Browsing by Author "Kaikkonen, Tea"

Välityssopimus, kuten sopimukset yleensäkin, perustaa oikeuksia ja velvollisuuksia pääsääntöisesti ainoastaan sen osapuolille. Tätä lähtökohtaa ei kuitenkaan voida pitää poikkeuksettomana. Monimutkaistunut liiketoiminta on haastanut välimiesmenettelyn luonteen suostumuksenvaraisena riidanratkaisukeinona, minkä vuoksi välityssopimusten sivullissitovuus on saanut osakseen paljon huomiota kansainvälisessä oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä. Sivullissitovuutta koskeva problematiikka on esiintynyt erityisesti tilanteissa, joissa vain yksi konserniin kuuluva yhtiö on allekirjoittanut välityslausekkeen sisältävän pääsopimuksen, vaikka käytännössä koko konserni on osallistunut sopimusvelvoitteiden täyttämiseen. Tämä tutkimus käsittelee siten välityssopimuksen henkilöllistä ulottuvuutta ja tarkemmin kysymystä siitä, milloin konserniin kuuluvan yhtiön allekirjoittaman välityssopimuksen voidaan katsoa sitovan myös ei-allekirjoittaneen asemassa olevaa konserniyhtiötä. Välityssopimuksen sivullissitovuus on poikkioikeudenaloittainen kysymys, joka jakaa mielipiteitä niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Tutkielman ensimmäisenä tarkoituksena on tarkastella välityssopimuksen tulkinnan lähtökohtia, jotka ovat välityssopimuksen sivullissitovuutta koskevan kysymyksenasettelun keskiössä. Aihetta lähestytään sopimusoikeuden yleisten oppien näkökulmasta välityssopimusten muotovaatimukset ja erillisyysperiaate huomioon ottaen. Aiheen liikejuridisen rajauksen takia tutkielmassa tarkastellaan myös yhtiöiden erillisyyden periaatetta, johon on kiinnitetty paljon huomiota kansainvälisessä oikeuskirjallisuudessa. Oikeustieteessä on kehittynyt monia oppeja, joiden tavoitteena on sopimuksen ulkopuolisen tahon sitominen välityssopimukseen. Tutkimuksen toisena tavoitteena on tarkastella kahta laajasti tunnettua teoriaa: välimiesoikeudellista samastamista ja group of companies -oppia. Oppien soveltamisedellytyksiä tullaan systematisoimaan monipuolisen kansainvälisen lähdeaineiston avulla. Lähteissä esitettyihin, usein ristiriitaisiinkin, näkemyksiin pyritään kuitenkin suhtautumaan kriittisesti, jotta oppien todellinen merkitys välimiesten toimivallan perustana voidaan ymmärtää. Tutkimuksen ydintarkoituksena on analysoida Suomen välityssopimusten sivullissitovuutta koskevaa oikeustilaa ja tarkastella, onko näiden kyseisten oppien soveltaminen mahdollista toisaalta de lege lata ja toisaalta de lege ferenda. Tutkimuksen loppupäätelmissä todetaan, että välityssopimuksen sivullissitovuuteen on Suomen niukassa oikeuskäytännössä suhtauduttu lähtökohtaisesti torjuvasti. Välityssopimusten tulkinta on kuitenkin ollut vaihtelevaa, mikä heikentää käytännön ennakoitavuutta. Tutkielmassa esitetään, ettei nykyinen aineelliseen sopimus- ja yhtiöoikeuteen perustuva ja erillisyysperiaatetta korostava argumentaatio palvele välimiesmenettelyn perimmäistä tarkoitusta tehokkaana riidanratkaisukeinona. Selkeiden sääntöjen puute ja maiden väliset eroavaisuudet luovat epävarmuutta erityisesti monikansallisten toimijoiden välisten riitojen ratkaisemiseen.