Browsing by Author "Kuokka, Janne"

Geneven pakolaissopimus on kiistatta keskeisin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden asemaa ja kohtelua sääntelevä kansainvälinen sopimus. Euroopan unionissa on vuodesta 1999 asti ollut tavoitteena luoda EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä, jonka perustana on Geneven pakolaissopimus. Turvapaikanhakijoita koskevalla EU-sääntelyllä onkin EU:n yhteisen turvapaikkajärjestelmän puitteissa harmonisoitu EU-jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä myös säilöön ottamisen osalta. EU-jäsenvaltiot ovat kuitenkin reagoineet Eurooppaa vuonna 2015 kohdanneeseen pakolaiskriisiin hyvin erilaisin keinoin huolimatta siitä, että niitä sitovat samat Geneven pakolaissopimuksen säännökset ja pakolaissopimukseen perustuvat EU-oikeuden säännökset. Tässä tutkielmassa selvitetään Geneven pakolaissopimuksen 31 artiklan ja pakolaissopimuksen tulkintaa ohjaavan UNHCR:n ohjeistuksen EU-jäsenvaltioille asettamia vaatimuksia turvapaikanhakijoiden säilöön ottamisen suhteen sekä seurauksia säilöön ottamista koskevien kansainvälisen oikeuden normien rikkomuksista. Tavoitteena on selvittää EU-jäsenvaltion harkintamarginaali vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeisissä olosuhteissa, joissa maahanmuuttovirtojen aiheuttama paine ohjaa valtioiden turvapaikanhakijoita koskevia käytäntöjä ja myös EU:n on poliittisten realiteettien vuoksi täytynyt joustaa EU:n yhteisen turvapaikkajärjestelmän alkuperäisistä turvapaikanhakijoiden yhtenäisen ja asianmukaisen kohtelun tavoitteista. Harkintamarginaalin tosiasiallisen kuvan muodostamiseksi tutkielmassa erotetaan toisistaan ja otetaan huomioon sekä oikeudellinen että poliittinen harkintamarginaali. Poliittiset seuraukset turvapaikanhakijoiden kohtelua koskevien kansainvälisen oikeuden normien rikkomuksista voivat olla valtion kannalta jopa kiusallisempia kuin viime kädessä tuomioistuimen määrittämä oikeudellinen vastuu. Tutkimuskysymystä lähestytään tutkielmassa ensin oikeusdogmaattisella otteella voimassaolevan oikeuden sisältöä selvittäen. Tutkielmassa selvitetään Geneven pakolaissopimuksen 31 artiklan vakiintuneiden tulkintojen ja pakolaissopimuksen tulkintaa ohjaavan UNHCR:n säilöönotto-ohjeistuksen sisältö ja näiden normien vaikutukset EU-jäsenvaltion harkintamarginaaliin turvapaikanhakijoiden säilöön ottamisen edellytysten suhteen . Koska EU-jäsenvaltioita sitovat Geneven pakolaissopimuksen lisäksi EU-oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset, on tarpeen selvittää myös Geneven pakolaissopimuksen asemaa EU-oikeudessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen järjestelmässä, jotta myös pakolaissopimuksen epäsuorat vaikutukset EU-jäsenvaltion harkintamarginaaliin tulevat otetuiksi huomioon. Voimassaolevan oikeuden sisällön selvittämisen jälkeen tutkielmassa tarkastellaan ja vertaillaan Geneven pakolaissopimuksen 31 artiklan ja UNHCR:n säilöönotto-ohjeistuksen näkökulmasta eräiden EU-jäsenvaltioiden turvapaikanhakijoiden säilöön ottamista koskevaa lainsäädäntöä ja säilöönottokäytäntöjä vuodesta 2015 alkaen. Vertailuun valitut EU-jäsenvaltiot ovat Suomi, Unkari ja Kreikka. Unkari ja Kreikka ovat saaneet osakseen hyvin voimakasta kritiikkiä turvapaikanhakijoiden säilöön ottamisen käytännöistään, kun taas Suomeen vastaavaa kritiikkiä ei ole kohdistunut edes vuoden 2015 ennennäkemättömien Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijamäärien kohdalla. Vertailun tavoitteena on selvittää, onko EU-jäsenvaltioissa vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana ja jälkeen noudatettu Geneven pakolaissopimuksen ja UNHCR:n ohjeistuksen vaatimuksia turvapaikanhakijoiden säilöön ottamisen edellytyksistä. Tavoitteena on myös selvittää seurauksia harkintamarginaalin rajojen ylittämisestä ja muodostaa kuva EU-jäsenvaltion harkintamarginaalin rajoista Geneven pakolaissopimuksen 31 artiklan ja UNHCR:n säilöönotto-ohjeistuksen valossa. Huomioon otetaan siis oikeudellisten seurausten lisäksi poliittiset seuraukset.