Browsing by Author "Markovaara, Sara"

Ulosmittaustakaisinsaannin harvinaisuuden oletetaan johtuvan siitä, että ulosmittaustakaisinsaannissa riski oikeudenkäynnin kuluista kohdistuu hakijaan yksin. Vähäiseen suosioon voi vaikuttaa myös se, ettei takaisinsaantikanteen ehkä merkittävimpään elementtiin, vastikkeeseen, ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Kun velallinen saattaa oikeustoimella saamansa vastikkeen velkojan ulottumattomiin, syntyy tilanne, jossa joko velkoja tai vastikkeenmaksaja kärsivät vastikkeen suuruisen tappion. Koska vastikkeen kohtalon määräytymiseen vaikuttavista edellytyksistä ei ole syventyvää oikeuskäytäntöä tai -kirjallisuutta, voidaan sanoa, että takaisinsaantioikeudenkäynnin kannattavuutta on vaikea arvioida ennalta. Kun velkojan nostama takaisinsaantikanne hyväksytään ja omaisuus palautetaan velkojalle, herää kysymys vastikkeesta. Jos vastike on tallella, se palautetaan vastikkeenmaksajalle eli osapuolelle, joka velallisen kanssa oli tehnyt peräytyvän oikeustoimen. Jos vastike ei ole tallella, velkoja voi pyrkiä saamaan vastikkeen palautusvelvollisuutensa poistetuksi. Takaisinsaantilain 15 § 2 momentin mukaan velkojan tulee näyttää, että vastike todella on velkojan ulottumattomissa ja että vastikkeenmaksaja tiesi velallisen tarkoittavan saattaa vastike velkojan ulottumattomiin. Velkojan tulee näyttää, että vastikkeenmaksaja oli tietoinen velallisen tarkoituksesta saattaa vastike velkojan ulottumattomiin. Vastikkeenmaksajan tietoisuuden osoittaminen onnistuu todennäköisimmin näyttämällä, että vastikkeenmaksaja on velallisen läheinen. Tästä johtuen työssä annetaan varsin kattava kuva mahdollisista läheissuhteiden ulottuvuuksista. Läheissuhde voidaan näyttää joko takaisinsaantiasian yhteydessä tai vasta vastikeriidassa, jossa sillä on suuri näyttöarvo harkittaessa vastikkeenmaksajan tietoisuutta. Työssä pohditaan ulosottomiehen etsimisvelvollisuuden merkitystä ja rajoja osoitettaessa, että omaisuus on velkojan ulottumattomissa. Keskeiseksi kysymykseksi nostetaan myös mahdollinen edellytys takaisinsaantikanteen nostamisesta, kun vastike on edelleen luovutettu. Saavutaan johtopäätökseen, että liian korkeaksi asetetut vaatimukset sen näyttämiseksi, että vastike on velkojan ulottumattomissa johtavat takaisinsaantilain tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen. Korkea näyttökynnys suojelee vastikkeenmaksajaa, joka oli tietoinen velallisen tarkoituksesta saattaa vastike velkojan ulottumattomiin, sillä molemmat vastikkeen palautusvelvollisuuden edellytykset eivät täyty. Velkojan on korvattava vilpilliselle vastikkeenmaksajalle vastikkeen arvo ja näin ollen velkoja jää vastikkeen arvon verran tappiolle. Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta Sara Markovaara Vastikkeen palautusvelvollisuuden poistamisen edellytykset ja merkitys ulosmittaustakaisinsaannissa Insolvenssioikeus Pro gradu -tutkielma, vi – 68. 19.11.2019