Browsing by Author "Mäenpää, Tatu"

Immateriaalioikeuksin suojataan tietoa ja ilmaisua, jota pidetään yhteiskunnassa tärkeänä esimerkiksi tiedon luonnin, innovaatioiden, poliittisen ilmaisun ja kulttuurin kehityksen kannalta. Tekijänoikeus tuottaa yksinoikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla sen yleisön saataviin. Tekijänoikeuksien haltijat ovat jo pitkään vaatineet korkeaa suojan tasoa. Tekijänoikeuksien suoja-alaa on laajennettu kattamaan uusia ilmiöitä ja suoja-aikoja on pidennetty. Usein on vedottu teknologian kehityksen tekijänoikeudelle aiheuttamiin haasteisiin. Vahvojen tekijänoikeuksien ylläpitoa on perusteltu, varsinkin digitaalisessa ympäristössä, teosmarkkinoiden luomisella. Ilman yksinoikeutta teoksen välittämiseen tai teoskappaleiden valmistamiseen ei olisi mekanismia, jolla oikeuksia voitaisiin muuttaa taloudellisiksi resursseiksi. Oikeuksien haltijat vaativat oikeudellisen kehyksen, joka mahdollistaa markkinat, joilla oikeuksien taloudellinen hyödyntäminen olisi ylipäänsä mahdollista. Käsittelen tutkielmassani Digital Single Market -direktiivin (DSM-direktiivi) 17 artiklaa eli niin kutsuttu arvokuiluartiklaa. DSM- direktiivin myötä oikeudenhaltijat eivät vaadi pelkästään markkinoiden luomista. 17 artiklan perusteella oikeudenhaltijat vaativat markkinoiden toimivan tietyllä tavalla ja johtavan heidän kannaltaan tiettyyn lopputulokseen. Kyse ei ole ainoastaan vaatimuksesta markkinoille pääsystä, vaan myös oikeudesta pärjätä siellä. Vaaditut muutokset perustuvat väittämälle arvokuilusta, jonka vuoksi oikeudenhaltijat eivät saa oikeudenmukaista korvausta oikeuksien hyödyntämisestä. Arvokuilun kaventamisella tavoitellaan sosiaalista kestävyyttä. Sosiaalisen kestävyyden mukaan ihmisten perustarpeet tulee tyydyttää ja heille tulee taata hyvä elämänlaatu. Se käsittää myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, jolla tarkoitetaan taloudellisten resurssien oikeudenmukaista jakautumista ja ihmisten yhtäläisiä mahdollisuuksia. Eurooppalainen moderni tekijänoikeus perustuu suuren tarinaan utilitarismista, taloustieteestä ja markkinoista. Postmoderni tekijänoikeus hylkää tämän narratiivin. Tekijänoikeusmarkkinoita tulee säädellä sisällöllisesti ja tekijänoikeudenhaltijoiden markkinoilta saamaan tuottoon tulee vaikuttaa tekijänoikeudellisella lainsäädännöllä. Moderni eurooppalainen tekijänoikeus takaa rawlsilaisen oikeudenmukaisuuden. Sen mukaan on oikeudenmukaista, että tekijänoikeuksien hyödyntämiseen liittyvä arvoketju jää markkinoiden jaettavaksi. Oikeudenmukaista on, ettei kukaan ole oikeutettu oikeudenmukaiseen korvaukseen. Postmoderni eurooppalainen tekijänoikeus hylkää rawlsilaisen oikeudenmukaisuuden riittämättömänä ja perustaa ajatuksensa seniläiselle sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. DSM-direktiivin myötä tekijänoikeutta ollaan taas vahvistamassa, mutta tällä kertaa perustelut nojaavat kestävään kehitykseen ja päämääränä ovat oikeudenmukaiset markkinat. Digitaaliympäristössä EUT:n ja EIT:n ratkaisuissa on pyritty kolmen eri tahon oikeuksien oikeudenmukaisen tasapainoon. Euroopan unionin perusoikeuskirjan tekijänoikeuksien suoja (17 art. 2 kohta), elinkeinovapaus (16 art.) ja tiedonvälityksen vapaus (11 art.) ovat suojanneet oikeudenhaltijoita, välittäjiä ja internetin käyttäjiä. Tekijänoikeuksien oikeudenmukaisen tasapainon kolmikentässä on kuitenkin neljäs taho eli ne, jotka lataavat sisältöä verkkosisällönjakopalveluihin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Heidän vastuunsa on esimerkiksi Suomessa sekä rikosoikeudellista että yksityisoikeudellista, mutta nykyisten turvasatamasäännösten mukaisen notice- and-takedown -järjestelmän vuoksi he ovat jääneet sivuosaan. Neljäs taho jätetään 17 artiklan automatic takedown -tyyppisessä vastuujärjestelmässä vastuun ulkopuolelle. 17 artikla ja siihen liittynyt lainvalmistelu ei kuitenkaan edes väitä, että ongelma olisi tässä neljännessä tahossa, vaan joidenkin verkkosisällönjakopalveluiden saamasta liian suuresta osuudesta teokseen liittyvästä arvoketjusta. Teknologian kehityksen aiheuttamiin muutoksiin olisi voitu reagoida kilpailuoikeudellisesti lisäämällä verkkosisällönjakopalveluiden välistä kilpailua. Vaihtoehtoisesti unohdetun neljännen tahon vastuuta voitaisiin palauttaa esimerkiksi notice-and-notice - järjestelmän avulla. Notice-and-notice -järjestelmässä vastuu jaettaisin tasapuolisemmin kaikkien oikeudenluokkaamiseen osallistuvien kesken. Automatic takedown -järjestelmä ei saavuta eurooppalaisen tekijänoikeuden oikeudenmukaisen tasapainon vaatimusta. Notice-and-notice järjestelmä palauttaisi vastuun pääasiasialliselle väärintekijälle ja palauttaisi oikeudenloukkausten arvioinnin tuomioistuimiin. DSM-direktiivin 17 artikla ratkaisee verkkosisällönjakopalveluiden vastuukysymyksen vetoamalla arvokuiluun ja siten sosiaaliseen kestävään kehitykseen eli eräänlaiseen tekijänoikeudelliseen oikeudenmukaiseen tulotasoon. Tämä ’perusoikeus’ ei ole ennen kuulunut eurooppalaiseen tekijänoikeuteen. Eurooppalainen tekijänoikeus on siirtymässä oikeudenmukaisesta tasapainon vaatimuksesta kohti vaatimusta oikeudenmukaisista markkinoista. Kun postmodernia tekijänoikeudellista tavoitetta lähdettiin sääntelemään modernin tekijänoikeuden periaatteiden ja keinojen kautta, tuloksena oli laajasti kritisoitu, kasuistinen, monitulkintainen ja ristiriitainen direktiivi ja sen 17 artikla. Oikeuden syvärakenteen modernit tekijänoikeudelliset periaatteet horjuvat postmodernin tekijänoikeuden vaatimusten vuoksi.