Browsing by Author "Kannala, Viivi"

Tutkielmassa pyritään antamaan yleiskuva työnantajan vahingonkorvausvelvollisuuden laajuudesta tilanteessa, jossa työntekijälle aiheutuu aineetonta vahinkoa. Tarkastelun kohteena on ensinnäkin työsopimuslain 12 luvun 1 ja 2 §:n säännökset. Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n säännös työnantajan yleisestä vahingonkorvausvelvollisuudesta on hyvin yleisluonteinen sen asettaessa työnantajan vahingonkorvausvastuuseen vahingosta, joka on aiheutunut työnantajan rikkoessa ”tahallaan tai huolimattomuudesta työsuhteesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksiaan”. Tutkielmassa on selvitetty, kuinka nämä velvollisuudet voivat perustua aineettomia vahinkoja tarkasteltaessa työsopimuslain lisäksi muuhun työoikeudelliseen lainsäädäntöön, erityisesti työturvallisuus- ja tasa-arvolakiin, sekä työehtosopimuksiin. Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n säännöstä työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta on käsitelty siltä osin, kun se on korvausta päättämisestä aiheutuneesta aineettomasta vahingosta. Tässä yhteydessä on tuotu esiin säännöksen ongelmallisuus suhteessa täyden korvauksen periaatteeseen. Säännösten käsitteleminen on edellyttänyt useiden käsitteiden ja vastuuseen sovellettavien periaatteiden selvittämistä. Tässä yhteydessä on paneuduttu syy-yhteyden ja täyden korvauksen periaatteen lisäksi erityisesti tuottamuksen käsitteeseen ja ankaran vastuun mahdolliseen soveltumiseen. Korvattavia vahinkoja selvitettäessä on selvitetty kärsimyksen tulevan korvattavaksi ainoastaan vahingonkorvauslain 5 luvun 6 pykälän mukaisissa erityistilanteissa, jotka aktualisoituvat tutkielman aihepiirissä lähinnä työnantajan syyllistyessä rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn työsyrjintään. Tarkastelun kohteeksi on otettu myös työtapaturma- ja ammattitautilain säännökset aiheutuneiden ammattitautien korvaamisesta keskittyen tutkielman rajatun laajuuden vuoksi asbestialtistumisesta aiheutuneisiin ammattitauteihin. Todennäköisen syy-yhteyden määrittelemisen kautta on todettu tiettyjen ammattitautiluettelossa määriteltyjen sairauksien tulevan korvattavaksi vain, jos altistuminen on ollut yli 50 prosentin todennäköisyydellä sairauden syy. Oikeuskirjallisuudessa työnantajan vahingonkorvausvelvollisuutta ei ole käyty yksityiskohtaisesti läpi. Aihetta sivutaan lähes jokaisessa vahingonkorvausoikeudellisessa ja työoikeudellisessa perusteoksessa, mutta käsittely on hyvin yleistasoista. Tutkielmassa on tämän vuoksi käyty läpi runsaasti oikeuskäytäntöä esitetyn havainnollistamiseksi ja konkretisoimiseksi.