Browsing by Author "Muinonen, Kaisa"

Työpoliittisessa keskustelussa on viime vuosina ollut pinnalla muiden muassa itsensä työllistäminen. Itsensä työllistäminen on nähty sijoittuvan työsuhteen ja yrittäjyyden ”välimaastoon”. Keskustelua on käyty siitä, onko itsensä työllistämisessä kyse niin sanotusta näennäisyrittäjyydestä eli peitellystä työsuhteesta vai onko se aitoa yrittäjyyttä. Esimerkiksi yritysten käyttämä alihankinta on lisännyt itsensä työllistämistä. Itsensä työllistäminen on synnyttänyt myös keskustelua työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetyn työsuhteen tunnusmerkkien uudelleentarkastelusta. Tutkielmassa tutkitaan ensinnäkin lainopillisin metodein voimassaolevan työsopimuslain soveltamisalaa eli työoikeuden primääristä kysymystä siitä, minkälaista työntekoa suojataan työlainsäädännöllä ja minkälainen työnteko jää sen ulkopuolelle. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan näennäisyrittäjyyttä ja taloudellisesti riippuvaista itsenäistä ammatinharjoittajaa sekä ehdotettuja muutosesityksiä työsopimuslakiin ja sitä, mihin niillä on pyritty. Lailla yrittäjäkuljettajien työajasta (349/2013) implementoitiin maantieliikenteen työaikadirektiivin (2002/15/EY) yrittäjäkuljettajia koskeneet työaikarajoitukset Suomen lainsäädäntöön. Laki on ensimmäinen yrittäjien työaikaa rajoittava laki. Tutkielmassa käsitellään kolmanneksi itsenäisille ammatinharjoittajille kohdistuvaa työlainsäädäntöä eli, mitkä ovat tällaisen lainsäädännön edellytykset ja tavoitteet, direktiivin ja yrittäjäkuljettajien työaikalain keskeistä sisältöä itsenäisille ammatinharjoittajille sekä, mille muille aloille voitaisiin säätää tällaista lainsäädäntöä. Näennäisyrittäjyydessä on kyse peitellystä työsuhteesta eli tosiasiassa oikeussuhde on työsuhde, vaikka se on yritetty peitellä itsenäiseksi ammatinharjoittamiseksi. Suomen voimassaolevan oikeuden mukaan sopimuksen osapuolet eivät voi pätevästi sopia oikeussuhteen luonteesta, mikäli työnteon tosiasialliset olosuhteet eivät vastaa sopimuksessa sovittua. Tutkielmassa esitetään, että itsensä työllistämistä ei tule aina rinnastaa näennäisyrittäjyyteen, sillä henkilö voi työllistää itsensä myös yrittäjänä. Paremmin tilannetta kuvaa käsite ”taloudellisesti riippuvainen itsenäinen ammatinharjoittaja”, jossa tulee ottaa huomioon työsopimuslain suhteellisen laaja työntekijän käsite. Taloudellisesti riippuvaisessa itsenäisessä ammatinharjoittamisessa kyseessä ei ole peitelty oikeussuhde, vaan työsopimuksen tunnusmerkit ovat lähtökohtaisesti täyttyneet, mutta jossa oikeussuhde kokonaisuudessaan on näyttäytynyt muunlaisena. Ratkaisu oikeussuhteen luonteesta on täytynyt tehdä kokonaisarvioinnilla ja siinä on päädytty yrittäjäsuhteeseen. Ammatinharjoittaja on kuitenkin taloudellisessa riippuvaisuussuhteessa toimeksiantajaansa ja työnsuorittajan on tällöin nähty olevan jossain määrin samanlaisen suojan tarpeessa kuin työsuhteessa työtä tekevän työntekijän. Työajan rajoittaminen lainsäädännöllä on perinteisesti ollut työntekijöiden suojelemisen keino. Itsenäisten ammatinharjoittajien työaikaa rajoittavan direktiivin tarkoituksena on maantieliikenteen turvallisuuden turvaaminen, henkilön (kuljettajien) suojeleminen työn liiallisilta rasituksilta sekä estää kilpailutilanteen vääristyminen. Kuljetusala annetaan yleensä esimerkkinä alasta, jolla näennäisyrittäjyys yleistä. Tutkielmassa esitetään, että itsenäisille ammatinharjoittajille kohdistuvaa työlainsäädäntöä voitaisiin säätää myös aloille, joilla on samanlaisia työlainsäädännön kiertämispyrkimyksiä kuin kuljetusalalla.