Browsing by Author "Mahlamäki, Pirkko Anneli"

Yhdenvertaisuuslailla (21/2004) toimeenpantiin ns. syrjintädirektiivi 2000/43/EY ja työsyrjintädirektiivi (2000/78/EY). Direktiivit poikkeavat toisistaan aineellisen soveltamisalan suhteen eri syrjintäperusteiden kesken, vammaisuuden osalta syrjintäkielto koskee eurooppaoikeudessa vain työsyrjintädirektiivin soveltamisalaa. Yhdenvertaisuus-laki asettaa työnantajalle velvoitteen ryhtyä tarvittaessa kohtuullisiin mukautuksiin keinona edistää vammaisten henkilöiden työllistymistä. Koska kohtuulliset mukautukset ovat käsitteenä vielä uusi ja keinona edelleen huonosti tunnettu, esittelen kokemuksia käytännön soveltamistilanteista, oikeusratkaisuja sekä pohdin mahdollisuuksia parantaa yhdenvertaisuuslain tavoitteiden toteutumista vammaisten henkilöiden kannalta. Aidon yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi sekä syrjinnän torjumiseksi tehokkaasti, siitä riippumatta, millä kielletyllä perusteella syrjintä tapahtuu, tarvitaan mukautusten tekemiseen aidosti velvoittavan lainsäädännön soveltamiskäytäntöä, sekä vammaispoliittisia toimenpiteitä ja tukitoimia, kuten työolosuhteiden järjestämistuki. Tuet ovat edelleenkin huonosti tunnettuja, ja niiden käyttö on ollut vähäistä. Siksi on tärkeää paitsi selkeyttää lain kirjainta myös tehostaa eri toimijoille suunnattua ohjausta ja neuvontaa. Tämä on erityisen tärkeää uuden yhdenvertaisuuslain laajennettua kohtuullisten mukautusten soveltamisalaa koko yhdenvertaisuuslain soveltamisalalle, siis paljon työsyrjintädirektiiviä laajemmalle, ml. myös tavaroiden ja palvelujen tarjonnan. Uuden yhdenvertaisuuslain ja vammaisyleissopimuksen ratifioinnin myötä lainsäädäntö antaa entistä enemmän tukea vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän estämiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. EU:n toimielimet ovat virallisesti sitoutuneet vammaisuuden sosiaaliseen malliin, jossa huomio kohdistetaan osallistumisen esteiden poistamiseen. Vammaisyleissopimukseen liittymisen myötä 2011 lähtien tämä on tullut erottamattomaksi osaksi Euroopan unionin lainsäädäntöä ja Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytäntöä. Vammaisuuden sosiaalisen mallin tuominen EU-lainsäädäntöön ja tuomioistuimen tulkintakäytäntöön edistyy hitaasti. Tuomioistuimen tähänastinen tulkintakäytäntö, vaikka tunnustaa vammaisyleissopimuksen lähtökohdaksi, on ratkaisuissaan edelleen laajalti tukeutunut vammaisuuden määrittelyssään lääketieteelliseen malliin, jossa yksilön toiminnanrajoitteen laadulle ja vaikeusasteelle annetaan ratkaiseva merkitys. Vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän tehokkaaksi torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi on tärkeää, että vammaisyleissopimuksen soveltaminen tapahtuu tehokkaasti sekä kansallisesti että Euroopan unionin ja eurooppaoikeuden piirissä.