käyttöön liittyy myös erilaisia riskejä ja ongelmia perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, sillä biometrinen etätunnistaminen julkisessa tilassa kohdistuu rajoittamattomaan joukkoon henkilöitä, joita ei voida ennakolta määritellä. Biometrisen etätunnistamisen voidaan sen vuoksi katsoa tarkoittavan varsin vakavaa puuttumista perus- ja ihmisoikeuksiin, sillä biometrisellä etätunnistusjärjestelmällä käsitellään myös rikollisuuteen ja turvallisuusuhkiin täysin liittymättömien henkilöiden biometrisiä eli erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja. Omat haasteensa kasvojentunnistusteknologian käyttöön tuo myös se, että tekoälylainsäädäntö on EU:ssa vasta tuloillaan, joten kasvojentunnistusteknologian rikostorjuntakäyttöä sääntelee tällä hetkellä lähinnä rikosasioiden tietosuojalaki. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, minkälaisia rajoituksia henkilötietojen suoja perusoikeutena asettaa biometriselle etätunnistamiselle rikostorjunnassa Suomessa ja EU:ssa. Lisäksi tutkielmassa käsitellään myös muita aiheeseen liittyviä oikeudellisia reunaehtoja ja haasteita. Biometrisen etätunnistamisen hyväksyttävyyden rajoja hahmotellaan tutkielmassa erityisesti perusoikeuksien rajoitustestin avulla tarkastelemalla sitä, miten biometrinen etätunnistaminen julkisissa tiloissa rikostorjuntaa varten suhteutuu hyväksyttävän rajoitusperusteen, suhteellisuusvaatimuksen, ytimen koskemattomuuden sekä lainsäädännön täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksiin. Perusoikeuksien rajoitusten hyväksyttävyyden arvioinnissa on hyödynnetty erityisesti EU-tuomioistuimen kohdentamattomaan valvontaan liittyviä ratkaisuja. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä biometrisen etätunnistamisen näkökulmasta erityisesti rikosasioiden tietosuojalaista nousevien tietosuojaperiaatteiden ja henkilötietojen käsittelyn yleisten edellytysten kautta. Tutkielman tavoitteena on erityisesti tuoda esiin ne haasteet, joita biometriseen etätunnistamiseen liittyy perusoikeuksien näkökulmasta, ja esitellä rajat julkisissa tiloissa tapahtuvalle biometriselle etätunnistamiselle tilanteissa, joissa biometristä etätunnistamista suoritetaan rikostorjuntaa varten. Tutkielman perimmäisenä kysymyksenä on kuitenkin se, voidaanko biometristä etätunnistamista pitää lopulta lainkaan hyväksyttävänä rikostorjunnan keinona. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että biometrinen etätunnistaminen tavalla, joka riittävästi huomioisi henkilötietojen suojan sille asettamat ehdot ja rajoitteet, ei käytännössä ole mahdollista. Biometrisen etätunnistamisen voidaan katsoa olevan niin vakavaa puuttumista perus- ja ihmisoikeuksiin, että sille ei tulisi olla sijaa edes vakavan rikollisuuden torjunnassa. Tutkielma jakaa siten saman näkemyksen biometrisestä etätunnistamisesta kuin Euroopan parlamentti sekä lukuisat ihmisoikeusjärjestöt, joiden mukaan biometrinen etätunnistaminen tulisi lähtökohtaisesti kieltää täysin myös lainvalvontaviranomaisten käytössä.