Browsing by Author "Mähönen, Maiju"

Toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi ovat Euroopan unionin (EU) politiikan keskiössä. EU:n ilmasto- ja energiapaketin mukaisesti EU:n kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990, ja EU:n pidemmän aikavälin tavoite on olla ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Yleistason tavoitteiden lisäksi kutakin jäsenvaltiota koskevat sitovat päästövähennysvelvoitteet. Koska valtiontuki on yksi keskeisimmistä keinoista edistää näiden tavoitteiden saavuttamista, on tärkeää, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) artiklan mukaisen kielletyn valtiontuen arviointi on linjassa jäsenvaltioita sitovien velvoitteiden kanssa. Valtiontukisääntelyn tulisi tarjota jäsenvaltioiden viranomaisille tarkoituksenmukaiset puitteet, jotka tukevat ympäristötavoitteiden saavuttamista tehokkaalla tavalla. Tämä tutkielma käsittelee ympäristötavoitteiden asemaa SEUT 107(1) artiklan mukaisen kielletyn verotuen arvioinnissa ja valtiontukea valikoivan ympäristöverotuksen ja ympäristöverojen alennuksen tai vapautuksen muodossa. Tutkielman viitekehys on siten EU:n vero- ympäristö- ja valtiontukipolitiikan risteyskohdassa. Verotus kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, jota on kuitenkin käytettävä EU:n perussopimusten mukaisesti. Kilpailusääntöjen vahvistaminen taas kuuluu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan, minkä johdosta jäsenvaltioiden on ilmoitettava SEUT 108(3) artiklan mukaisesti komissiolle kaikki toimet, jotka voivat pitää sisällään SEUT 107(1) artiklassa tarkoitettua kiellettyä valtiontukea. Kielletty valtiontuki tarkoittaa julkisista varoista myönnetty tukea, joka antaa tuensaajalle valikoivaa taloudellista etua sekä vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kaikkien tunnusmerkkien on täytyttävä samanaikaisesti, jotta kyseessä on kielletty tukitoimi. Verotuen osalta keskeisin tunnusmerkki on tuen valikoivuus, jonka arvioinnissa sovelletaan niin sanottua kolmivaiheista testiä (”three-step test”). Oikeudellisessa kirjallisuudessa on havaittu, että verotukien arviointi on tiukentunut viime vuosina, minkä seurauksena suuri osa komissiolle ilmoitetuista kansallisista toimista on katsottu kielletyksi verotueksi. Näin ollen useat verotoimet käyvät läpi arvioinnin sekä SEUT 107(1) että SEUT 107(3) artiklan alla, jonka mukaisesti kielletyksi todettua tukitoimea voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvana, mikäli sen myönteinen vaikutus yleisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseen ylittää sen mahdolliset kielteiset vaikutukset kauppaan ja kilpailuun. Tilanne on ongelmallinen paitsi siksi, että se rajoittaa jäsenvaltioille perussopimusten mukaan kuuluvaa päätäntävaltaa verotuksellisissa asioissa, myös siksi, että siitä aiheutuu merkittävä hallinnollinen taakka sekä jäsenvaltioiden että komission viranomaisille. Ennen kaikkea on pohdittava, onko ympäristötoimien tiukka valtiontukikontrolli tarkoituksenmukainen vallitsevien sitovien päästövähennysvelvoitteiden valossa. Ympäristöä koskevien tavoitteiden asema kielletyn verotuen arvioinnissa on perinteisesti ollut hyvin rajallinen, sillä Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan kielletyn valtiontuen arvioinnissa ei tule huomioida toimenpiteen tarkoitusta tai muotoa, vaan ainoastaan sen vaikutus sisämarkkinoiden toimintaan. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, pitäisikö vaikutuksiin keskittyvästä arvioinnista joustaa erityisesti verotuen valikoivuuden arvioinnissa, eli tulisiko tuen ympäristötavoitteilla olla merkittävämpi rooli SEUT 107(1) artiklan tulkinnassa. Kysymykseen vastaaminen edellyttää myös yleistason pohdintaa siitä, tulisiko ympäristöoikeuden vaatimuksia ylipäätään huomioida valtiontukioikeudessa, vai tulisiko eri oikeudenaloja arvioida toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Tässä yhteydessä pohditaan erityisesti SEUT 11 artiklan läpäisyperiaatteen soveltamisalaa ja mahdollista merkitystä kunkin kielletyn valtiontuen tunnusmerkin arvioinnissa. Tutkielmassa kuvataan, miten ympäristöverotoimia arvioidaan Euroopan unionin tuomioistuimen ja komission viimeisimmässä ratkaisukäytännössä, sekä esitetään monipuolisesti vaihtoehtoisia arviointitapoja, joiden perusteella useampi toimi voisi välttää luokittelun kielletyksi valtiontukitoimeksi ympäristötavoitteidensa takia. Painopiste on valikoivuuden kolmivaiheisen testin arvioinnissa ja erityisesti siinä, miten jäsenvaltiossa sovellettava yleinen verojärjestelmä tulisi määrittää ja miten siitä poikkeamista tulisi arvioida sen tavoiteltuun päämäärään nähden.