Browsing by Author "Kyllönen, Hanna-Mari"

Tutkielman aiheena on välimiehen mahdollisuus edistää sovintoa Suomeen sijoittuvassa välimiesmenettelyssä. Sovinnon edistäminen välimiesmenettelyssä sekä erilaiset keinot yhdistää välimiesmenettely ja sovittelu ovat nousseet kansainvälisesti ajankohtaisiksi aiheiksi erityisesti viimeisten vuosikymmenien aikana. Suomessa prosessioikeuden tutkimus on kuitenkin keskittynyt lähinnä erilliseen tuomioistuinsovitteluun sekä tuomarin velvollisuuteen edistää sovintoa siviiliprosessissa. Välimiehen mahdollisuus edistää sovintoa ensisijaisen lainkäyttötehtävänsä ohella on oikeustilan selkeyden kannalta merkittävä tutkimuskohde, koska VML ei sisällä asiasta säännöksiä. Kysymys ei myöskään ole ollut ylikansallisten harmonisaatiotoimenpiteiden kohteena. Ainoa VML:n asianosaisten välistä sovintoa sivuava säännös on lain 33 §, jonka mukaan välimiesoikeus voi asianosaisten pyynnöstä vahvistaa heidän välilleen syntyneen sovinnon. Empiirisissä tutkimuksissa ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan noin 32–60 % välimiesmenettelyistä päättyykin asianosaisten väliseen sovintoratkaisuun, jonka välimiesoikeus toisinaan myös vahvistaa välitystuomiolla. Sovintoratkaisun etuina voidaan nähdä mm. asianosaisten mahdollisuus hallita konfliktia, rakentaa uudelleen luottamuksellista suhdetta sekä säästää riidanratkaisun kustannuksissa. Sovinto mielletäänkin usein tehokkaaksi riskienhallinnan työkaluksi. Sovintoratkaisun ja sovittelun edut on huomioitu myös perinteisessä riidanratkaisussa eli oikeudenkäynnissä. Tuomarilla on positiivinen velvollisuus edistää sovintoa siviiliprosessissa, minkä lisäksi riidan osapuolilla on mahdollisuus sovitella asiaa erillisessä tuomioistuinsovittelussa. Samanlaisia oikeuspoliittisia valintoja ei kuitenkaan ole tehty välimieslainkäytön osalta. Tämä onkin ymmärrettävää ottaen huomioon välimieslainkäytön minimalistisen sääntelyn ja asianosaisten tahdonautonomian ja sopimusvapauden periaatteen aseman välimieslainkäytön johtavana periaatteena. Tutkielmassa pyritään selvittämään asettuuko välimiehen mahdollisuus edistää sovintoa asianosaisten määräämisvallan piiriin vai voidaanko VML:n ehdottomien säännösten ja välimieslainkäytön jälkikäteisen oikeudellisen kontrollin katsoa rajoittavan välimiehen mahdollisuutta edistää sovintoa. Tutkielmassa pyritään ensinnäkin selvittämään, onko välimiehen soveliasta edistää sovintoa ja toisekseen, millä konkreettisilla keinoilla välimies voi edistää sovintoa. Tutkielmassa käsitellään mm. välimiesoikeuden mahdollisuutta ottaa sovinnollisen ratkaisun idea esille, antaa asiassa oma ehdotus sovintoratkaisun ehdoista sekä antaa materiaalinen tai oikeudellinen ennakkonäkemys tietyn riitaisen kysymyksen ratkaisusta. Lisäksi tutkielmassa käsitellään välimiehen mahdollisuutta toimia asiassa sovittelijana välimiesmenettelyyn integroidun sovittelun aikana sekä tässä ominaisuudessa tavata menettelyn asianosaisia erikseen ilman kaikkien asianosaisten läsnäoloa. Lisäksi tutkielmassa käsitellään välimiesoikeuden mahdollisuutta vahvistaa asianosaisten välille syntynyt sovinto sekä tämän vahvistetun sovinnon kansallista ja kansainvälistä täytäntöönpanoa. Tutkimuksen tulosten mukaan välimiehen mahdollisuus edistää sovintoa asettuu selkeästi asianosaisten määräämisvallan piiriin ja siten välimiesmenettelyyn voidaan integroida erilaisia elementtejä institutionaalisesta sovittelusta asianosaisten suostumuksella. Ennen sovittelutoimenpiteisiin ryhtymistä välimiesoikeuden tulisi kuitenkin saada asianosaisilta nimenomainen kirjallinen suostumus, jossa he hyväksyvät menettelytavan ja sitoutuvat olemaan moittimatta välitystuomiota menettelytavan perusteella. Ylikansallisissa suosituksissa ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen valossa voidaan argumentoida, että kyseinen suostumus tulisi katsoa riittäväksi perusteeksi turvaamaan välitystuomion sitovuus ja täytäntöönpanokelpoisuus.