Browsing by Author "Kuisma, Anna"

Tutkielman pääkysymyksenä on lesken asema ja ensin kuolleen ottaman henkivakuutuksen vaikutus jäämistöositukseen, Vakuutussopimuslaissa omaksutun lähtökohdan mukaan, henkivakuutus ei edunsaa-jamääräyksen ollessa voimassa kuulu kuolinpesään eikä sitä näin ollen huomioida jäämistöosituksessa. Kun aviovaralliisuusjärjestelmä pyrkii tuottamaan avioliiton purkautuessa puolisoiden välille oikeudenmu-kaisen varallisuuden jakauman ositusmenettelyn avulla, onkin syytä kysyä, toteutuuko oikeudenmukainen varallisuuden jakauma silloin, kun puolisolla tai puolisoilla on ollut henkivakuutuksia. Tutkielmassa poh-justetaan kysymyksen tarkastelua niin aviovarallisuusoikeuden, henkivakuutusten kuin vakuutuslain-säädännön tarkastelulla. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaankin ositusta ja henkivakuutusta pääpi-irteittäin. Toisessa pääluvussa (luku 3) paneudutaan jo itse tutkimuskysymykseen. Luvussa keskitytään tarkastele-maan miten vallitsevan kannan mukaan maksettavaksi tuleva vakuutuskorvaus vaikuttaa osituksen loppu-tulokseen. Kyse on tilanteista, joissa henkivakuutuksessa vakuutettuna ollut henkilö kuolee ja vakuu-tuskorvaus maksetaan hänen nimeämilleen edunsaajille. Suomen lainsäädännössä ei ole erillisiä sään-nöksiä henkivakuutuksen huomioimisesta jäämistöosituksessa. Sen sijaan vakuutussopimus 47:3 § sisältää lähtökohdan: mikäli vakuutuskorvauksen edunsaajamääräys on voimassa, ei vakuutuskorvaus kuulu kuolinpesään. Luvussa perehdyn esimerkein tilanteisiin, joissa olisi ehkä perusteltua poiketa vakuu-tussopimuslain pääsäännöstä. Tutkielman viimeisessä pääluvussa nousevat keskiöön erityiskysymykset liittyen avioliittolain suojasään-nöstöön, lahjansaajan palautusvastuuseen sekä testamenttiin. Lisäksi luvussa tulee käsiteltäviksi yleiset varal-lisuusoikeudelliset periaatteet sekä edunsaajamääräyksen pätemättömyys. Ensinnäkin tarkastelun kohteena on, millä perustein AL:n vastikesääntöjä voidaan soveltaa sekä vastikeperusteiden edellytyksien täyttymistä puolison ottaman henkivakuutuksen kohdalla. Tarkastelun keskiössä on muun muassa tilanteet, joissa hen-kivakuutus täyttää vastikeperusteiden edellytykset, mutta kuolinpesän varat ovat riittämättömät täyden vastik-keen maksuun, jolloin edunsaajan palautusvastuu voi tulla kyseeseen. Palautusvastuu ei kuitenkaan ole yk-siselitteinen, sillä AL 40 a § koskee nimenomaan lahjansaajan palautusvastuuta. Näin ollen on tarkasteltava henkivakuutuksen ja lahjan suhdetta sekä täyttääkö vakuutuskorvaus lahjan tunnusmerkistön ja millä edel-lytyksillä lesken on mahdollista vaatia vakuutuskorvauksen palauttamista. Lahjansaajan palautusvastuun edel-lytykseksi on asetettu vilpillinen mieli - pohdittavaksi siten tuleekin missä määrin edunsaajalta voidaan koh-tuullisesti edellyttää vilpillistä mieltä. Lisäksi samassa yhteydessä esitetään vertailua perintökaaren rintaperil-listen suojasäännökseen ylisuurten henkivakuutuskorvausten varalta. Suurella painoarvolla luvussa ovat myös yleiset varallisuusoikeudelliset periaatteet ja kysymys siitä, millä perusteilla lesken on mahdollista saada tur-vaa niiden nojalla. Erityisesti oikeustoimilain kohtuullistamissäännöt ovat käsittelyn kohteena. Lähtökohtana on sopimusosapuolten oikeuksien turvaaminen, joten arvioitavaksi tulee milloin sopimuksen tosiasialliset vai-kutukset ulottuvat koskemaan kolmatta niin, että tämän on mahdollista vedota esimerkiksi OikTL 36 § sovitte-lusäännökseen. Lisäksi luvussa neljä pohditaan niin vakuutussopimuksen ja edunsaajamääräyksen pätemät-tömyyttä. Lopuksi kaikki edellä esitetty pyritään vivomaan kokoavasti yhteen ja esittämään perusteltuja kan-nanottoja sekä ehdoituksia oikeustilan kehittämiseksi de lege ferenda.