Browsing by Author "Linnankoski, Manuel"

Siirtohinnoittelusääntelyn pääasiallinen tarkoitus on varmistaa, että etuyhteyssuhteessa olevat konserniyhtiöt noudattavat keskinäisissä transaktioissa markkinaehtoperiaatetta. Toisilleen läheisten konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa markkina-voimat eivät ohjaa konserniyhtiöiden välisten liiketoimien ehtoja samalla tavalla kuin riippumattomien osapuolten välillä. Näin konserniyhtiöiden liiketoimessa käytetty hinta vaikuttaa osapuolten verotettavan tulon tai tappion määrään. Tällöin verotettava tulo ei välttämättä kohdennu tuloverotuksessa oikealle verovelvolliselle, kuten se olisi kohdentunut avoimilla markkinoilla. Työni tavoite on selvittää laajasta, siirtohinnoittelua koskevasta kansainvälisestä ja kansallisesta sääntelystä niitä kriteereitä, joiden vallitessa konserniyhtiöiden välillä voidaan katsoa siirtyneen aineetonta omaisuutta siten, että tästä on maksettava markki-naehtoperiaatteen mukainen korvaus. Valtioiden sisäinen lainsäädäntö, verosopimukset ja EU-vero-oikeus ovat itsenäisiä ja erillisiä kansainvälisen vero-oikeuden lohkoja, jotka kuitenkin vaikuttavat toisiinsa. Siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn koostuessa näistä kaikista, erilaisilta tulkin-noilta ja ristiriidoilta on vaikea välttyä. Tämä ongelma koskee erityisesti aineettoman omaisuuden transaktiota, jotka luonteensa vuoksi ovat erityisesti alttiita erilaisille tulkinnalle. OECD aloitti aineettomia koskevan siirtohinnoitteluohjeistusta koskevan projektin vuonna 2011, joka liitettiin osaksi OECD:n BEPS-hanketta (Base Erosion and Profit Shifting). Hankkeen tuloksena julkaistiin lokakuussa 2015 aineettomia koskeva lopul-linen BEPS-raportti 8–10, joka sisältää merkittäviä parannuksia aineettomia koskevien siirtohinnoittelusuositusten osalta. Työssäni pyrin osaltaan selvittämään uudistuneen aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn vaikutuksia konsernin sisäisen aineettoman omaisuuden transaktion tunnistamiseen ja markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen. BEPS-raportin 8–10 tuomista uusista tulkintasuosituksista merkittävimmät uudistukset keskittyvät aineettoman tunnistamiseen etupiiriyhteydessä tehdyssä transaktiossa ottaen huomioon kunkin osapuolen suorittama toiminto, kantama riski, transaktioon sisältyvä muu varallisuus tai palvelu sekä investointia koskevan rahoituksen painoarvo transaktiossa. Myös aineettoman omistajan identifioimiseen tuli keskeisiä täsmennyksiä. BEPS-raportti 8–10 sisältää lisäksi merkittäviä parannuksia aineettoman omaisuuden määrittelemiseksi tarjoamalla laajassa näkökulmassa uusia kategorioita ja tarkkarajaisia suosituksia eri aineettoman omaisuuden tyyppien tunnistamista varten. Uudistuneessa aineetonta omaisuutta koskevassa siirtohinnoittelussa merkityksellistä ei itsessään ole siis se millä nimellä tiettyä transaktiota kutsutaan, vaan transaktion sisältönä siirtyvän aineettoman omaisuuden luonne arvoa tuottava tekijänä.