Browsing by Author "Kyyrö, Anne"

Tutkielmassa perehdytään teknologiansiirtosopimuksissa hyödynnettävien no challenge -lausekkeiden hyväksyttävyyden arviointiin Euroopan unionin kilpailuoikeuden näkökulmasta. No challenge -lausekkeella tarkoitetaan sopimusehtoa, jonka nojalla lisenssinsaaja sitoutuu olemaan haastamatta lisensoidun patentin, taitotiedon tai muun immateriaalioikeuden pätevyyttä tai sen omistajuutta. Lausekkeita on yleisesti pidetty ristiriitaisina siinä mielessä, että niiden avulla on mahdollista saavuttaa niin merkittäviä myönteisiä kuin kilpailullisesta näkökulmasta haitallisiakin vaikutuksia. Komission teknologiansiirtosopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus tarjoaa työkaluja sen arvioimiseen, onko sopimusehto ristiriidassa EU:n kilpailuoikeuden kanssa. No challenge -lausekkeet on mainittu 1.5.2014 voimaan tulleessa ryhmäpoikkeusasetuksessa niin kutsutulla harmaalla listalla, mikä tarkoittaa, että niiden hyväksyttävyys tulee aina perustaa tapauskohtaiseen arviointiin. Tämä tapauskohtainen arviointi on vuodesta 2004 asti ollut yritysten itsensä vastuulla. Lisenssisopimuksen osapuolet kantavat riskin sopimusehdon toteamisesta pätemättömäksi kilpailuviranomaisen toimesta, minkä johdosta hyväksyttävyysarviointi edellyttää yrityksiltä merkittävää asiantuntemusta unionin kilpailuoikeudesta ja sitä koskevasta soveltamiskäytännöstä. Merkittävimpänä no challenge -lausekkeeseen liitettynä kilpailua rajoittavana piirteenä on pidetty mahdollisuutta ylläpitää mitättömiä immateriaalioikeuksia markkinoilla. Komissio perustelee no challenge -lausekkeiden jättämistä ryhmäpoikkeuksen soveltamisalan ulkopuolelle julkisen intressin mukaisella tarpeella päästä eroon mitättömistä oikeuksista, jotta kilpailu markkinoilla ei vääristyisi. Taustalla on ajatus, että mitättömät immateriaalioikeudet takaavat oikeudenhaltijalle perusteettoman kilpailullisen edun ja muodostavat uusille toimijoille markkinoille tulon esteen. Toisaalta voidaan katsoa, että oikeudenhaltijalla on perusteltu intressi sisällyttää no challenge -lauseke lisenssisopimukseen. Lauseke lisää lisenssinantajan oikeusaseman varmuutta, minkä lisäksi sen avulla on mahdollista pyrkiä välttämään tulevaa kuluriskiä. Näillä näkökohdilla on merkitystä kilpailuoikeudellisessakin mielessä julkisen intressin mukaisten innovaatiokannustimien ja lisensoinnin kilpailua edistävien vaikutusten osalta. Lisäksi lausekkeiden tueksi on mahdollista esittää taloudellisia perusteita esimerkiksi transaktiokustannusten näkökulmasta. Käytännössä yritykset ovat pitäneet no challenge -lausekkeen sisällyttämistä lisenssisopimukseen riskialttiina juuri puuttuvan ryhmäpoikkeussuojan vuoksi. Tutkielmassa nostetaan esille myös sellaisia vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa no challenge -lausekkeeseen liitettyjä intressejä, joiden kilpailua rajoittavaa vaikutusta voidaan pitää varsinaista no challenge -lauseketta vähäisempänä. Tällaisina sopimusehtoina tulevat kysymykseen esimerkiksi sanctions for challenge -lausekkeet, haastamiseen liitetty taloudellinen korvaus ja fee shifting -ehdot. EU-oikeudessa ilmenevä oikeusvarmuuden puute tekee no challenge -lausekkeen sekä siihen vaikutukseltaan rinnastettavien sopimusehtojen kilpailuoikeudenmukaisuuden arvioinnista haastavaa. Komission no challenge -lausekkeiden tapauskohtaista arviointia koskeva sääntely on rajallista, eikä unionin toimielinten ratkaisukäytäntö anna yksiselitteisiä ohjeita hyväksyttävyysarvioinnin tueksi. Tukeutuen eri oikeuslähteissä esitettyihin kannanottoihin on kuitenkin mahdollista vetää johtopäätöksiä niistä seikoista ja argumenteista, joilla on merkitystä hyväksyttävyysarvioinnin osalta. Vaikka kysymyksessä on oikeusdogmaattinen tutkielma, on taloustieteellisillä argumenteilla keskeinen asema erityisesti arvioitaessa SEUT 101 (3) artiklan mukaisen tehokkuuspuolustuksen soveltumista.