Browsing by Author "Lahtinen, Marika"

Tutkielmassa tarkastellaan tietoverkkopiratismia ja sen ennaltaehkäisemiseksi esitettyjä keinoja. Näkökulma on rajattu viihteellisiin teoksiin kohdistuvan, muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa harjoitetun tietoverkkopiratismin tarkasteluun. Nykyinen lainsäädäntö on otettu tutkielmassa annettuna, minkä lisäksi perusoikeusnäkökulma on rajattu olennaisimpien näkökulmien ja ongelmakohtien esilletuomiseen. Tutkielman alussa avataan tietoverkkopiratismin käsitettä. Kappaleessa esitellään piratismin teknisiä toteuttamistapoja keskittyen erityisesti suuren suosion saavuttaneen vertaisverkkojakelun ja perinteisempien jakelumenetelmien välisten eroavaisuuksien havainnollistamiseen. Tämän jälkeen pyritään esittämään suuntaa-antava arvio ongelman laajuudesta ja tietoverkkopiratismin viihdeteollisuuteen kohdistuvista vaikutuksista sekä hahmottamaan niitä syitä, joiden on kirjallisuudessa esitetty vaikuttaneen tietoverkkopiratismin yleistymiseen. Kappaleessa tuodaan myös esille piratismin ”perinteisestä” rikollisuudesta poikkeavaa luonnetta ei-stigmatisoivana, jopa sosiaalisesti hyväksyttynä rikollisuuden muotona. Lopuksi käsitellään lyhyesti tietoverkkopiratismin ympärillä alati pyörivää perusoikeuskeskustelua. Piratismin hahmottamisen jälkeen käsitellään sen torjuntaa koskevaa nykyistä lainsäädäntöä. Tekijänoikeutta loukkaavan aineiston saannin estämistä koskevat säännökset löytyvät tekijänoikeuslain 60 a–c §:stä, joissa säädetään oikeudenloukkaajaa koskevan tiedon saamisesta, loukkaajaan kohdistettavasta kieltokanteesta sekä välittäjänä toimivaan palveluntarjoajaan kohdistettavasta keskeyttämismääräyksestä. Nykymuotoinen keskeyttämismääräys edellyttää kieltokanteen nostamista tekijänoikeuden loukkaajaa vastaan kuukauden kuluessa keskeyttämismääräyksen antamisesta uhalla, että keskeyttämismääräys muutoin raukeaa. Tekijänoikeuslain 60 c § on siten voimaton tilanteissa, joissa palveluntarjoaja pysyttelee anonyyminä taikka tarjoaa palveluitaan sellaisesta Suomen ja Euroopan ulkopuolisesta valtiosta käsin, jonka lainsäädäntö ei tarjoa keinoja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoon. Tekijänoikeustoimikunnan 20.12.2011 julkaisemassa mietinnössä ehdotettiin tekijänoikeuslain 56 g §:n muuttamista siten, että tuomioistuin voisi määrätä oikeudenhaltijan vaatimuksesta verkkoyhteyden tarjoajaa estämään pääsyn tietylle verkkosivulle, jonka tarkoituksen on tekijänoikeudella suojatun aineiston saattaminen yleisön saataviin ilman oikeudenhaltijan suostumusta, jollei sitä voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon aineistoa yleisön saataviin saattavan henkilön, välittäjän ja tekijän oikeudet. Ehdotus sai osakseen voimakasta kritiikkiä liittyen niin sen väitettyyn perustuslainvastaisuuteen kuin estotoimenpiteiden helppoon kierrettävyyteenkin. Estomääräyksen kritisoitiin kohdistuvan myös estettävästä palvelusta tarjottavaan lailliseen sisältöön ja rajoittavan siten kohtuuttomasti verkon toimijoiden sananvapautta. Pääasiallisesti tekijänoikeuden loukkaamiseen käytettäviin sivustoihin kohdistuva estomääräys ei kuitenkaan rajoita sananvapauden ytimeen kuuluvaa yhteiskunnallista keskustelua. Lisäksi Euroopan komissio on ottanut kannan, jonka mukaan rikollisen toiminnan ei tule siirtyä sananvapauden turvaamana valvonnan yläpuolelle vain, koska se on siirretty Internetiin. Totta sen sijaan on, että tehokkainkin pääsynestotoimenpide on mahdollista kiertää. Estomääräysmenettelyssä ei kuitenkaan ole kyse absoluuttisesta pääsyn estämisestä vaan pikemminkin sen hankaloittamisesta ja siten laittoman palvelun houkuttelevuuden vähentämisestä. Hallituksen esityksessä HE 235/2010 ehdotettiin poliisitutkinnalle ja tuomioistuinkäsittelylle vaihtoehtoista ns. ilmoitusmenettelyä, jossa teleyritykselle asetettaisiin velvollisuus välittää Suomessa ammattimaista tekijänoikeuksien valvontaa harjoittavan organisaation toimittama tekijänoikeuden loukkaamista koskeva määrämuotoinen, kirjallinen ilmoitus oikeudenloukkaukseen käytetyn Internet-liittymän haltijalle. Asian käsittelyssä nousi esille myös mahdollisuus tehostaa ilmoituskirjeiden noudattamista liittämällä ne systemaattisesti osaksi nykyisiä oikeussuojakeinoja. Tällainen asteittainen puuttuminen on omaksuttu eri muodoissaan mm. Ranskassa ja Iso-Britanniassa, joissa oikeudenloukkauksen jatkuminen ilmoituskirjeistä huolimatta voi johtaa jopa ko. Internet-liittymän määräaikaiseen katkaisemiseen. Euroopassa kokemukset ilmoitusmenettelyn tehokkuudesta ovat olleet ristiriitaisia. Lisäksi menettelyä on kritisoitu todellisen oikeudenloukkaajan ja verkkoliittymän haltijan roolien sekoittamisesta sekä mahdollisen verkkoliittymän katkaisemisen kohtuuttomuudesta. Ehdotukset eivät toistaiseksi ole johtaneet lainsäädännön muutoksiin. Ne kuvastavat kuitenkin laajempaa eurooppalaista siirtymistä yksittäisten tekijänoikeuden loukkaajien jahtaamisesta kohti oikeudenhaltijoiden ja teleoperaattoreiden välistä yhteistyötä ja käyttäjien tekijänoikeustietoisuuden lisäämistä. Tätä voidaan pitää merkittävänä askeleena taistelussa tietoverkkopiratismia vastaan, onhan nykylainsäädäntö osoittanut rangaistuskeskeisen tekijänoikeuslainsäädännön pelotevaikutuksen olevan varsin vähäinen. On lisäksi hyvä tunnustaa, että piratismin taustalla vaikuttaa joukko taloudellisia, sosiaalisia ja moraalisia syitä, joihin ei yksin lainsäädännön keinoin kyetä vaikuttamaan. Piratismin tehokas torjuminen edellyttää myös aktiivista tiedotusta ja laillisen palveluntarjonnan kehittämistä. Tutkielman lopussa korostetaankin, että pitkällä tähtäimellä ainoa keino torjua tietoverkkopiratismia on yleisen asenneilmapiirin muovaaminen tekijänoikeusmyönteisemmäksi.