Browsing by Author "Murtovuori, Helmi"

Yrityskauppavalvonta on ollut olennainen osa Euroopan unionin kilpailuvalvontaa jo vuosikymmenten ajan. Liikevaihtorajoihin perustuva perinteinen rajaus valvontaviranomaisten tarkastelun piiriin kuuluvista yrityskaupoista on viime vuosina herättänyt kuitenkin laajasti keskustelua. Digitaali-, lääke- ja bioteknologia-alojen kilpailunäkökulmasta huolestuttava konsolidaatiokehitys, erityisesti niin kutsuttu tappohankintatrendi, on ajanut myös EU:n yrityskauppavalvonnan tehostamaan sulautuma-asetukseen perustuvia prosessejaan. Komission ajama asetuksen 22 artiklan siirtomekanismin tulkintamuutos on herättänyt yrityskentällä ja oikeustieteellisessä keskustelussa epävarmuutta ja huolia erityisesti suhteessa oikeusvarmuuden toteutumiseen. Tuore päätös unionin yleisen tuomioistuimen asiassa Illumina/Grail vahvisti komission kannan siitä, että tällä on oikeus hyväksyä yrityskaupan tutkinnan siirtäminen sulautuma-asetuksen 22 artiklan mukaista siirtomekanismia soveltaen myös sellaisesta jäsenvaltiosta, jolla ei kansallisen lainsäädäntönsä nojalla ole toimivaltaa suunnitellun yrityskaupan tutkimiseen. Tutkielmassa kartoitetaan eurooppalaisen yrityskauppavalvonnan keskiössä olevan sulautuma-asetuksen prosessuaalisia kysymyksiä, asetuksen 22 artiklan siirtomekanismin sisältöä ja toimintaa, mekanismin käytön kehitystä ja sen syitä, sekä kehityksen suhdetta oikeusvarmuuden periaatteeseen. Tutkielmassa havaitaan, että ajankohtaisten prosessuaalisten kysymysten voidaan katsoa nojaavan jo vakiintuneisiin yrityskauppavalvontaa koskeviin tehokkuusargumentteihin. Siirtomekanismin sisällön ja toiminnan kannalta kiinnostavimmat huomiot koskevat komission 22 artiklaa koskevaa aiempaa linjaa suhteessa kansalliset liikevaihtorajat alittaviin tapauksiin. Komission havaitaan aiemmin pyrkineen estämään tällaiset artiklan nojalla tehdyt siirtopyynnöt. Siirtomekanismin kehitystä ja sen syitä avataan tarkastelemalla komission ulostuloja ja yrityskaupan arvoon liittyvän soveltamiskynnyksen ympärillä käytyä debattia. Oikeusvarmuuden periaatteen määrittelyn jälkeen havaitaan, etteivät komission siirtomekanismia koskeva tulkintakehitys tai 22 artiklan laajan tulkinnan mahdollistavat soveltamisedellytykset välttämättä ole ristiriidassa oikeusvarmuuden periaatteen kanssa, erityisesti kun asiaa tarkastellaan fidusiaarisen oikeusvarmuuden näkökulmasta ja huomioidaan Euroopan unionin tuomioistuimen periaatetta koskeva epätäsmällinen, monitulkintainen ja harvoin oikeusvarmuuden rikkomisen toteava oikeuskäytäntö. Vaikkei tulkintamuutoksen katsota olevan sovittamattomissa yhteen oikeusvarmuuden periaatteen kanssa, sen soveltamisen katsotaan voivan johtaa yrityskentän kannalta epämieluisiin ja hankalasti ennakoitaviin tilanteisiin, joihin varautuminen edellyttää siirtomekanismitiedonannon huomioimista erityisesti komission tarkastelun keskiössä olevilla aloilla.