Browsing by Author "Kaplas, Eeva"

Tutkielma käsittelee tekoälyksi luokiteltavien tietokoneohjelmistojen hyödyntämistä yleisissä tuomioistuimissa tapahtuvassa oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa. Tuomioistuimen rooli yhteiskunnassamme on hyvin merkittävä ja tuomarit toteuttavat työssään kansalaisten perusoikeuksia. Tuomareiden työssä kiteytyy oikeudenkäytön legitimaatio ja kansalaisten luottamus oikeusvaltiomme toimintaan. Oikeusprosessia ohjaavat useat tavoite- ja arvoperiaatteet, jotka määrittelevät sitä, minkälainen on hyvä ja oikeuden-mukainen prosessi. Myös tuomarin toimintaa ohjataan lainsäädännöllä ja periaatteilla ja lisäksi tuomari on virkamiehenä virkavastuussa toimistaan. Virkavastuun toteutuminen automatisoidussa päätöksenteossa on mielenkiintoinen kysymys, sillä tietokoneohjelmistoa ei luonnollisesti voida laittaa esimerkiksi rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaan vastuun täytyy jakautua ihmisten kesken. VahL:n mukaisen julkisyhteisön korvausvastuun nojalla vahingonkärsijä voi saada korvauksen myös anonyymin tuottamuksen perusteella, joten tuomioistuimella on ns. orgaanivastuu toiminnastaan siinäkin tapauksessa, että vahingonaiheuttajaa ei voida yksilöidä. Tämä tarkoittaa sitä, että automatisoidun päätöksenteon osalta vastuu asiakkaalle aiheutuneesta vahingosta voi kuulua tuomioistuimelle yhteisönä. Vastuukysymyksissä tulisi lisäksi huomioida ohjelmiston kehittäjän vastuu mahdollisien virhetilanteiden osalta. Vastuu liittyy vahvasti myös mahdollisuuteen siirtää tuomiovaltaa tietokoneille ja pois tuomareilta. PL 3 § ja 7 §:n mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet ja PeV on lausuntokäytännössään katsonut, että kynnys tuomiovallan siirrolle on korkea. Tuomiovallan siirrosta tulee säätää lailla joko tavallisessa tai perustuslainsäätämisjärjestyksessä siirron merkityksellisyydestä riippuen. Kun pohditaan tuomiovallan siirtoa tuomareilta tekoälylle, voidaan vertailukohtana käyttää siirtoa tuomareilta tuomioistuinten kansliahenkilökunnalle. Tuomioistuinlain 19 luvun 6 §:ssä säädetään kansliahenkilökunnan toimivallasta, jonka alaan kuuluu myös lainkäyttövallan tehtäviä, kuten tuomioiden antaminen summaarisissa riita-asioissa. Kansliahenkilökunnan toimivallan alaan kuuluvat lainkäyttötehtävät ovat potentiaalisia kohteita myös automatisoinnille. Automatisointia mietittäessä olennaista onkin tunnistaa ne käyttökohteet, joissa automatisointi on mahdollista ja hyödyllistä käyttää. Oikeudellinen ratkaisutoiminta on hyvin monimuotoista, joten emme voi puhua siitä yhtenä kokonaisuutena. Yksinkertaisimmat asiat voi ratkaista loogisella syllogismilla mutta useimmiten tapauksen ratkaiseminen vaatii syvällisempää pohdintaa ja punnintaa eri oikeuslähteiden välillä. Myös todellisen tapahtumankulun selvittäminen voi olla haastavaa tai jopa mahdotonta. Tuomareilla on siis työssään paljon harkintavaltaa ja jopa velvollisuus oikeuden luomiseen soveltuvan oikeusnormin puuttuessa. Oikeudellinen ratkaisutoiminta saattaa johtaa jopa hyvin syvälliseen moraaliseen pohdintaan. Moraali onkin yksi kynnyskysymyksistä oikeudellisen ratkaisutoiminnan automatisoinnissa. Tietokone tekee päätöksensä objektiivisesti sille syötetyn datan perusteella, mutta moraali ja arvot eivät ole objektiivisia asioita vaan hyvinkin subjektiivisia. Minkälaisen arvomaailman pohjalta tekoälyn tulisi siis toimia? Toisaalta vieläkin relevantimpi on keskustelu siitä, onko lainkäytössä kyse sellaisesta asiasta, jonka siirtäminen koneille on moraalisesti hyväksyttävää. Keskeiseksi nousee mielestäni vaatimus ihmiskontrollin säilyttämisestä; tekoäly on hyvä renki mutta huono isäntä. Myös oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ja tuomioistuimissa on paljon potentiaalisia käyttökohteita tekoälysovelluksille ja tietotekniikan hyödyntäminen voi sekä tehostaa tuomioistuinten toimintaa että parantaa työn laatua. Valta ja vastuu oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa on kuitenkin syytä säilyttää ihmisillä.