Browsing by Author "Kukkasniemi, Enni"

Rikosoikeudessa ihminen nähdään rationaalisena ja autonomisena toimijana, joka kykenee tekemään itsenäisiä valintoja. Kognitiivisessa psykologiassa on puolestaan esitetty, että merkittävä osa arkisesta päätöksenteostamme perustuu automaattiseen ajatteluun. Nämä kaksi ristiriitaiselta vaikuttavaa käsitystä muodostavat lähtökohdan käsillä olevalle tutkimukselle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, täyt-tääkö psykologi Daniel Kahnemanin teoriaan perustuva nopea ajattelu rikosoikeudellisen syyllisyysperiaatteen edellytykset ja mitä on otettava huomioon, kun kognitiivisen psykologian teoriaa sovelletaan rikosoikeuteen. Syyllisyysperiaatteen mukaan ketään ei saa tuomita rangaistukseen ilman syyllisyyttä, eli tekijän on tullut suhtautua tekoon tavalla, joka oikeuttaa rikosoikeudellisen moitearvostelun. Periaatteen sisältö on tapana määritellä toisintoimimismahdollisuuden avulla, jonka mukaan tekijällä on tullut tekohetkellä olla kyky ja tilaisuus toimia toisin. Tahallisuus konkretisoi periaatetta lain tasolla, sillä myös se liittyy tekijän subjektiiviseen suhtautumiseen. Tahallisuuden alarajan muodostaa todennäköisyystahallisuus, joka edellyttää, että tekijän on täytynyt mieltää tietyn seurauksen aiheutuminen todennäköisemmäksi kuin sen syntymättä jääminen. Nopean ajattelun käsite haastaa syyllisyysperiaatteen sekä oletuksen ihmisestä autonomisena toimijana. Nopea ajattelu tarkoittaa auto-maattista ajattelua, johon liittyy hyvin vähän tai ei lainkaan tahdonalaista kontrollia. Kompromissina nopeasta reagoinnista seuraa kuitenkin mahdollisuus heuristiikoista johtuviin systemaattisiin virheisiin. Meillä on taipumus hyödyntää kuormittavampaa tietoista ajattelua vain sen verran kuin on välttämätöntä, minkä vuoksi nopean ajattelun osuus päätöksenteossa korostuu. Nopeaan ajatteluun perustuva toiminta ei teoriassa vaikuta täyttävän syyllisyysperiaatteen edellytyksiä. On olemassa tilanteita, joissa tekijällä ei tosiasiassa ole toisintoimimismahdollisuuden edellyttämää kykyä kontrolloida käyttäytymistään, mutta tuomioistuin ei tunnista kontrollin puutetta tai se tulkitsee, että tekijältä puuttuu tahallisuus. Tällä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä käytännössä, sillä toisintoimi-mismahdollisuus ja tahallisuus perustuvat samoihin lähtökohtiin. Myös tilaisuusedellytys voi jäädä täyttymättä, koska tekijä ei nopean ajattelun toimintaperiaatteiden ja siihen liittyvien ajattelun vääristymien vaikutuksesta välttämättä ole tietoinen kaikista tilanteen kannalta oleellisista seikoista. Oikeuskäytännön tarkastelu kuitenkin osoittaa, että toisintoimimismahdollisuuden täydellinen puuttuminen ei vaikuta todennäköiseltä. Luontevampi tulkinta olisi, että nopea ajattelu vääristää tekijän tekohetkellä tekemää seurauksen aiheutumista koskevaa todennäköisyys-arviota. Nopeaan ajatteluun liittyvä mieltämisen taso vastaa todennäköisyystahallisuuden rajanvetokriteerinä olevaa varsin todennäköisen käsitettä. Jos tekijä pitää nopeaan ajatteluun perustuvaa virheellistä käsitystään varsin todennäköisenä, ei hän ole samanaikaisesti voinut mieltää tosiasiassa aiheutunutta seurausta varsin todennäköiseksi. Nopeaan ajatteluun perustuvaa tekoa ei näin ollen tulisi katsoa tahal-liseksi. Kognitiivisen psykologian teorian hyödyntämiseen rikosoikeudessa liittyy kuitenkin haasteita. Ensinnäkin on esitetty, että tietoisella ajatte-lulla on jonkinlainen rooli myös automaattisessa ajattelussa, mutta sen osuutta on vaikea arvioida täsmällisesti. Toiseksi heuristiikkojen hyödyntäminen ajattelussa vaihtelee eri populaatioihin, yksilöihin sekä tilannetekijöihin liittyvistä syistä, mikä vaikeuttaa yhdenvertaisen kohtelun takaamista. Kolmanneksi näyttövaikeudet lisäävät epävarmuustekijöitä yleisesti nopean ajattelun vaikutusten osoittamisessa, mutta myös yksittäistapausta koskevan todistelun kannalta. Nopeaan ajatteluun perustuva teko ei siis täytä syyllisyysperiaatteen edellytyksiä ainakaan tahallisuuden osalta, jolloin tekijän ei tulisi katsoa olevan rikosoikeudellisessa vastuussa tällaisesta teosta, ellei teko ole tuottamuksellisena rangaistava. Toisen suuntaista johtopää-töstä voitaisiin puoltaa refleksinomaisia liikkeitä sekä affektitekoja koskevan tulkintakäytännön perusteella. Ongelmat kognitiivisen psyko-logian teorian hyödyntämisessä rikosoikeuden kontekstissa heikentävät kuitenkin johtopäätösten luotettavuutta.