Browsing by Author "Matikainen, Teemu"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan tavaramerkkilain (TML) 14 §:n 1 momentin 7 kohdan tarkoittamaa rekisteröintiestettä vilpillisessä mielessä haetusta tavaramerkistä. Tarkastelu kohdistuu tavaramerkin kaappaustilanteisiin, joissa hakija pyrkii merkin rekisteröintiä hakemalla kaappaamaan vilpillisessä mielessä itselleen sellaisen tavaramerkin, jota ei ole rekisteröity tai vakiinnutettu Suomessa, mutta jonka on katsottava kuuluvan toiselle. Tutkimuksen ulkopuolelle rajataan kaikki muut tilanteet, joissa rekisteröinninhakijan on mahdollista katsoa toimineen vilpillisessä mielessä. Rajauksiin kuuluvat lisäksi muun muassa prosessioikeudelliset kysymykset sekä kysymys siitä, voiko tavaramerkkiä vakiinnuttaa vilpillisessä mielessä. Lisääntynyt kansainvälisen kaupan globalisaatio on tehnyt tavaramerkkien suojan parantamisen entistä tärkeämmäksi ja tätä kautta myös vilpillisessä mielessä haettujen tavaramerkkirekisteröintien merkitys on korostunut. TML 14 §:n 1 momentin 7 kohta on ollut voimassa TML:n voimaan tulosta 1.6.1964 asti ja sille on vuosikymmenten saatossa syntynyt suhteellisen vakiintunut käytäntö. TML:n tulkinnassa on nykyisin otettava huomioon myös Euroopan unionin tavaramerkkidirektiivi. Myös tavaramerkkidirektiivi sisältää säännöksiä vilpillisessä mielessä haetun tavaramerkin rekisteröinnistä. Yhtenäisen unionioikeudellisen vilpillisen mielen määritelmän kannalta merkittävinä askeleina on pidettävä Euroopan unionin tuomioistuimen antamaa kahta ennakkoratkaisua. Etenkin ennakkoratkaisu asiassa C-529/07 Lindt Goldhase avaa tarkemmin sitä, miten vilpillisessä mielessä haettua tavaramerkin rekisteröintiä tulee ymmärtää unionioikeudessa. Tutkielman metodina on lainoppi. Tutkimuksessa tuotetaan käytännöllisen lainopin tavoin perusteltuja tulkintakannanottoja TML 14 §:n 1 momentin 7 kohdasta tukeutuen vallitsevaan oikeuslähdeoppiin. Tutkimuksessa esitetään neljä kriteeriä, joita on arvioitava tavaramerkin kaappaustilanteissa: (1) hakija tietää tai hänen pitäisi tietää, että toinen käyttää samalle tai samankaltaiselle tavaralle samaa merkkiä tai samankaltaista merkkiä, joka on sekoitettavissa merkkiin, jonka rekisteröimistä haetaan; (2) hakijan aikomus; (3) rekisteröitäväksi haetun merkin ja siihen sekoitettavissa olevan toisen merkin oikeudellisen suojan aste sekä (4) suostumuksen puute siltä, jolla on katsottava olevan parempi oikeus merkkiin. Tutkimuksessa päädytään korostamaan tietoisuutta koskevan kriteerin tärkeyttä. Hakija ei voi kaapata vilpillisessä mielessä toisen merkkiä ilman tietoisuutta tuosta toisesta merkistä. Tuon tietoisuuden osoittaminen on avainasemassa. Tietoisuuskriteeri sisältää lisäksi edellytykset siitä, että kaappauksen kohteena oleva merkki on otettu riittävällä tavalla käyttöön ja se on unionioikeudellisesti perustellulla tavalla sekoitettavissa haettuun merkkiin. Aikomusta koskevaa kriteeriä on painotettu etenkin Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuissa. Tässä tutkimuksessa suositellaan, että aikomusta koskevaa kriteeriä ei tulisi korostaa liikaa. Aikomusta tulisi tulkita siten, että hakijan vilpillinen aikomus voisi olla johdettavissa siitä, että tämän on näytetty tienneen toisesta merkistä ja tällä ei voi katsoa olleen oikeutettua päämäärää merkkiä koskevalle hakemukselle. Haetun ja toisen merkin oikeudellisen suojan asteen vertailua koskeva kriteeri taas tarkoittaisi poikkeusta siihen Suomessa totuttuun ja TML 14 §:n 1 momentin 7 kohdan sanamuodosta esille käyvään seikkaan, jonka mukaan kyseinen rekisteröintieste ei tule sovellettavaksi, jos hakija käytti haettua merkkiä ennen kuin toinen käytti sitä. Suostumuksen puuttumista koskeva kriteeri on tutkimuksessa esitetyistä kriteereistä kaikista ongelmattomin. Tutkimuksen lopussa päädytään suosittelemaan TML 14 §:n 1 momentin 7 kohdan sanamuodon muuttamista. Tuo muutos tapahtunee viimeistään silloin, kun Euroopan unionin tavaramerkkiuudistus tulee voimaan.