Browsing by Author "Mäkelä, Albert"

Tutkielmassa käsitellään lähetetyistä työntekijöistä annetun direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanoa Suomessa valvontasäännösten näkökulmasta. Lähetetyistä työntekijöistä annettu direktiivi koskee palvelujen tarjoamisen vapautta ja se sisältää kansainvälisyksityisoikeudellisiksi luokiteltavat lainvalintasäännöt tapauksissa, joissa palvelusopimuksen täyttämiseksi on tarpeen lähettää palveluntarjoajan työntekijä työskentelemään toiseen jäsenvaltioon kuin missä hän tavallisesti työskentelee. Tällöin direktiivin 3(1) artiklassa määritellyin osin lähetettyyn työntekijään on sovellettava työntekovaltion lakia. Lähetetyistä työntekijöistä annetun direktiivin tavoitteena on ensinnäkin lähetettyjen työntekijöiden suojelu ja ”sosiaalista dumppauksen” estäminen. Toinen direktiivin tavoite on yritysten välisen vapaan kilpailun edistäminen. Näistä keskenään ristiriitaisista tavoitteista suuremman huomion on saanut työntekijöiden suojelu. Lähetettyjen työntekijöiden työehtojen valvonta on osoittautunut ongelmalliseksi käytännössä, eikä lähetetyistä työntekijöistä annettu direktiivi sisällä kuin yleisluontoisen velvoitteet säätää direktiivin valvonnasta. Tämän vuoksi monet jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön erilaisia valvontasäännöksiä, joita on perusteltu työntekijöiden suojelulla. Kansalliset valvontasäännökset ovat kuitenkin osoittautuneet EU-tuomioistuimen käytännössä usein kielletyiksi palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksiksi. Tutkielmassa määritellään, millainen on lähetettyjen työntekijöiden käytön valvontajärjestelmän kokonaisuus Suomen oikeusjärjestyksessä. Valvontajärjestelmään kuuluvat ensinnäkin valvontasäännökset, joilla aineellisten velvoitteiden noudattamista voidaan valvoa sekä toiseksi sanktiosäännökset aineellisten velvoitteiden laiminlyönnin seuraamuksista. Suomessa voimassa olevat valvontasäännökset sisältyvät lakiin lähetetyistä työntekijöistä, tilaajavastuulakiin sekä täydentävästi myös rikoslain 47 luvun säännöksiin työrikoksista. Käytännön valvonnassa merkitystä on myös työsuojelun valvontalain säännöksillä työsuojeluviranomaisen suorittamasta valvonnasta. Sanktioiden osalta lähetetyistä työntekijöistä annetun lain järjestelmässä sanktiot ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia, kuten esimerkiksi työsopimuslain 12:1 mukainen vahingonkorvaus. Tilaajavastuulain selvitysvelvollisuuden laimin-lyönnin sanktiona on puolestaan laiminlyöntimaksu, joka on hallinnollinen seuraamus. Koska lähetetyistä työntekijöistä annettu direktiivi jättää jäsenvaltioille paljon harkintavaltaa täytäntöönpanossa valvontasäännösten osalta, on näitä kansallisia valvontasäännöksiä tarkasteltava erityisesti suhteessa SEUT 56 artiklan mukaiseen palvelujen tarjoamisen vapauteen. Kansalliset valvontasäännökset eivät saa rajoittaa tarpeettomasti palvelujen tarjoamisen vapautta. Tutkielmassa esitellään EU-tuomioistuimen käytäntöön perustuen, millaiset valvontasäännökset ovat ylipäänsä sallittuja ja millaiset kiellettyjä. Suo-meen oikeusjärjestykseen sisältyviä valvontasäännöksiä tarkastellaan tätä oikeuskäytäntöä vasten. Suomen valvontasäännökset ovat pääasiassa sopusoinnussa EU-oikeuden vaatimuksien kanssa. Lähetetyistä työntekijöistä annetun lain edustajan asettamisvelvollisuutta koskeva 4a § on kuitenkin ongelmallinen EU-oikeuden vaatimusten kanssa. Tutkielmasta käy myös ilmi, että tilaajavastuulain säännösten mukainen tilaajan selvitysvelvollisuus sopimuskumppanistaan on luettavissa valvontasäännökseksi, joka ei kuitenkaan rajoita suhteettomasti palvelujen tarjoamisen vapautta. Tilaajavastuulaki on eräänlainen lähetetyn työntekijän käytön ennakkoilmoitusvelvollisuuden muoto, vaikka ilmoitus kohdistuukin viranomaisen sijasta lähetettyä työntekijää käyttävälle tilaajayritykselle. Suomen valvontajärjestelmässä havaitaan puutteita valvonnan tehokkuuden näkökulmasta. Näin on erityisesti mikrotasolla, jota tarkasteltaessa havaitaan, ettei Suomen valvontajärjestelmä takaa lähetetylle työntekijälle tehokkaita keinoja päästä oikeuksiinsa.