Browsing by Author "Kankare, Minna-Maria"

Tutkielmassa tarkastellaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista vahingonkorvausvastuuta sekä sitä, miten tämä vastuu jakautuu rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän välillä. Tutkielmassa käydään läpi kummankin toimijan vahingonkorvausvastuun syntymisen ja edelleen vastuusta vapautumisen edellytyksiä. Yhtenä isona teemana tutkielmassa tarkastellaan myös kansallisen vahingonkorvauslainsäädännön suhdetta tietosuoja-asetukseen, minkä lisäksi käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla tutkielmassa ilmenneitä asetuksen jättämiä tulkinta-aukkoja voisi olla mahdollista täydentää ja ratkaista. Tietosuoja-asetuksen 82 artiklan mukaan henkilöllä on oikeus korvaukseen vahingosta, joka on aiheutunut tietosuoja-asetuksen rikkomisesta. Rekisterinpitäjä on vastuussa vahingosta, joka on aiheutunut käsittelystä, jolla on rikottu tietosuoja-asetusta. Henkilötietojen käsittelijä on vastuussa käsittelystä aiheutuneesta vahingosta vain, jos se ei ole noudattanut henkilötietojen käsittelijälle osoitettuja asetuksen velvoitteita tai jos se on toiminut rekisterinpitäjän lainmukaisen ohjeistuksen ulkopuolella tai sen vastaisesti. Vastuusta voi vapautua osoittamalla, ettei ole millään tavoin vastuussa vahingon aiheuttaneesta tapahtumasta. Tutkielman myötä ilmeni, että tietosuoja-asetuksen sääntely vahingonkorvausoikeuden osalta ei ole aivan aukotonta, sillä asetus on jättänyt jonkin verran tulkinta-aukkoja tutkimuskysymyksen aihepiiriin liittyen. Suurimmat avoimet kysymykset koskivat asetuksen mukaisen vahingonkorvausvastuun vastuumuotoa (ankaraa vai tuottamusperusteista), vastuusta vapautumisen edellytyksiä sekä vastuusta toisin sopimisen mahdollisuutta. Näistä aihepiireistä ilmeni jonkin verran eriäviä mielipiteitä eri oikeustieteilijöiden välillä, eikä siten täysin yksimielisiä kantoja näihin ei ole saatavilla. Tämän lisäksi näiden tulkinta-aukkojen käsittelyä hankaloitti aiheeseen liittyvän oikeuskäytännön laaja puute. Tutkielman haasteeksi lopulta muodostui lainsäätäjän niukkasanaisuus ja täydentävän oikeuskäytännön puute, jotta tutkimuskysymykseen ja siihen liittyviin liitännäiskysymyksiin olisi voitu esittää täysin tyhjentävät vastaukset. Tutkielmassa on kuitenkin vastattu kysymyksiin tämän hetkisen tiedon valossa, mutta korostaen, että tarve tarkentavalle oikeuskäytännölle tai viranomaiskannanotolle on suuri, jotta voidaan poistaa aiheeseen liittyvät epävarmuudet.