Browsing by Author "Loukola, Anna-Katariina"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan siirtymävaiheen oikeutta erityisenä oikeudenalana ja esitellään sille ominaiset toimintamekanismit. Näiden toisiaan täydentävien mekanismien tarkoituksena on vastata tietyn valtion alueella repressiivisen hallintojärjestelmän aikana tehtyihin törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siirtymävaiheen prosessin myötä pyritään laiton hallintojärjestelmä saattamaan päätökseen sellaisin kauaskantoisin keinoin, jotka takaavat yhteiskunnan muutoksen rauhanomaisesti, pysyvästi ja kestävästi. Tutkielmassa määritellään ensin valtion kansainvälisen oikeuden mukainen vastuu ja toimintavelvoitteet valtion edellisen hallinnon aikana syyllistyttyihin ihmisoikeusloukkauksiin. Työssä esitellään tärkeimmät voimassaolevat ihmisoikeussopimukset ja määritellään sellaiset törkeät ihmisyyttä vastaan tehdyt rikokset, joihin apartheid- hallinto syyllistyi tiettyjä henkilöryhmiä kohtaan Etelä-Afrikassa vuosien 1948-1990 aikana. Tuolloin rotuerottelupolitiikkaa käytettiin valtiovallan systemaattisena välineenä sen politiikan tueksi ja valtaapitävän eliitin aseman vahvistamiseksi. Etelä-Afrikan ihmisoikeusrikosten räikeys herätti kansainvälisen yhteisön vakaasti vastustamaan rotuerottelupolitiikkaa. Tapahtumat muokkasivat yleistä oikeusajattelua ja rotuerottelun luonnetta rikoksena ihmisyyttä vastaan alettiin korostaa. Tämä johtikin kansainvälisten syrjinnän ja rotuerottelun vastaisten valtiosopimusten solmimisiin. Siirtymävaiheen mekanismeista poimitaan lähempään tarkasteluun totuuskomissiotie vertaillen sitä rikosoikeudenkäyntivaihtoehtoon. Pohditaan kysymystä, tulisiko siirtymävaiheessa keskittyä menneiden läpikäyntiin ja syyllisten rankaisemiseen, vai mieluummin totuuden löytämiseen ja tulevaisuuteen kohdistuviin muutoksiin, jotka ehkäisisivät historiaa toistamasta itseään. Totuuskomission toimivaltuus perustuu hallituksen myöntämään virallisen mandaattiin, joka määrittää sen toiminnan laajuuden ja rajat. Tutkimuksessa on pyritty erittelemään, millä tavoin totuuskomissio voi olla hyödyksi demokraattiseen hallitusmuotoon siirryttäessä ja jälleenrakennettaessa kansainvälisen oikeuskäytännön ja oikeusvaltioperiaatteen mukaista yhteiskuntaa. Esitetään näkemys siitä, että siirtymävaiheen oikeus, ollakseen pitkällä tähtäimellä muutoksia aikaansaava, on nähtävä holistisesti lähestyttävänä haasteena, jossa huomioon on otettava valtion poliittinen, kulttuurillinen ja historiallinen konteksti. Tarkemmin tarkastelussa on perehdytty Etelä-Afrikan Totuus- ja sovittelukomissioon (Truth and Reconciliation Commission of South Africa, TRC), mutta myös muidenkin totuuskomissioiden työtä ja tuloksia on käytetty havainnollistettaessa tämän mekanismin vaikutuksia yhteiskuntaan. TRC:n osalta pohditaan, miten tämä totuuden selvittämistä ja sovinnollisuutta korostanut totuuskomissio toteutti sille kansainvälisen oikeuden mukaiset tavoitteet: totuuden selvittäminen, ihmisoikeusrikoksista syyttäminen ja rankaiseminen, vastaavanlaisten rikosten ennaltaehkäisy tulevaisuudessa ja asianmukaisten hyvitysten takaaminen rikosten asianomistajille. Syitä eritellään siihen, miksi kiistellyn armahdusehdon kirjaamiseen päädyttiin Etelä-Afrikan väliaikaisesta perustuslaista ja demokraattisista vaaleista neuvoteltaessa. Työssä pohditaan, oliko armahdusten takaaminen siten ristiriidassa edellä mainittujen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden kanssa, vai edistikö se peräti totuuden selvittämistä toimien siten demokratian ja yhteisön eheytymisen kannustimena. Etelä-Afrikan Totuuskomission onnistumisiksi on luettava ainakin sen tavoite nostaa esiin apartheidiin liittyvät laajemmat ilmiöt, kuten vaikkapa eri ammattikuntien ja muiden yhteiskunnassa vaikuttavien tahojen vastuu järjestelmän ylläpitämisessä. Totuuskomissio järjesti mahdollisuuden tulla kuulluksi kaikille niille asianomistajille, jotka olivat halukkaita antamaan lausuntonsa. Todistajainsuojeluohjelma ja uhreille järjestetty psykologinen tuki madalsivat todistajien kynnystä tähän. Armahduksen myöntämisen mahdollisuus osaltaan edisti totuuden selvittämistä, sillä ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneillä oli mahdollisuus täyden tunnustamisen kautta vapautua syytteistä. Siihen, edistikö Totuuskomissio yhteisön eheytymistä ja traumaattisista kokemuksista vapautumista pitkällä tähtäimellä, ei tässä tutkimuksessa voitu antaa yksiselitteistä vastausta.