Browsing by Author "Mäntylä, Niina"

Koulukiusaaminen on vakava ongelma. Sen tyypillisiä piirteitä ovat heikompaan uhriin kohdistuminen sekä jatkuvuus ja toistuvuus. Kiusaaminen on myös tyypillisimmillään tekokokonaisuus, jonka osateot täyttävät useiden rikosten tunnusmerkistöjä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan rikosoikeudellista järjestelmäämme kiusaajan vastuun ja edellä mainittujen kiusaamisen tyyppipiirteiden valossa. Näin havaittuihin ongelmiin pyrin löytämään ratkaisuja de lege ferenda. Vaikka teoreettisesti sosiaaliadekvanssille ei löydy perusteita, käytännössä koulussa tapahtuvia 15 vuotta täyttäneidenkään tekoja ei pidetä ”niin pahoina” kuin muualla yhteiskunnassa tapahtuvia vastaavia tekoja. Kuitenkin esimerkiksi oppimisteorian ja kontrolliteorian valossa kiusaamisen paheksunnan – eikä vain moraalisen, vaan myös oikeudellisen - tulisi siirtyä kouluyhteisöön. Kosketus rikosoikeudelliseen järjestelmään, vaikkapa vain sen alkuvaiheissa poliisin mukaan ottamisella asiaan, saattaisi katkaista kierteen, kun tiedetään, etteivät kiusaajat tyypillisesti ole moniongelmaisia rikosoikeudellisen järjestelmän vakioasiakkaita. Tähän liittyy kuitenkin myös syyteoikeuskysymys. Kun kiusaamisessa uhrina on lapsi, joka vielä on tekijöitä heikommassa asemassa peläten kostoa, hänelle ei voi jättää vastuuta oikeudenkäynnistä päättämisestä. Myöskään huoltaja ei aina välttämättä toimi lapsen edun mukaisesti. Asianomistajarikosluonne tulisikin poistaa kunnianloukkauksen sekä yksityiselämää koskevan tiedon levittämisen osalta, kun uhri on alle 18-vuotias. Sama tarve koskisi myös meillä mahdollisia uusia kriminalisointeja, kuten viestintärauhan rikkomista ja vainoamista. Ongelma on akuutti myös seksuaalirikoksissa, joskin niissä kytkisin syyttäjän syyteoikeuden lapsen edun kynnykseen. Oleellista olisi lisäksi liittää edellä mainittuihin muutoksiin perusopetuslakiin kirjattu rikosilmoitusvastuu kouluille, silloin kun kyse ei ole vähäisestä teosta. Järjestelmämme ei kykene kovin tehokkaasti ottamaan huomioon toistuvan ja jatkuvan tekokokonaisuuden moitittavuutta kiusaamisen vahingollisuuden ytimenä. Rikoksen yksiköintiopit muodostavat rajan, jonka puitteissa lähinnä useampi lievä pahoinpitely voidaan arvioida perusmuotoiseksi pahoinpitelyksi. Usean eri rikostyypin saattaminen yhdeksi rikokseksi kriminalisoimalla kiusaaminen, vaikuttaisi rikosten vanhentumisaikaan sitä pidentävästi ja myös rangaistus voitaisiin paremmin tuomita kokonaisuuden moitittavuuden mukaan. Myös kiusaamisen ryhmälähtöisyys tulisi jotenkin huomioida. Vastaavanlainen tekniikka voisi olla toimiva kuin tappeluun osallistumisessa. Eli kiusaamiseen osallistumisesta tuomittaisiin, mutta sen lisäksi voisi tekijälle seurata esimerkiksi pahoinpitelytuomio. Myös lähestymiskiellon kehittämismahdollisuudet sekä ennakkovaroitusmalli (Tanskassa vainoamisen kriminalisoinnissa) tulisi selvittää kiusaamiseen puuttumista pohdittaessa. Nämä toisivat järjestelmään kaivatun seurannan elementin, sillä kiusaaminen on teko, joka tyypillisesti toistuu. Lisäksi kiusaamiseen osallistumisen tunnusmerkistöön tulisi vielä liittää on omiaan –muotoilu, jolloin hankalista näyttökysymyksistä päästäisiin eroon. Uhrin kärsimys olisi tällöin huomioitu tunnusmerkistössä. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että koulukiusaaminen on erikoislaatuinen kokonaisuus, jonka tyyppipiirteet tulee tunnistaa ja vakavuus ymmärtää. Vasta tältä pohjalta voidaan aloittaa kiusatun oikeudenloukkausten estämiseen tähtäävä kehittämistyö.