Browsing by Author "Markkula, Aleksiina"

Oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskeva rikoslain (39/1889) 9 luku (743/1995) perustuu sille lähtökohdalle, että oikeushenkilöä voidaan kyllä rangaista sille osoitetulla yhteisösakolla, mutta oikeushenkilöä ei itsessään pidetä rikoksentekijänä. Oikeushenkilö voidaan siten tuomita sellaisesta rikoksesta, jonka luonnollinen henkilö on tehnyt oikeushenkilön toiminnassa, mutta ei itse oikeushenkilön tekemästä rikoksesta. Yhteisösakko on kuitenkin rangaistuksenluonteinen seuraamus, joka perustuu oikeushenkilön moitittavuuteen. Moitittavuutta tosiasiallisesti arvioidaan ja mitataan, mutta oikeushenkilöllinen syyllisyysmoite on jotain luonnollisen henkilön syyllisyydestä poikkeavaa. Tämä ristiriitainen ajattelutapa osoittautuu käytännössä vaikeaksi ymmärtää, ja vielä vaikeammaksi tutkia. Tämän tutkielman tavoitteena on haastaa oikeushenkilön rangaistusvastuullekin perinteinen yksilökeskeinen rikosoikeudellinen ajattelutapa siirtämällä painotus organisaatiokeskeisyyteen. Tutkielman aihe ja tutkimuskysymykset ovat syntyneet halusta tutkia ristiriitaisuutta siitä, miksi moitearvostelu oikeushenkilöihin mahdollistetaan, mutta oikeushenkilö ei voi tehdä rikosta. Tutkielma tarkastelee oikeushenkilön rangaistusvastuuta erityisesti siitä näkökulmasta, voiko oikeushenkilöä pitää itsessään rikoksentekijänä ja tulisiko näin tehdä – punnintaa suoritetaan sekä väitteen puolesta että sitä vastaan. Tutkielmassa huomioidaan sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun nykytilan ja toimivuuden arviointi että oikeustilan tulevaisuuteen vaikuttavat seikat. Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista oikeushenkilön rangaistusvastuuta myös kansainvälisessä kontekstissa. Siinä hyödynnetään metodologista pluralismia, jonka avulla on yhdistetty erilaisia tutkimuksellisia näkökulmia ja menetelmiä. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä todetaan, että vaikka suomalaisessa oikeudessa oikeushenkilöitä ei tällä hetkellä pidetä rikoksentekijöinä, tosiasiallisesti yhteisösyyllisyys tunnustetaan laajalti. Moitearvostelun kohdistaminen oikeushenkilöön on ilmeistä varsinkin silloin, kun todetaan, ettei yhtiö ole noudattanut vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen estämiseksi. Oikeushenkilölle voidaan tuskin koskaan asettaa samassa mielessä tahtotilaa kuin luonnolliselle henkilölle, mutta oikeushenkilöllistä syyllisyysmoitetta voidaan kehittää omana syyllisyyden muotonaan. Oikeushenkilön vertaaminen luonnolliseen henkilöön ei ole siten välttämätöntä eikä oikeushenkilön pitäminen rikoksentekijänä syrjäytä luonnollisen henkilön rangaistusvastuuta. Tutkielmassa päädytään varovaisesti kannattamaan oikeushenkilön pitämistä rikoksentekijänä huomioiden kuitenkin sen haasteet.