Browsing by Author "Liedes, Nestori"

Tutkielmassa tarkastellaan Maailman kauppajärjestön TRIPS-sopimuksen 31(h) artiklan mukaista patentin oikeudenhaltijalle suoritettavaa riittävää korvausta tilanteessa, jossa pakkolisenssi otetaan käyttöön. TRIPS-sopimuksen 31(h) artiklan mukaan patentin oikeudenhaltijalle tulee tällöin suorittaa riittävä korvaus kulloistenkin olosuhteiden mukaan ottaen huomioon käytön sallimiseen liittyvät taloudelliset arvot. Tutkielmassa selvitetään, mikä on riittävän korvauksen käsitteen sisältö ja oikeudellinen merkitys TRIPS-sopimuksen 31 artiklassa ja miten oikeus lääkkeiden saatavuuteen terveyttä koskevan ihmisoikeuden osana voi näkyä TRIPS-sopimuksessa tarkoitettua riittävää korvausta määritettäessä. Tutkielma on lainopillinen. Siinä analysoidaan riittävää korvausta kiinteästi TRIPS-sopimuksen kontekstissa. Riittävän korvauksen käsitettä lähestytään TRIPS-sopimuksen systematiikan kautta esitellen 31(h) artiklan roolia sopimuskokonaisuudessa. Lopulta keskiössä on TRIPS:n 31(h) artiklan sanamuodon mukainen tulkinta. Riittävän korvauksen määrittäminen edellyttää 31(h) artiklan sanamuodossa esiintyvien ilmaisujen ”käytön sallimiseen liittyvät taloudelliset arvot” ja ”kulloisenkin tapauksen olosuhteet” huomiointia. Riittävää korvausta koskevan määräyksen asemaa turvaa viime kädessä TRIPS:n 31(j) artikla, jonka mukaan korvaukseen liittyvä päätös tulee voida saattaa oikeudelliseen tarkasteluun tai muuhun erillisen ylemmän viranomaisen riippumattomaan tarkastukseen. Toinen tutkimuksen käsittelemä tulkintalinja riittävän korvauksen kysymykseen on ihmisoikeuksien, erityisesti lääkkeiden saatavuutta koskevan ihmisoikeuden, huomioon ottaminen. Tässä yhteydessä keskeistä on arvioida lääkkeiden saatavuutta koskevaa oikeutta osana oikeutta terveyteen, jonka ydinsisältö on ilmaistu taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 12 artiklassa. TRIPS-sopimuksesta ja kansanterveydestä annetussa Dohan julistuksessa riittävä korvaus jäi edelleen avoimeksi kysymykseksi. Siten korvauksen määrittäminen tapahtuu pakkolisenssin käyttöön ottavien tahojen suhteellisen vapaassa harkinnassa. Vapaa harkinta sallii monenlaisten korvauksen määrittämisen politiikkojen, ohjeistusten ja mallien käyttämisen. Tutkielmassa tarkastellaankin pääasiassa kehitysmaiden näkökulmasta yksityiskohtaisemmin niitä malleja, periaatteita ja ohjeistuksia, joita voidaan käytännössä hyödyntää korvauksen määrittämisessä. Kulloisenkin tapauksen olosuhteita kartoitettaessa voidaan ottaa huomioon erilaisia tekijöitä, joiden kautta korvauksen riittävyyttä voidaan arvioida. Näiden tekijöiden kautta on myös mahdollista perustella ihmisoikeuksien merkitys riittävän korvauksen kysymyksessä. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka riittävää korvausta koskevaa määräystä on mahdollista tulkita lääkkeiden saatavuutta koskeva oikeus huomioon ottaen. Ensinnäkin lääkkeiden saatavuutta koskeva ihmisoikeus näkyy kehitysmaiden käyttämissä korvauksen määrittämisen ohjeistuksissa, kun nämä yrittävät parantaa lääkkeiden saatavuutta. Toisaalta Dohan julistus antaa mahdollisuuden tulkita riittävää korvausta koskevaa määräystä ihmisoikeusnäkökulmasta. Lisäksi kun lääkkeiden saatavuutta koskevan oikeuden sisältöä eritellään terveyttä koskevan oikeuden osana, on mahdollista löytää seikkoja, joiden kautta pakkolisenssin tarkoitus ja ihmisoikeustavoitteet osoittavat samaan suuntaan. Sitä myöten ihmisoikeustavoitteet löytävät tiensä myös riittävän korvauksen käsitettä koskevaan tulkintaan. Kaiken kaikkiaan riittävä korvaus voidaan nähdä tasapainottavana tekijänä paitsi patentin oikeudenhaltijan ja pakkolisenssiä käyttöön ottavan tahon kesken, myös TRIPS-sopimuksen ja lääkkeiden saatavuutta koskevan ihmisoikeuden välisessä suhteessa.