Browsing by Author "Karppinen, Rasmus"

Tässä oikeustaloustieteellisessä tutkielmassa tarkastellaan kestävyysraportoinnin sääntelyn muutosta Euroopan unionissa (EU). Tutkielman keskiössä on eurooppalaisten kestävyysraportointistandardien (ESRS) ja uuden kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) muodostama kokonaisuus, jonka myötä EU:ssa siirrytään ainakin teoriassa pakolliseen kestävyysraportointiin. Tutkielmassa keskitytään kestävyysraportoinnin sääntelyn historiaan, tulevaisuuteen, tarpeellisuuteen, vaikutuksiin, onnistumismahdollisuuksiin ja raportoinnin pakollisuuteen. EU:n sääntelyn ohella tutustutaan myös muihin standardeihin ja viitekehyksiin sekä fragmentoituneeseen kestävyysraportointimarkkinaan. Kokonaiskuvan luomiseksi sääntelyä käsitellään myös CSRD:n edeltäjien, eli modernisointidirektiivin ja NFRD:n valossa. Tutkielmassa osoitetaan, että sääntelyyn viime hetkellä tehtyjen muutosten myötä on päädytty vapaaehtoisuuden ja pakollisuuden välille asettuvaan hybridilähestymistapaan. Vaikka sääntelyn uudistaminen onkin itsessään perusteltua, lähestymistapa vaikuttaa ongelmalliselta sekä sääntelyn tavoitteiden saavuttamisen, että sääntelyn tehokkuuden kannalta. Tutkielmassa esitetään, että nykymuotoinen sääntely on aiempien direktiivien tavoin omiaan johtamaan de facto vapaaehtoiseen kestävyysraportointiin. Sääntelyn tavoitteet vaatisivat pakollista, standardoitua ja vertailukelpoista raportointia. Uuden sääntelyn mahdollisuudet täyttää nämä vaatimukset ovat kuitenkin kyseenalaiset. Tutkielmassa osoitetaan myös, että arvopaperimarkkinaoikeudellisesti kestävyysriskien hallinnalla ja pakollisella raportoinnilla on tärkeä rooli. EU:ssa raportointia lähestytään vaativan kaksinkertaisen olennaisuuden kautta. Taloudellisen tehokkuuden kannalta haastava valinta on kestävyystavoitteiden kannalta perusteltu. Tutkielmassa osoitetaan, että kestävyysraportoinnilla voi olla yhteys todellisiin kestävyysparannuksiin. Näkemystä tukee esimerkiksi se, että sijoittajien on osoitettu arvostavan sijoituskohteiden kestävyyttä. Tätä kautta voidaan rakentaa yksi lukuisista yhteyksistä todellisten kestävyysparannusten ja kestävyysraportoinnin välille. Vaikutusten perustaksi tarvitaan kuitenkin luotettavaa dataa, jonka saatavuutta EU:n hybridilähestymistapa ei välttämättä takaa. Kokonaisuudessaan tutkielman löydökset osoittavat, ettei lopullisessa sääntelyssä ole päädytty kaikkia osapuolia miellyttävään kompromissiin. Sen sijaan CSRD:n ja ESRS:n muodostama kokonaisuus vaikuttaa yhdistävän vapaaehtoisuuden ja pakollisuuden huonot puolet. Sääntelyyn viime hetkellä tehdyt muutokset osoittavat, että sääntelyssä on jälleen huomioitu erityisesti tiukempaa sääntelyä vastustavien tahojen intressit. Aiemmista direktiiveistä poiketen yrityksille aiheutuu kuitenkin tällä kertaa entistä enemmän konkreettisia kustannuksia esimerkiksi olennaisuuden arviointien myötä. Täten on olemassa todellinen uhka, että sääntelyn kokonaistehokkuus jää epäoptimaaliselle tasolle.