Browsing by Author "Laakso, Sami"

Liikkeen luovutuksia koskevan sääntelyn keskeisimpänä oikeuspoliittisena tarkoituksena on työntekijöiden aseman turvaaminen sellaisissa yritystoiminnan muutoksissa, joissa työnantaja vaihtuu toiseksi luovutuksen kohteena olevan liiketoimintakokonaisuuden säilyessä samana tai ainakin samantyyppisenä luovutuksen jälkeen. Liikkeen luovutusta koskeva sääntely perustuu pitkälti EU-oikeuteen. Työsopimuslaissa on ollut vuodesta 2001 liikkeen luovutuksen käsitettä koskeva säännös, sen 1:10.1, mutta samoin kuin liikkeenluovutusdirektiivin liikkeen luovutuksen käsitettä koskeva määritelmä, se on sanamuodoltaan hyvin avoin. Molempien säännösten tarkempi sisältö muodostuu EU-tuomioistuimen tulkintakäytännön perusteella. Suomessa korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö liikkeen luovutuksia koskevissa kysymyksissä pohjautuu nykyään käytännössä täysin EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään luomiin arviointiperus-teisiin, ja liikkeen luovutuksen toteutumisarviointi suoritetaan kansallisissa tuomioistuimissa tiettyjen EU-tuomioistuimen määrittämien arviointikriteerien perusteella. Direktiivin soveltamisala on siinä mielessä laaja, että se voi tulla sovellettavaksi kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa työnantaja, joko luonnollinen tai oikeushenkilö, vaihtuu. Tämä on määritelty kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa luovutussääntelyn soveltumisen ensimmäiseksi pääedellytykseksi. Toinen pääedellytys koskee osapuolten välistä oikeudellista yhteyttä, joka toteutuu hyvin väljin perustein. Varsinaista suoraa sopimussuhdetta ei EU-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön perustuen vaadita lainkaan, vaikka liikkeenluovutusdirektiivin suomenkielisessä käännöksessä ja työsopimuslain liikkeen luovutuksen määritelmässä käytetään sopimuksen käsitettä. Kolmantena pääedellytyksenä, joka muodostuu useam-mista arviointikriteereistä, on se, että luovutuksen kohteen tulee olla ”identiteettinsä säilyttävä taloudellinen kokonaisuus”. Tämän arvioimiseksi EU-tuomioistuin antoi asiassa C-124/84 Spijkers, tuomio 18.3.1986, Kok. 1986, s. I-1119, kansallisille tuomioistuimille arviointikriteerit, joiden perusteella niiden tuli ratkaista, oliko tarkasteltavana olevassa asiassa kyse identiteettinsä säilyttävästä taloudellisesta kokonaisuudesta. Kansallisissa tuomioistuimissa on aiheuttanut hankaluuksia se, että ratkaisussa esitettyjä arviointikriteerejä ei ollut painoarvotettu. Taloudellisen kokonaisuuden arvioinnissa keskeisimpänä lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää sitä, onko arvioitavana oleva kohde luonteeltaan pääomavaltaisuuteen vai työvoimavaltaisuuteen painottuva. Karkeina suuntaviivoina voidaan esittää, että mitä työvoimavaltaisempi toimiala on kyseessä, eli mitä suuremmalta osin sen toiminta on työvoimaan painottuvaa, sitä suurempi painoarvo identiteetin säilymisessä annetaan henkilöstön siirtymiselle vastaanottavalle uudelle työnantajalle. Mitä enemmän toiminta puolestaan painottuu pääomaan, sitä suurempi painoarvo tällaisen omaisuuden siirtymiselle annetaan. Kysymys on toisin sanoen siitä, minkä tekijöiden voidaan arvioida vaikuttavan painavammin luovutuskohteen identiteetin säilymiseen, eli hieman toisin muotoiltuna muotoavan vahvemmin luovutuskohteen identiteettiä. EU-tuomioistuimen ratkaisu-käytännössä esimerkiksi siivoustoimintaa on pidetty työvoimaan perustuvana toimialana. Tällaisilla toimialoilla luovutussääntelyn soveltumiseen voi riittää – ja usein riittäneekin - pelkän henkilöstön siirtyminen luovutuksensaajalle. Yritysjärjestelyn osapuolilla olisi usein intressejä pyrkiä välttämään sääntelyn soveltumista. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi oman työvoiman rekrytoinnin ja laajemman työntekijöiden työsuhteiden ehtoihin vaikuttamisen. Vanhoina työntekijöinä siirtyminen tarkoittaa sitä, että luovutuksensaaja on velvollinen soveltamaan työntekijöihin lähtökohtaisesti kaikkia niitä ehtoja, joita heidän työsuhteensa oli luovuttajan palveluksessa käsittänyt. Tiettyjen yritysjärjestelytyyppien voitaneen arvioida antavan järjestelyn osapuolille mahdollisuuden ainakin pyrkiä vaikuttamaan luovutussääntelyn soveltumiseen. Luovutussääntelyn soveltumisarvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon työntekijöiden suojelun periaate, joka saattaa viime kädessä johtaa sääntelyn soveltumiseen tarkasteltavana olevassa yritysjärjestelyssä, vaikka muuten järjestelyn yksityiskohtien perusteella vaikuttaisi siltä, että sääntely ei soveltuisi siihen.