Browsing by Author "Mäkinen, Aino"

Nykyinen rikosoikeudellinen järjestelmä asettaa rikosoikeudellisen vastuun muodostumiselle tietyt psyykkistä terveyttä koskevat vähimmäisedellytykset. Rikoslaissa rangaistusvastuun edellytyksenä onkin tekijän syyntakeisuus. Mikäli nämä psyykkistä terveydentilaa koskevat vähimmäisedellytykset eivät täyty, pidetään henkilöä syyntakeettomana, ja hän vapautuu rangaistusvastuusta. Tämän tutkielman keskiössä on syyntakeettomien rikosoikeudellinen vastuu sekä oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön välillä havaittu ristiriita siitä, kuinka syyntakeettomia tulisi oikeusprosessissa kohdella. Vastuusäännöt on oikeuskirjallisuudessa perinteisesti hahmotettu kolmiportaisen rikoksen rakennemallin kautta, jossa rikosvastuun edellytyksiä ovat tunnusmerkistön mukaisuus, oikeudenvastaisuus ja syyllisyys. Oikeustieteellisessä keskustelussa käsitys syyntakeettomuudesta on liitetty erityisesti tekijän syyllisyyteen ja syyllisyysperiaatteeseen, joka asettaa subjektiivisen moitearvostelun sekä toisintoimimismahdollisuuden rikosoikeudellisen rangaistuksen edellytyksiksi. Myös rikoslain esitöissä on syyntakeisuussääntelyn kriminaalipoliittisena lähtökohtana pidetty syyntakeettomuuden kytkemistä osaksi syyllisyysarvostelua ja syyllisyysperiaatetta. Oikeuskirjallisuudessa syyntakeettomuuden on katsottu merkitsevän syyllisyysvaatimuksen täyttymättä jäämistä, jolloin rikosvastuu sulkeutuu pois kokonaisuudessaan. Tätä vasten näyttäytyy oikeuskäytännössä vakiintunut tapa kohdella syyntakeettomia oikeusprosessissa varsin ristiriitaisena. Syytettä ei syyntakeettoman kohdalla hylätä, vaan tuomioistuin lukee rikoksen syyntakeettomalle tekijälle syyksi, mutta jättää tämän rangaistukseen tuomitsematta. Syyksilukeva tuomio merkitsee käytännössä sitä, että oikeusprosessissa syyntakeetontakin tekijää pidetään syyllisenä. Oikeuskirjallisuudessa omaksuttu käsitys syyntakeisuudesta syyllisyyden edellytyksenä, ei näin ollen vastaa käytännön oikeustodellisuutta. Havaittujen ristiriitojen taustalla ovat erityisesti syyntakeettomuuden systematisointiin ja rikoksen rakennemalliin liittyvät ongelmakohdat. Syyntakeettomuuden asema rikosoikeudellisessa vastuuopissa on systemaattisessa mielessä epäselvä ja ongelmallinen käytännön oikeusprosessin kannalta. Tutkielmassa pohdin, mikä olisi perustelluin systemaattinen sijoitus syyntakeettomuudelle. Tutkielman tavoitteena on selvittää mikä on syyntakeettomuuden suhde syyllisyyteen ja verrata oikeuskirjallisuudessa sekä lain esitöissä esitettyjä näkemyksiä käytännön oikeustodellisuuteen. Tutkielman metodi on lainopillinen ja käytetty lähdeaineisto koostuu pääosin lainsäädännöstä ja lainvalmisteluaineistosta sekä oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että oikeuskirjallisuudessa vakiintunut kolmiportaisen rikoksen rakennemallin mukainen syyllisyyskäsitys johtaa ristiriitaisiin lopputuloksiin oikeuskäytännön kanssa. Käytännön oikeustodellisuus puoltaa tulkintaa, jossa syyntakeettomuus oikeusdogmaattisesti erotettaisiin perinteisestä syyllisyyskäsityksestä. Syyntakeettomuus tulisi tällöin nähdä syyllisyydestä irrallisena, ainoastaan rangaistukseen vaikuttavana elementtinä. Oikeuskirjallisuudessa viime vuosina jalansijaa saanut kaksijakoinen rikoksen rakennemalli, joka jakaa vastuun osatekijät niiden oikeusvaikutusten perustella vastuun perustaviin ja vastuusta vapauttaviin perusteisiin, tarjoaakin perinteistä kolmiportaista rakennemallia käyttökelpoisemman välineen syyntakeettomuuden systematisointiin. Sekä rikoslain systematiikan, että vallitsevan oikeuskäytännön valossa perusteltua olisi hahmottaa syyntakeettomuus pikemminkin anteeksiantoperusteeseen rinnastuvana vastuuvapausperusteena kuin rikosvastuun yleisen edellytyksen puuttumisena.