Browsing by Author "Malava, Arttu"

Hedelmöityshoidot ovat parantaneet lapsettomuudesta kärsivien henkilöiden mahdollisuuksia saada geneettisiä lapsia. Suomessa hedelmöityshoitolain säätäminen kesti yli kaksi vuosikymmentä. Lainsäädännön viivästymisen yhtenä syynä oli erimielisyys siitä, tuliko luovutetuista sukusoluista syntyneellä lapsella olla oikeus saada tieto luovuttajan henkilöllisyydestä vai ei. Vuonna 2007 voimaan tullut hedelmöityshoitolaki (1237/2006) antaa 18-vuotta täyttäneelle keinoalkuiselle henkilölle oikeuden saada tiedon biologisesta alkuperästään. Tutkielmassa tarkastellaan tiedonsaantioikeutta kotimaisessa ja kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestelmässä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioiden. Tutkimustehtävänä on selvittää lisäksi periaatteita ja punnintamalleja, joita voidaan käyttää lapsen tiedonsaantioikeuden ja hänen sosiaalisten vanhempien ja sukusolujen luovuttajien yksityisyyden suojan välisessä punninnassa. Lopuksi työssä luodaan katsaus hedelmöityshoitolain nykytilaan ja tulevaisuuden haasteisiin. Tutkimusmenetelmänä on ongelmakeskeinen lainoppi, joka soveltuu hyvin perhepoliittisen ja yhteiskunnallisen ongelman tarkastelun oikeudelliseksi tutkimusmetodiksi. Lisäksi työssä luodaan katsaus Ison-Britannian lainsäädäntöön tiedonsaantikysymyksen osalta, jonka vuoksi toisena tutkimusmenetelmänä on oikeusvertailu. Oikeus saada tietää alkuperänsä liittyy erottamattomasti yksilön oikeuteen identiteettiinsä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus identiteettiin kuuluu yksilön yksityiselämän suojan piiriin, jota valtion tulee aktiivisesti suojella. Oikeus ei kuitenkaan ole absoluuttinen, vaan oikeuskäytännössä sopimusvaltioille on jätetty melko laaja harkintamarginaali rajoituksen laajuuden suhteen. Kuitenkin eurooppalainen konsensus tiedon avoimuudesta on lisääntynyt 2000-luvun aikana, jonka vuoksi tuomioistuin voi päätyä keinoalkuista lasta koskevassa tapauksessa siihen tulokseen, että valtioiden harkintamarginaali jää aikaisempaa pienemmäksi. Tiedonsaantioikeus on johdettu myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen säännöksestä, jonka mukaan lapsella on oikeus, mikäli mahdollista, tuntea vanhempansa. Artiklan tarkoittamiin vanhempiin luetaan nykyisin synnyinvanhempien lisäksi geneettiset vanhemmat, vaikka sopimuksen alkuvaiheissa käsite liitettiin lähinnä yksilön hyvinvoinnista huolehtiviin tosiasiallisiin vanhempiin. Oikeus ei ole tässäkään sopimuksessa rajoittamaton, ja eräät sopimusvaltiot ovatkin katsoneet sanaparin "mikäli mahdollista" antavan mahdollisuuden säätää sukusolujen luovuttajien anonymiteettisuojasta ja anonyymistä synnytyksestä kansallisessa lainsäädännössään. Ison-Britannian vuoden 1990 laki perustui anonymiteettisuojaan. Saarivaltion yhteiskunnallinen ilmipiiri muuttui 1990–2000 -luvun vaihteessa, jolloin keskustelu lapsen tiedonsaantioikeudesta nousi vahvasti esiin mm. kansalaisjärjestöjen vaatimusten myötä. Keskustelu tiedonsaantioikeudesta nojautui pitkään moraalisten argumenttien varaan. Kysymys lapsen identiteetin muodostumisesta nousi esiin tapauksessa Rose & Another v. Secretary of State (2002), jossa tuomioistuin tarkasteli tiedonsaantioikeutta myös Isoa-Britanniaa koskevien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta. Vuoden 2004 lakimuutoksen jälkeen 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä on oikeus saada tieto luovuttajan henkilöllisyydestä. Vaikka tiedonsaantioikeus on vahvistettu sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa, eroavavat maiden sääntelyt toisistaan esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon ja minkä laatuista informaatiota lapselle annetaan. Lapsi voi käytännössä käyttää tiedonsaantioikeutta vain, jos hän tietää hoitojen käytöstä. Isossa-Britanniassa on ehdotettu, että turvataakseen lapsen tosiasialliset mahdollisuudet käyttää oikeuttaan tulisi väestötietorekisteriin tehdä merkintä siitä, että lapsi on syntynyt luovutetusta sukusolusta. Katson kuitenkin, että nykyinen käytäntö, jossa vanhempia kannustetaan neuvonnan avulla avoimuuteen jo lapsen ollessa pieni, takaa hedelmöityshoitolain tavoitteiden toteutumisen säilyttäen vanhempien päätösvallan. Tulevaisuudessa ajankohtaiseksi saattaa tulla tiedonsaantioikeuden horisontaalinen laajentuminen (lapsen oikeus saada tietää omien vanhempiensa alkuperä) ja vertikaalinen laajentuminen (oikeus saada tietää geneettisten puolisisarusten henkilöllisyys).