Browsing by Author "Leskinen, Emmi"

Tutkielmassa tarkasteltiin keskeisimpiä oikeudellisia sääntöjä, jotka vaikuttavat HIV-positiivisten hedelmöityshoitojen saamiseen. Tarkastelussa olivat kotimainen ja eurooppaoikeudellinen sääntely sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Työssä käsiteltiin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkimuskysymyksenä oli selvittää millaisia oikeudellisia näkökohtia HIV-positiivisten hedelmöityshoitoihin liittyy erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tarkastelussa olivat erityisesti yhdenvertaisuus, ihmisarvon kunnioitus, lisääntymisoikeudet ja oikeus terveyteen sekä julkisen vallan velvoite turvata näiden toteutuminen. Työn metodi oli lähinnä ongelmakeskeistä lainoppia. Aiheen hallittu käsittely osoittautui monitahoiseksi ja työ vaati laajaa taustoitusta. Innoituksena työhön toimi eduskunnan oikeusasiamiehen tammikuussa 2013 antama ratkaisu, jossa syrjiväksi todettiin, etteivät HIV-positiiviset henkilöt olleet saaneet julkisessa terveydenhuollossa hedelmöityshoitoja. Oikeusasiamiehen mukaan erillisten laboratoriotilojen puute ei riittänyt hyväksyttäväksi syyksi erilaiseen kohteluun. Ratkaisun jälkeen kiireettömän hoidon yhtenäisiä perusteita päivitettiin ja tulevaisuudessa erityisiä laboratorio-olosuhteita vaativia hedelmöityshoitoja keskitetään. Tutkielmassa käytiin läpi vaihtoehtoina hoitojen saamiseen hoidot julkisessa ja yksityisessä terveydenhuollossa sekä hoitoihin hakeutuminen toiseen EU-maahan. HIV-positiivisten tarve hedelmöityshoidoille voi periaatteessa johtua joko ongelmista hedelmällisyyden kanssa tai tarpeesta välttää tartunta HIV-negatiiviseen kumppaniin. Tehokkaan HIV-lääkityksen ansiosta tarvetta pelkästään tartunnan välttämiseksi annettaville hoidoille ei juurikaan ole. Perustuslain 19.3 § asettaa julkiselle vallalle velvoitteen terveyden suojeluun, mihin kuuluu myös tartuntatautien leviämisen estäminen. Julkinen valta voi toteuttaa tämän velvoitteen parhaiten panostamalla HIV:n lääkehoitoon ja riittävään testaukseen. Hedelmöityshoitojen tarjoaminen HIV-positiivisille liittyy osaltaan siihen, onko olemassa oikeudellisesti turvattu oikeus lisääntyä. Tutkielmassa todettiin, että tällainen oikeus on olemassa. Kyse ei kuitenkaan ole itsenäisestä oikeudesta, vaan oikeudesta, joka saa tukensa monista muista oikeuksista kuten yksityiselämänsuojasta sekä itsemääräämisoikeudesta. Se, missä määrin tämä oikeus vaatii julkiselta vallalta aktiivisia toimia, jäi oikeudellisen sääntelyn ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa tarkentumattomaksi. Hedelmöityshoitoja on päädytty tarjoamaan Suomessa osana terveyspalveluita, vaikka lapsettomuus ei ole sairaus. Tämän vuoksi palveluita järjestäessä on huomioitava myös yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuuden osalta työssä todettiin, ettei täydellistä yhdenvertaisuutta ole olemassakaan. Tämän vuoksi HIV-positiivisten hedelmöityshoidoista keskusteltaessa pitäisi voida ottaa huomioon myös resurssikysymykset, eikä jäädä pelkkään yhdenvertaisuusargumentaatioon. Samoja argumentaatio-ongelmia työssä liitettiin myös ihmisarvon kunnioitukseen, jonka yhteydessä pohdintaa laajennettiin myös sikiön oikeuksiin. Keskeisenä päätelmänä oli, että ihmisarvon kunnioitus voi saada täysin päinvastaisia merkityssisältöjä, eikä se sen vuoksi ole kovin hyödyllinen käsite argumentaatiossa.