Browsing by Author "Kangas, Kitta"

Vihapuhetta koskevien säännösten määrä on lisääntynyt sekä kotimaisessa että kansainvälisessä sääntelyssä. Lainsäätäjä haluaa yhä enemmän puuttua siihen, millainen keskustelu nauttii sananvapauden suojasta. Yksi vihapuheen haaroista on holocaust denial -tyyppiset teot, jotka tarkoittavat holokaustin kiistämistä tapahtumana tai esimerkiksi kansanmurhan uhrilukujen vähättelyä. Kiistäminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä että väitetään, että toisen maailmansodan aikana keskitysleirien kaasukammioissa surmattiin tuholaisia eikä ihmisiä. EU-tasolla on syntynyt kriminalisointivelvoitteita, joiden mukaan sopijavaltioiden tulee säätää rangaistavaksi holokaustin ja vakavimpien rikosten kiistäminen. Suomessa on tähän mennessä osittain vältetty kriminalisointivelvoite turvautumalla varauman tekemiseen. Tämän tutkielman kohteena on kotimainen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Kiistämiskriminalisointien yhteensopivuus Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa on usein ollut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltävänä. Oikeuskäytäntöä tutkimalla tutkielmassa pyritään hahmottamaan sitä millaista keskustelua vakavimmista rikoksista, kuten holokaustista, saadaan käydä ja millä perusteilla kyseinen rajanveto tehdään. Lisäksi tutkielmassa selvitetään millaista keskustelua kansanmurhista saadaan käydä kotimaisen lainsäädännön nojalla huomioiden etenkin säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja sen soveltuminen kiistämistekoihin. Lainsäätäjä on katsonut, että Suomessa kiistämisteot voivat tulla rangaistavaksi laajentamalla kiihottaminen kansanryhmää vastaan säännöksen soveltamisalaa. Tutkielmassa on käynyt ilmi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kiistämiskriminalisointeja koskeva oikeuskäytäntö ei ole johdonmukaista ja että siinä korostuu Eurooppa-keskeisyys. Ainoastaan holokaustin kiistämisestä on tehty selviä linjanvetoja. Holokaustin kiistäminen missään muodossa ei ole nauttinut sananvapauden suojasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Kotimaisen oikeuskäytännön käsiteltävänä kiistämisteot ovat melko harvoin. Kotimainen oikeuskäytäntö on sinänsä noudattanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaisia sananvapauden tulkintaperiaatteita, ja kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, myös kotimaisessa oikeuskäytännössä sellainenkin puhe, jossa ei suoraan kielletä holokaustia, mutta esitetään se hyväksyttävänä tapahtumana, on täyttänyt rikoksen tunnusmerkistön. Kotimaisesta oikeuskäytännöstä on helpompaa huomata yhdistäviä tekijöitä rangaistavalle vihapuheelle, kun taas Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö on vaikeammin ennustettavaa.