Browsing by Author "Kunnari, Sara"

Talouden digitalisaation aikakaudella digitaaliteknologian yhteentoimivuudella ja tuotteiden yhteenliitettävyydellä on aiempaa huomattavasti merkittävämpi rooli osana innovatiivisen tietotaidon leviämistä ja talouskasvun maksimointia. Digitaaliteknologian yhteentoimivuus on mahdollista teknologiastandardien avulla, jotka käsittävät erilaisia tekniikoita suojaavia ja eri tahojen omistamia patentteja. Standardiin kuuluvien patenttien hyödyntäminen on välttämätöntä standardoidun tekniikan aikaansaamiseksi, minkä vuoksi tällaisille patenteille on annettu oma erityisnimityksensä; standardiessentiaalipatentti. Standardiessentiaalipatenttien haltijat ovat patenttiensa välttämättömyysluonteesta johtuen useimmiten sitoutuneet lisensoimaan patenttejaan oikeudenmukaisin, kohtuullisin sekä syrjimättömin ehdoin, eli niin kutsutuin FRAND-ehdoin, kaikille niille, jotka ovat halukkaita kyseisiä patentteja hyödyntämään. FRAND-sitoumus ei kuitenkaan vielä itsessään muodosta minkäänlaista lisenssisopimusta, vaan jokainen yksittäinen lisenssisopimus neuvotellaan erikseen kulloisenkin potentiaalisen lisenssinottajan kanssa. Eurooppalainen oikeustila on kuluneen vuosikymmenen aikana ollut jokseenkin epämääräinen sen suhteen, miten standardiessentiaalipatentin haltija voi täytäntöönpanna patenttioikeutensa, mikäli nämä FRAND-lisenssineuvottelut epäonnistuvat. Taustalla voidaan nähdä toisaalta pyrkimys estää patentinhaltijoita hyödyntämästä patenttiensa välttämättömyysluonnetta lisenssineuvotteluissa epätarkoituksenmukaisesti hyödykseen kieltotuomiolla uhkailemalla (patent hold-up), ja toisaalta tarve taata kieltotuomiokanteen asianmukainen hyödyntämismahdollisuus sellaisille patentinhaltijoille, jotka ovat käyneet lisenssineuvotteluja FRAND-sitoumuksen mukaisesti vilpittömässä mielessä. Viimeaikaisessa Euroopan unionin oikeuskäytännössä standardiessentiaalipatentin haltijan kieltotuomiokanteen on herkästi tulkittu täyttävän SEUT 102 artiklassa säännellyn määräävän markkina-aseman väärinkäytön kriteerit, minkä vuoksi vilpillisessä mielessä operoivat markkinatoimijat ovat alkaneet hyödyntää tätä vallitsevaa poliittista ilmapiiriä opportunistisesti hyödykseen hankaloittamalla tahallisesti FRAND-lisenssineuvotteluja, taikka pidättäytymällä niistä jopa kokonaan (patent hold out). Tämän ilmiön myötä standardiessentiaalipatenttien täytäntöönpanoympäristöön on syntynyt epävarmuutta ja epäselvyyttä siitä, millaisissa olosuhteissa kieltotuomion hakeminen epäonnistuneiden FRAND-lisenssineuvotteluiden seurauksena voidaan Euroopan unionin kilpailuoikeudellisten säännösten valossa katsoa hyväksyttäväksi. Tässä tutkielmassa selvennetään vallitsevaa Euroopan unionin oikeustilaa niistä edellytyksistä, joiden käsillä ollessa standardiessentiaalipatentin haltija voi täytäntöönpanna patenttioikeutensa hakemalla kieltotuomiota tuomioistuimelta ilman, että tällainen kieltotuomiokanne katsottaisiin SEUT 102 artiklan vastaiseksi määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi. Tutkielmassa havainnollistetaan ja systematisoidaan tähän täytäntöönpanoympäristöön kytköksissä olevia elementtejä niin patentinhaltijan kuin potentiaalisen lisenssinottajankin näkökulmasta tarkasteltuna. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan tämänhetkisen oikeustilan vaikutuksia Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimintaan, sekä luodaan katsaus siihen, millaisiin toimenpiteisiin Euroopan unioni vallitsevan oikeustilan tiimoilta aikoo mahdollisesti tulevaisuudessa ryhtyä. Tutkielman oikeusdogmaattisen tarkastelun keskiössä on Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa Huawei v. ZTE vuonna 2015 antaman ratkaisun jälkeinen eurooppalainen – pääasiassa saksalainen – tuomioistuinkäytäntö. Painopiste tässä tarkastelussa on FRAND-sitoumuksesta lisenssineuvottelujen osapuolille syntyvissä neuvotteluprosessuaalisissa velvoitteissa. Tutkielmassa havaitaan, että kansalliset eurooppalaiset tuomioistuimet ovat onnistuneet täydentämään ja selkiyttämään EUT:n antaman ratkaisun luomaa sääntelykehystä merkittävästi, ja että EU:n antama soft law -sääntely voidaan tämän jatkuvasti lisääntyvän ja kehittyvän kansallisen tason oikeuskäytännön rinnalla katsoa vallitsevissa olosuhteissa riittäväksi sääntelyinstrumentiksi turvaamaan eurooppalaisen FRAND-lisensointiympäristön moitteettoman toiminnan.