Browsing by Author "Karlsson, Max"

Euroopan unionissa (EU) kansalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat kuuluvat jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 346 artiklan poikkeussäännöksen nojalla jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin olla kokonaan soveltamatta EU-oikeutta suojatakseen kansallisia turvallisuusetujaan. Jäsenvaltiot eivät ensinnäkään ole velvollisia antamaan tietoja, joiden ilmaisemisen ne katsovat keskeisten turvallisuusetujensa vastaiseksi. Toisekseen jäsenvaltiot voivat toteuttaa keskeisten turvallisuusetujensa kannalta tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet liittyen aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden kauppaan tai tuotantoon. Perinteisesti jäsenvaltiot ovat tulkinneet SEUT 346 artiklaa hyvin laajasti erityisesti puolustusalan julkisten hankintojen (puolustushankintojen) saralla. Jäsenvaltiot ovat näin pyrkineet puolustushankinnoissaan suosimaan kansallista teollisuutta, mikä on ollut kenties merkittävin syy siihen, ettei puolustustuotteille ole kehittynyt varsinaisia sisämarkkinoita. EU-tuomioistuin on oikeuskäytännössään rajannut SEUT 346 artiklan soveltamisalaa, ja tulkinnut sen suomia poikkeuksia yhä enemmän yleisten sisämarkkinaoikeudellisten rajoitusperusteiden tulkintaa muistuttavalla tavalla. Euroopan komissio on vuorostaan lainsäädäntötoimenpitein pyrkinyt edistämään puolustustuotteiden sisämarkkinoiden avautumista, korostaen niiden merkitystä muun muassa Euroopan puolustuskyvylle sekä sen puolustusteollisuuden kilpailukyvylle. Puolustushankintojen osalta tärkein tässä suhteessa hyväksytty sekundaarinormi on puolustushankintadirektiivi 2009/81/EY. Direktiivi tuo puolustushankinnat enenevässä määrin yleisen sisämarkkinoita ja julkisia hankintoja koskevan sääntelyn piiriin, ottaen samalla huomioon puolustushankintojen arkaluonteisuudesta johtuvat erityispiirteet. Tutkielman ensisijainen tutkimustavoite on selvittää, missä määrin jäsenvaltiot voivat muuttuneessa lainsäädäntöympäristössä vedota SEUT 346 artiklaan puolustushankintoja tehdessään. Puolustushankinnat asetetaan tutkielmassa aluksi yleiseen sisämarkkinaoikeudelliseen kontekstiin, minkä jälkeen tarkastellaan SEUT 346 artiklan nykytulkintaa erityisesti EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa. Tämän jälkeen arvioidaan puolustushankintadirektiivin ja muun sekundaarioikeuden sekä soft law-tyyppisten säännöstöjen vaikutuksia oikeustilaan puolustushankintojen alalla. Lisäksi erillisenä kysymyksenä käsitellään niin kutsuttuja vastakauppoja, jotka ovat puolustushankinnoissa yleisiä, mutta joista ei ole EU-tason lainsäädäntöä. Tutkimustavoitteet saavutetaan pääasiallisesti lainopin metodein. Tutkimusote on kauttaaltaan EU-oikeudellinen: tässä laajemmassa viitekehyksessä esiin nousevat erityisesti sisämarkkinaoikeudelliset, kilpailuoikeudelliset ja kilpailupoliittiset näkökulmat. Pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen uuden lainsäädännön vaikutuksista on vielä liian aikaista muun muassa siksi, että puolustushankintadirektiivin soveltamiseen liittyvät käytännöt ovat vasta muotoutumassa. Avoimuus ja kilpailu lisääntynevät kuitenkin ainakin strategiselta merkitykseltään vähäisemmissä puolustushankinnoissa. Vetoaminen kansallisiin turvallisuusetuihin EU-oikeuden soveltamatta jättämiseksi vaatii jatkossa jäsenvaltioilta asianmukaiset perustelut, ja SEUT 346 artiklan perusteettomaan käyttöön tultaneen puuttumaan entistä tarkemmin. Strategisesti tärkeiden puolustushankintojen osalta oikeustila pysynee entisellään. Joka tapauksessa puolustushankinnat tulevat pysymään moniulotteisena ja poliittisesti herkkänä alana.