Browsing by Author "Lindeman, Inkeri"

Rikosprosessiin kuuluu olennaisena osana jännite rikosvastuun toteuttamisen ja menettelyllisen oikeusturvan välillä. Prosessissa onkin pyrittävä tietynlaiseen tasapainoon syytetyn oikeusturvan ja totuuden selvittämisen välillä. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti sisältää oikeussuojatakeita, joilla pyritään turvaamaan menettelyllinen oikeusturva rikosprosessissa. Yksi näistä oikeussuojatakeista on rikoksesta syytetyn tai rikoksesta epäillyn oikeus avustajaan. Tässä tutkielmassa tutkitaan rikoksesta syytetyn tai epäillyn oikeutta avustajaan osana oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Aihetta tutkitaan perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Keskeinen tutkimuskysymys on, minkälainen asema oikeudella avustajaan on oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä. Tutkimusongelman voi toisaalta kääntää myös seuraavasti: Voiko oikeudenkäynti olla oikeudenmukainen, vaikka syytetyn oikeus avustajaan ei toteutuisi? Tutkimuksessa selvitetään myös, mikä on avustajaoikeuden sisältö tänä päivänä ja minkälaisia ulottuvuuksia siihen liittyy, sekä minkälaisia funktioita tai tavoitteita oikeudella avustajaan on rikosprosessissa. Tutkielman metodina on pääosin lainoppi. Lisäksi tutkielmaan sisältyy lyhyt empiirinen osuus, jossa tarkastellaan, miten yleisesti eri oikeuslähteitä on sovellettu korkeimman oikeuden avustajaoikeutta koskeneissa ennakkopäätöksissä. Oikeus avustajaan on perustuslain 21.2 §:n, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan sekä KP-sopimuksen 14 artiklan turvaama oikeus. Siitä on tarkempaa sääntelyä myös kansallisessa lainsäädännössä. EIT:n ja KKO:n ratkaisuissa on täsmennetty avustajaoikeuteen liittyviä yksityiskohtia. Avustajaoikeuteen pitäisi kuulua syytetyn oikeus valita avustajansa sekä oikeus luottamukselliseen neuvonpitoon avustajan kanssa. Oikeuden pitäisi toteutua todellisesti ja tehokkaasti, eikä vain näennäisesti. Rikoksen vakavuus tai asian monimutkaisuus sekä epäillyn haavoittuvainen asema korostavat viranomaisten velvollisuutta huolehtia avustajaoikeuden toteutumisesta. Epäillyllä on oikeus myös luopua oikeudesta avustajaan, kunhan se tapahtuu yksiselitteisesti ja vähimmäistakeiden toteutuessa. Jos näitä edellä mainittuja ulottuvuuksia ei saavuteta ja epäillyn oikeus avustajaan jää toteutumatta esitutkinnassa, voidaan katsoa, että epäillyn oikeutta avustajaan on rajoitettu. Oikeuskäytännössä luotujen oikeusohjeiden mukaan oikeutta avustajaan voidaan rajoittaa, jos käsillä on tapauksen olosuhteissa pakottavia syitä. Vaikka käsillä ei olisi ollut pakottavia syitä rajoittaa oikeutta avustajaan, ei rajoittaminen uusimpien EIT:n ratkaisujen valossa vielä välttämättä johda EIS 6 artiklan loukkaukseen. Silloin loukkaus todetaan vain, jos oikeudenmukainen oikeudenkäynti on kokonaisuutena arvioiden vaarantunut tapauksen tosiseikaston valossa. Tuoreimman käsityksen mukaan siis oikeus avustajaan ei vaikuta olevan itsenäinen EIS:n turvaama oikeus, vaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluva osaominaisuus. Tutkielmassa todetaankin, että avustajaoikeuden painoarvo vaikuttaa EIT:n argumentaatiossa vähentyneen tuoreimman oikeuskäytännön myötä. Tutkielmassa selvitetään myös, että oikeudella avustajaan turvataan monia epäillylle rikosprosessissa kuuluvia oikeuksia, kuten itsekriminointisuojaa, syyttömyysolettamaa, kontradiktorista periaatetta, sekä esimerkiksi sitä, että epäiltyä kohdellaan vapaudenmenetyksen aikana asianmukaisesti. Avustajalla saattaa olla myös psykologinen merkitys epäillylle. Tutkielmassa esitetäänkin, että avustajaoikeuden painoarvon vähentymistä voidaan kritisoida myös siksi, että oikeus avustajaan vaikuttaa olevan funktioidensa takia merkitykseltään keskeinen oikeussuojan tae. Tutkielmassa myös selviää, että Euroopan ihmisoikeussopimusta sovelletaan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä varsin usein ja melko laadukkaasti. Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja sen sisältämä oikeus avustajaan onkin vakiinnuttanut ihmisoikeutena paikkansa KKO:n argumentaatiossa. Sen sijaan ratkaisuissa viitataan varsin harvoin perustuslain 21.2 §:ään, mikä viittaa siihen, ettei oikeutta avustajaan aina hahmoteta KKO:n argumentaatiossa ainakaan ensisijaisesti perusoikeussäännöksenä.