Browsing by Author "Laine, Lydia"

Tutkielmassa pohditaan uskonnon- ja omantunnonvapauden ja syrjinnän kiellon näkökulmasta sitä, millä edellytyksillä ja missä olosuhteissa työnantajan on mahdollista asettaa rajoituksia työntekijän oikeudelle pitää uskontoon tai vakaumukseen liittyviä symboleita, tunnuksia tai asusteita työpaikalla. Tarkastelun kohteina ovat sekä yksityisten työnantajien työntekijät että virkamiehet ja muut julkisyhteisöjen palveluksessa olevat. Tutkielma koskee sekulaareja, tunnustuksettomia työpaikkoja. Uskonnolliset yhdyskunnat ja yhteisöt sekä muut työpaikat, joilla on vakaumuksellinen eetos, jäävät tarkastelun ulkopuolelle. Lähteinä käytetään lainsäädäntöä, lainsäädännön esitöitä ja muita virallislähteitä, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta ja -artikkeleita. Suomalaista käytäntöä on aiheesta vähän, joten pääpaino on ylikansallisten elinten tulkintaratkaisuilla, joista pyritään etsimään uskonnon- ja omantunnonvapauden suojan minimitasoa. Tärkeitä lähteitä ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja sen edeltäjän ihmisoikeustoimikunnan sekä YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisut. Lisäksi merkitystä on kahdella EU-tuomioistuimen antamalla ennakkoratkaisulla, jotka antavat lisävaloa yhdenvertaisuuslain taustalla vaikuttavan työsyrjintädirektiivin tulkintaan. Kansainvälisen suojan minimitasoa pyritään selvittämään vertailemalla keskenään EIT:n ja ihmisoikeuskomitean käytäntöä, jotka eroavat toisistaan ennen kaikkea EIT:n soveltaman harkintamarginaalidoktriinin vuoksi, ja sovittamalla käytännöstä saatavia johtopäätöksiä yhteen EU-oikeudellisen tulkinnan kanssa. EU-oikeudessa lähtökohta on syrjinnän kiellossa, ja olennaista on välittömän ja välillisen erilaisen kohtelun ero ja niihin sovellettavat erilaiset oikeuttamisperusteet. Tutkielma koostuu kuudesta pääkappaleesta. Kahdessa ensimmäisessä kappaleessa avataan tutkimuskysymyksen valtiosääntöoikeudellista taustaa, uskonnon- ja omantunnonvapautta ja syrjinnän kieltoa perus- ja ihmisoikeuksina sekä työnantajan työnjohto- ja valvontaoikeutta. Kolmannessa kappaleessa pyritään selvittämään, minkälaisia uskontoja ja muita vakaumuksia uskonnon- ja omantunnonvapauden suojan piiriin kuuluu, ja millainen yhteys asulla tai tunnuksella tulee olla kyseessä olevaan vakaumukseen, jotta sen pitäminen saisi suojaa uskonnon tai uskon tunnustamisena. On esimerkiksi epäselvää, suojaako uskonnon- ja omantunnonvapaus myös poliittisia ja filosofisia vakaumuksia ja voidaanko vakaumuksen tai sen tunnustamisen laadulle asettaa objektiivisia kriteerejä, vai onko lähdettävä uskonnonvapauteen vetoavan henkilön omasta näkemyksestä. Neljännessä kappaleessa tarkastellaan uskonnollisten asujen ja tunnusten käytölle asetettavien rajoitusten hyväksyttävyyttä kansainvälisen käytännön valossa niin uskonnonvapauden rajoitusten kuin syrjintäkieltojenkin näkökulmista. Viidennessä kappaleessa pyritään tuomaan tarkastelua käytännöllisemmälle tasolle pohtimalla uskonnollisten tunnusten käytölle asetettavien kieltojen tai rajoitusten sallittavuutta erilaisissa esimerkkikonteksteissa ja erilaisilla perusteilla kotimaisessa oikeusjärjestelmässä. Esimerkkeinä pohditaan muun muassa yksityisen työnantajan intressiä välittää neutraalia yrityskuvaa ja asiakkaiden mielipiteiden merkitystä uskonnollisten tunnusten rajoittamisen sallittavuudelle, sekä julkisen vallan neutraaliusintressiä, jonka piirissä tarkastellaan esimerkiksi poliisien, tuomareiden ja opettajien oikeudellista asemaa. Tämän jälkeen siirrytään johtopäätöksiin.