Browsing by Author "Lindén, Jukka"

Tutkielmassa käsitellään edunvalvontavaltuutetun kelpoisuuden rajoja tilanteissa, joissa valtuuttajan edun mukaista voisi olla vastikkeeton jäämistöoikeudellisesta etuudesta luopuminen. Tässä yhteydessä tarkastellaan perinnöstä luopumista, pesäosuuden luovuttamista sekä jäämistöositusta. Lain mukaan valtuutettu ei saa lahjoittaa päämiehen omaisuutta, jos lahjan perusteita ei ole yksilöity edunvalvontavaltakirjassa. Valtuutettu on kuitenkin samalla velvollinen hoitamaan päämiehen omaisuutta tämän edun mukaisesti. Päämiehen etu on edunvalvontaoikeuden kantavia periaatteita. Valtuutetun tehdessä oikeustoimia päämiehen puolesta hänen on varmistuttava, että niiden ehdot ovat päämiehen edun mukaisia. Tällöin valtuutetun on lähtökohtaisesti toimittava yhteistyössä päämiehen kanssa tämän mielipidettä kunnioittaen. Valtuuttajan oikeudellinen toimintakyky on usein tosiallisesti menetetty valtakirjan tultua vahvistetuksi. Tällöin valtuutetun tulee pyrkiä toimimaan päämiehen toimiohjeiden, arvomaailman sekä aiemman terveen tahdon mukaisesti. Kun valtuuttaja on tällöin tosiallisesti vajaakykyinen, valtuutetun tulee huomioida myös päämiehen suojaamisen tarve päätöksenteossaan. Edunvalvontavaltuutuslaki lähtee siitä, että valtuutettu toimii kelpoisuutensa ja toimivaltansa rajoissa eikä tarvitse erillistä viranomaisen lupaa päämiehen lukuun tekemilleen oikeustoimille. Tällöinkin valtuutettu joutuu huomioimaan lain säännökset omaisuuden hoitamisesta ja lahjoituskiellosta. Edunvalvontavaltuutuslaki on suhteellisen nuori ja siihen liittyviä prejudikaatteja ei vielä ole. Analogiaa voidaan hakea edunvalvontaa koskevista KHO:n ratkaisuista, joissa jäämistöoikeudelliseen luopumiseen päämiehen puolesta on suhtauduttu yksiselitteisen kielteisesti. Oikeuskäytännöstä tukea valtuutetun kelpoisuudelle luopumisoikeustoimiin ei olekaan löydettävissä. Esimerkiksi perinnöstä luopuminen on kiistämättä oma oikeustoimensa eikä laissa nimenomaisesti kielletty lahjoitus. Lain esitöissä lahjoituksena pidetään myös muita oikeustoimia, jotka asiallisesti johtavat päämiehen varallisuuden vähenemiseen. Olennaista on kuitenkin onko oikeustoimi valtuuttajan edun mukainen. Valtuutettu on lain mukaan velvoitettu hoitamaan päämiehen omaisuutta niin, että omaisuus ja sen tuotto voidaan käyttää päämiehen hyödyksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Perinnöstä luopumisen osalta oikeudellisen toimintakykynsä menettäneen vanhuksen edun määrittäminen muilla kuin taloudellisilla perusteilla katsotaan tässä yhteydessä olevan liian epämääräistä oikeusohjeeksi. Tutkielmassa otettu kanta onkin, että jos edunvalvontavaltakirjassa ei ole tarkempia määräyksiä, valtuutettu ei ole kelpoinen luopumaan perinnöstä valtuuttajan puolesta, mikäli se johtaa päämiehen varallisuusaseman heikentymiseen. Sama koskee vastikkeetonta pesäoikeuden luovutusta sekä tasinko-oikeuksista luopumista. Valtuutetun kelpoisuuden puute luopua valtuuttajalle tulevasta perinnöstä ei tarvitse tarkoittaa päämiehen itsemääräämisoikeuden rajoittamista. Valtuuttajahan voi halutessaan antaa valtakirjassa valtuutetulle kelpoisuuden luopua perinnöstä tai muusta jäämistöoikeudellisesta etuudesta. Edunvalvontavaltuutus mahdollistaa sen käyttämisen myös sen jälkeen, kun henkilö itse on menettänyt oikeudellisen toimintakykynsä. EVVL 18.2 §:n mukaisesti tehdyllä valtuutuksella valtuutettu voikin päämiehensä puolesta luopua vastikkeetta jäämistöoikeudellisesta etuudesta, joka olisi lisännyt päämiehen varallisuutta. Edellytyksenä on, että määräys asiasta on otettu mukaan edunvalvontavaltakirjaan, ja samalla huolehdittu ainakin esteettömän varavaltuutetun nimeämisestä.